maanantai 21. tammikuuta 2013

Odotettu paketti

Eilen sirpaleiksi menneen iluurin korvaus Tapiolan kanssa sujui loistavasti. Huomenna saan jo hakea uuden luurin. Eihän sitä vanhaa mihinkään korjata, kun niin pahasti oli vääntynyt. 


Käytiin äitin kanssa lounaalla Picnicissä. Uuniperunaa, nam! Ihana päästä välillä vähän tuulettumaan toimistolta. Vaikka mulla ei valittamista sillä tavalla ole, kun aurinko paistaa - niin vähän aikaa kun se paistaa tällä hetkellä - koko päivän huoneeseen. 

Päivän ehdottomasti paras kohta oli, kun vihdoin, kovasti odotetut saappaat saapuivat kotiovelleni. Ja ne on täydelliset <3 ISO kiitos Eiralle, joka valjasti puoli Italiaa saappaiden etsimiseen, ja ISO kiitos Eiran ystävälle, joka sitten hoiti homman kotiin siellä päässä!

Tottakai ponin piti saada saappaisiin mätsäävät suitset. Jos tällä yhdistelmällä ei onnistu, niin sitten ei ainakaan varuisteita voi syyttää? ;) Täytyy vain keksiä, mistä sitä ratsastustaitoa ostetaan. Ja välittömästi kysymyksen heittäessäni ilmoille tajuan jo vastauksen. Antilta tietysti.

Tallilla pakkanen oli kiristynyt -17 asteeseen, mutta kävin silti kolmen hevosen selässä. Torsten ei ollut niin hyvä kuin olin kuvitellut, vaan se halusi mennä kovin matalana ja tuntui vähän jäykälle. Olen hautonut mielessäni, että haluaisin ratsastaa ponia vähän syvempään muotoon, vähän jopa luotiviivan alle, ja jumpata selkälihaksia sillä tavalla myös. Eilen ohjasajossa päästin sen sitten hyvin paljonkin luotiviivan alle lopuksi, ja se ei nyt todistetusti sovi ponille. Tulipahan testattua! Muutamia hyviäkin pätkiä mahtui onneksi mukaan. Ja se Albionin satula. Kun satula on tarpeeksi leveä, se heiluu puolelta toiselle. Kapeampi penkki ei sitten heilu niin paljoa, mutta liian kapea satula aiheuttaa pidemmällä juoksulla kipuja ja liikkeen loppumista.




Into pääsi lähinnä kävelemään, kun vaihdoinkin ratsua sitten lennossa Q-tammaan. Hieno ja erittäin tammamainen ;) Loppuun yhteinen sävel kuitenkin löytyi. Hauskaa ratsastaa noilla "kirahveilla" välillä, on ne vaan ihan eri maata kuin putet. Poikia yhtään aliarvioimatta ja vähempää rakastamatta ;) 

Huomenna pitää olla hermot kasassa, kun itse hyppään Torstenilla. Viime kerrasta on jo aikaa, ja vaikka vähän jännittää, että pilaanko kaiken, niin kyllä tätä on jo odotettukin! Palaillaan! :)

12 kommenttia:

  1. Mitkä noi saappaat on?Mistä tilasit?Onko suitset samasta paikasta?Tosi tyylikkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain !

      Saappaat on Alex's Boots-merkkiset (http://www.alexsboots.com/). Teetätin ne viime HIHSissä, kun heillä oli iso myyntipaikka sielä. Valitettavasti omat läskipohkeeni eivät mahtuneet heidän normimitoitukseen, joten vaihtoehdoksi jäi mittatilaussaappaat. Olivat edulliset, laadukasta nahkaa, tyylikkäät ja ehdottoman istuvat! Love it <3

      Suitset puolestaan on BRn, otsapanta on erikseen ostettu. Löytö Hevosmeren alelaarista ;)

      Poista
  2. Kehtasin saappaita tilatessasi hiukan epäillä tuota kiiltonahka reunusta ;) Ihan turhaan. Kauniit on saappaat.

    VastaaPoista
  3. Bellissimi! Kannatti odottaa. Kuten sanottu, italiassa on hieman erilainen suhtautuminen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti, todella! Ja kaupanpäälle sain vielä hoitoaineen ja kannusremmit. Kiitos vielä kerran!

      Poista
    2. Välitän saapumiskuittauksen myös paikallisagentilleni, hän todella kantoi huolta asiasta.

      Poista