Kun tapasin keväällä The One ratsastajan, valmentajan ja osaajan Kyra Kyrklundin, jutteli hän että tullakseen hyväksi ratsastajaksi täytyy olla paljon passionia. Intohimoa ja paloa lajiin.
Allekirjoitan ajatuksen. Varsinkin näin marraskuussa. Ei tätä tekisi ilman passionia.
Kesäkuukausina kaikki on niin helppoa - loputon valo ja lämpöiset auringonsäteet auttavat ylläpitämään kepeyden ja helppouden illuusiota. Tallille on aina kiva mennä, laitumelta tulee vastaan vetreitä, tyytyväisiä hevosia ja ratsastuspohjat ovat optimaalisia. Tallipäivän jälkeen on elämässä muutakin passionia, kun yöttömät yöt takaavat lämpöisen rantahiekan tai terassien lautalattian jalkojen alle vielä silloinkin kun yö vaihtuu aamuksi ja nauru hiljaisiksi huomaamattomiksi haukotuksiksi.
Ja jos ratsastajan elämä on kesäisin helppoa, niin niin on myös bloggaajan elämä. Hyvä blogi on sopivassa suhteessa viihdyttävää tekstiä ja valloittavia valokuvia; kesällä molempien tarjoilu lukijoille on, jos ei helppoa, niin ainakin helpompaa. Kesäkuussa aika harva bloggaaja sanoo että sori kuvat, kamerasta loppui kapasiteetti kesken.
Sitten tulee marraskuu. Masentava marraskuu. Aika jolloin edes aamun vaihtuminen päiväksi ei takaa valoa ja ainoa mikä lämmittää varpaita on villasukat jotka tungetaan kumisaappaisiin, joiden toivotaan pitävän vettä kun lampsimme hakemaan ystävämme hevosen tallin suojiin tarhasta jossa seisoo enemmän vettä kun vantaassa (jossa vesi sentään virtaa ;)) ja mietimme siinä savella liukastellessamme maastamuuton, arkin rakentamisen tai ponikokoisen snorkkelin etsimisen vaihtoehtoja.
Pesemme mutaisia hevosia, kuivaamme ne keinoauringon alla kesää kaivaten (samalla miettien pitäisikö jatkuvaan solkun alla seisomiseen varustautua suojakertoimilla vai riittääkö toppavaatteet...) ja pohdimme maneesiin yhä syvempää uraa kyntäessämme miten ylläpitää passion myös ponilla. Mitä sellaista me ja tai marraskuu voi tarjota hevoselle jotta intohimo tekemiseen säilyisi? Onko jossain myynnissä kirkasvalolamppuja tarhaan, suomalaisen kesän yrttiseoksia joita sekoittaa ponin puuroon tai kaamosmasennusta torjuvia kuravaatteita ratsukolle sävysävyyn?
Bloggaavat ratsastajat joutuvat pohtimaan myös bloginsa sisällöntuottamista. Kuten hyvä ratsastaja tarvitsee passionia, niin myös hyvä blogi tarvitsee sitä. Ja valokuvia.
Kun marraskuu lähentelee ensimmäisen kolmanneksen päättymistä ja huomaa kuvittaneensa blogiansa vanhoilla kuvilla, kynttilöiden kuvilla, viinilasin kuvalla, tärähtäneellä tuulessa heiluvan kaislan kuvalla (sori valo ei riitä liikkuvan kohteen kuvaamiseen) ymmärtää että ollaan syvimpien ja pimeimpien totuuksien äärellä. Valokuva on kirjaimellisesti _valo_kuva ja kun vuorokauden tai viikon ellei peräti kuukauden ainoa valoisa hetki osuu aikaan ja paikkaan jolloin paraskaan bloggaaja ei pääse (märän) kentän keskelle komentamaan poniaan piffiin, paffiin tai edes peräänantoon tai ainakaan yksikään kuvaaja ei kerkeä nopeasti ohimenevän valoilmiön aikaan treeniä tallentamaan, niin todistusaineisto lukijoille ja kuvamateriaali blogiin jää saamatta, jälleen kerran.
Ja koska vanha totuus on pictures or it didn't happen niin why bother.
Napsastaan blogiin kuva katajapuskasta, treenaillaan keinovalojen alla ja mietitään josko ensi kauppareissulla muistettaisiin ostaa sekä uudet vettä pitävät kumpparit että suklaata, paljon suklaata. Vedetään flanellipyjama sheivaamattomien kinttujen suojaksi, kaivetaan yöpöydälle pokkariksi esimerkiksi Fifty shades of grey ja todetaan että passion kuin passion. Pictures - or maybe not.
Nämä kuvat on otettu viime vuonna, 23 marraskuuta, ja kyllä, ne on näytetty täällä blogissa aiemminkin. Ja paikallaan olevaan liikkuvaan kohteeseen ei riittänyt valo, sorry.
Onks pakko jos ei haluu? Ja joo, mä tiiän, se on aika lyhyt se helma. Ja joo, ne on tollaset mummosukkikset. (Ja siis, normaalit äidithän tietysti olisivat ehkä heittäneet peiton päälle jos toinen on päikkäreillä, eivätkä leikkisi paparazzia kohteeksi joutuneen puhelimella ;))
Aurinkoa ja hankikelejä odotellessa.
