perjantai 31. tammikuuta 2014

Kolmas vuosi käynnistyy

Tai no, onhan se jo käynnistynyt ... ;)

Blueberry velvet



Olen aika huono muistamaan merkkipäiviä ja blogin kaks vee synttärit jäi juhlimatta virallisena päivänä. Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Blogin ensimmäinen kirjoitus julkaistiin 23 tammikuuta 2012 - ja edelleen on ihan yhtä kivaa kirjoittaa, kuin ensimmäisten postauksien aikaan :) Itseasiassa, jopa kivempaa. Lukijakunta on laajentunut vähän perheen ulkopuolelle :)

Ja lukijathan blogin tekee. Keskustelut kommenttien, sähköpostien ja livetapaamisten muodossa, kaikki on ollut tosi hienoa! Hymy nousee väistämättä huulille, kun tykkäysnappi ja matkamittari raksuttaa eteen päin - sillä ihan niinkuin kaikki bloggaajat, jotka ajattelevat kirjoittavansa vain itselleen, Julkaise-nappia painamalla kirjoittavat myös muille.

Kiitos siis teille, ootte ihan huippuja :)) Ja kun kaikki lukijat eivät ole olleet alusta asti mukana ;), tähän postaukseen voi heittää mieltä askarruttavia kysymyksiä tai esittää toivepostausaiheita - ja kertokaa toki itsestännekin jotain ja linkatkaa mahdollinen blogi mukaan myös :)

Skål, tehdään tulevasta vuodesta entistä hauskempi! <3

torstai 30. tammikuuta 2014

Pakkasta ja piaffia

Torsten the yllättäjä


Kuvat viime lauantain irtojuoksutuksesta.

Pakkasviikko alkaa kääntyä paremman puolelle. Maanantaina paleltiin reippaalla laukkamaastolla - siis ihan hanat auki meinigillä, voi että kun oli kivaa! Tiistaina pitkä ilta officessa takasi poneille nopeat irtojuoksutukset kentällä. Ei mikään ideaali treeni seuraavaksi päiväksi sovitulle valmennukselle. Myös keskiviikkona tuli luuhattua officessa suunniteltua pidempään, joten valmennus siirtyi Mian kentältä omalle kentälle - ja siirron aikana tuli myös pieni informaatiokatkos... Tunnin alkaessa kentän laidalla oli yksi innokas poni sekä useampi toppavaatteisiin tälläytynyt ihminen - joista kukaan ei ollut ajatellut ratsastaa ... ;) Sovimme kuitenkin, että minä ratsastan, mutta sulatellessani (ilmeisen huonosti olin pukeutunut) sormiani, työskenteli Mia Torstenin kanssa maastakäsin. Ja hyvin työskentelikin. En ole koskaan epäillyt, etteikö ponini pystyisi esittämään vaativampia koululiikkeita, onhan sen isäkin tunnetusti hyvällä tekniikalla piffaava suomenhevonen, mutta se oli yllätys, miten eleettömästi ja helpon näköisesti poni esitti ihka ensimmäiset piffiaskeleensa ! Omistajan oli helppo hymyillä :))



 Ratsastaessa palattiin hieman takaisin maan pinnalle, mun täytyy keskittyä painavaan istuntaan ja kevyeeseen käteen eikä toisin päin. Tänään tehtävä onnistui tuulisella (ja aurinkoisella!) pellolla, kokonaisen kymmenen minuutin ajan, kun ohjat oli kädessä eikä sormet takapuolen alla sulamassa. Lopuksi käytiin vielä ison tien varressa reippailla puolen tunnin loppukävelyillä, mistä oli hyvä palata talliin reilun tunnin liikutuksen jälkeen, hyvin raittiista ilmasta nauttineena. (Lue; syväjäätyneenä) Ponit saivat jäädä tyytyväisenä syömään iltapäiväheiniään vällyjen alle talliin :)

Juokseminen muuttui ähinnä irtokarvojen maustamaksi rapsutteluksi.




Koska päivätyönä oli tänään viitosluokan open hommat - joista kaksi viimeistä tuntia ope oli ihan yhtä innoissaan kuin oppilaat, kun luokassa oli ammatistaan kertomassa melkoisen hottis lentokapteeni ;) niin valitettavasti ilta kuluukin kakkosduunin tiedostojen hakkaamisessa kotikoneen äärellä. No, eipä sitä liiemmin ainakaan ulos ole hinkua mennä ;) 

tiistai 28. tammikuuta 2014

Maastoilu, joka hevosen perusoikeus ?

Jos omistaa nuoren ratsun, mutta ei taitoa sisäänratsastaa hevosta, viedään tulevaisuuden lupaus ratsuttajalle. Sukutaulusta tai hevosen omistajan kiinnostuksen kohteista riippuen hevonen koulutetaan este- tai kouluratsuksi. (jätän valjakkohevoset tästä pois, sillä en ole koskaan kuullut maastossa ongelmallisesta valjakkohevosesta,  se peruskoulutus nääs...)

Postauksen kuvitus vuosilta 2008-2010.

Myös vanhemmat, ns ongelmahevoset viedään paremman ratsastajan alle, jotta hevonen oppisi, ja jotta omistajalla olisi miellyttävämpää harrastaa. Jotta laji, oli se sitten mikä tahansa, olisi hevoselle, omistajalle ja suurelle yleisölle turvallista.

Joskus Into voi lähteä käsihevoseksi, mutta ei pitkille lenkeille.

Ja vaikka hevosesi olisi ongelmaton, helppo ja nopea oppimaan, jatkaa meistä iso osa hevosen kouluttamista läpi sen elämän, eläkepäiviin asti, valmennusten muodossa. Hevosenkin elämä kun on ikuista oppimista ja opettelua. 

Vaan mitä tehdä hevoselle, jolta uupuu maastovarmuus? Hyvin pitkälle hevosen maastovarmuus syntyy hevosen ja ratsastajan luottamuksesta. Sitä ei oikein voi opettaa, se täytyy ansaita. Tottakai hyvä peruskoulutus auttaa maastossa hankalaksi heittäytyvän hevosen kanssa. Vaikka en usko, että hevoset varsinaisesti pelleilevät kustannuksellamme - hevoset eivät ole ilkeitä - niin kyllä ratsumme tasan tietävät, mistä napeista ratsastajat toimivat. Ja vaikka hevoset eivät meille kettuilekaan, niin kyllä ne osaa etsiä nopeimman reitin päästä vähemmällä jos kuskista ei ole ei toivottua käytöstä  pysäyttämään.



Maastossa vastaan voi tulla mitä vain.

Paras opettaja epävarmalle maastoratsulle on, oman kokemukseni mukaan, maastovarma hevonen. Usein toinen hevonen rauhoittaa kokematonta ja arkaa hevosta pelkällä olemassaolollaan. Alkuopetustilanteissa kannattaa muistaa luonnon lait, hevonen on laumaeläin. Toisiksi paras apu on rento, rauhallinen ja nopea ratsastaja.
 Autot, rekat, junat, talitintit - mitä ikinä hevonen pelkääkään, tulisi se saada ymmärtämään, ettei pelättävää ole. Ratsastaja, joka edes pikkiriikkisen maalailee kauhukuvia mielessään esimerkiksi auton kanssa tiellä kohdattaessa, välittää hevoselle välittömästi viestiä vaarasta. Miten hevonen voisi ikinä oppia olemaan pelkäämättä, jos ratsastaja kertoo kehonkielellään, ettei nyt ole turvallista? Samalla tavalla kun esteratsastaja rohkaisee hevosta hyppäämään, pitäisi maastoratsastajan rohkaista ratsuaan jatkamaan matkaa. Se ei ole aina helppoa. Turhaa pysähtelyä ja kyttäämistä ei saa sallia, vaan "vaaran" ohi pitäisi edetä suunnitellussa tahdissa ja vaikka koululiikkeitä apuna käyttäen. Hevonen kuulolle ja asetus tai taivutus uhkasta poispäin auttaa monta hevosta keskittymään ja unohtamaan hankalan tilanteen. (kyllä, Torsten menee ammattilaiselle esteoppiin kunhan aika ja paikka on sopiva)


Junia on katseltu kirkonummen ja inkoon kodissa.


Intolla uskallan huoleti maastoilla ilman satulaa. 
Torsten käyttää maastossa sekä satulaa että suitsia.

Vaikka tänä päivänä omat pojat ovat maastohevosia vailla vertaa, ei asia ole aina ollut niin.
Torstenin nuoruusvuosina jouduimme kierteeseen, missä sekä ratsu että kuski pelkäsivät maastoilua. Mitä enemmän minua pelotti, sitä harvemmin kävimme maastossa. On käsittämätöntä, miten nopeasti pelkotila syntyy! Samana päivänä pystyin maastossa laukkailemaan Inton kanssa ilman satulaa, mutta Torstenin kanssa pysyttelin neljän seinän sisällä. (Luottamus !) Lopulta tallin viereisen pellon kiertäminenkin tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. En siis yhtään vähättele hevosten pelkotiloja - saatikka ratsastajien - mutta sen tiedän, että peloista ei pääse yli ilman niiden työstämistä. 

Kun lopulta sain Inton takaisin Torstenin turvaksi maastoon ponien muuttaessa samalle tallille, elämä helpottui. Parissa kuukaudessa ponista kuoriutui oikein luotettava metsässä samoilija. Nykyisellään Torsten toimii maastossa sekä yksin että vetohevosena aremmille lajitovereilleen.


Välillä on hyvä käydä maastakäsin kävelyillä. 


Visuaalisesti kauniissa maastoissa rauhoittuu itsekin :)

Etenkin kärryhepan täytyy olla liikennevarma yleisille teille lähtiessä.

Kärrykuvat vuodelta 2011.

Hevosen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vuoksi maastoilun tulisi kuulua jokaisen hevosen lukujärjestykseen. Ja mielellään useammin kuin kerran viikkoon.  Missä hevosen psyykettä, lihaksistoa ja koordinaatiokykyä voisi paremmin positiivisella tavalla vahvistaa kuin vaihtelivilla pohjilla, vaihtelevissa maastoissa? 

Reippaita pitkiä  maastolaukkoja kaikille hevosille toivon, vaikka sitten lainapilotin alla :)


Viimeisissä kuvissa Torsten kolme vee, 
takaisin samoissa maastoissa kuin tänä päivänä.


maanantai 27. tammikuuta 2014

Viidenkympin villitys

Jokainen tietää, mille näyttää viidenkympin villitys. Vanhemmat tädit ja sedät tajuavat olevansa (vielä hetken) elämänsä kunnossa, villejä ja meneviä! Se tietysti mahdollistaa extempore lomamatkat, urheiluautot, korkeat korot, villit illat ystävien kanssa nuoruuden drinkkejä siemaillen... Hieman hiipunutta markkina-arvoa nostetaan reippailla sauvakävelyillä tai kuntosalilla huhkien. Viisikymppisenä kuuluu näyttää hyvälle ;)



Noh, tässä muutaman viikon ajan seurattuani Setähevoseni Inton puuhailuja, täytyy sanoa, että Herralla on todellakin menossa noin viidenkympin villitys. Ihan normaalitkin arkirutiinit pitää hoitaa astetta viileämmällä olemuksella, katsella meitä tavallisia taivaan alla tallaajia hieman alaspäin ... Niinkuin Setä olisi parempikin rockstar. Ja onhan se, tosin ihan vaan mamman oma rockistara ;) 

Rinta rottingilla, vatsa vedettynä sisälle, kaula kaarella Into kuljeskelisi tiukassa valkoisessa V-aukkoisessa t-paidassa, jos vain olisi vähän lämpöisempää. Rintakarvat näkyvillä, lihaksiaan pullistellen ;) (Näin pakkasilla vain villahousut pilkistelevät toppaloimen alta...)
Jekkujaan Into tekee päivässä enemmän kuin jaksaa laskea, ilmasta viis. Karkailee, tönii, komentaa, huutaa koko laumalleen, vahtii tiluksiaan. Naureskelee muiden kömmähdyksille. Riekkuu - myös narun päässä. Aukoo riimunnarujen solmut. Ja Torsten, se on saanut kyllä taas kovaa muistutusta asemastaan tässä perheessä! Poni saa tehdä vasta kun saa ylemmältä taholta luvan - jos saa... ;) 
Into kiehuu ja keittää (yli) ratsastaessa dressagea, sillä hänen ratsastajansa on ihan lälly eikä anna Sedän näyttää todellisia lahjojaan. Mahtaa olla kamala rasite sellainen ratsastaja. 

Täytyy tsekata tilukset ...

No onpas blondilla pipo tiukalla... Pitäisköhän vähän tönästä?

Siis kattokaa tota pullamössöponia ... Ja sitten mua!

Inton charmi puree <3

Vaikka Inton villitys on meille kahdella jalalla käveleville toisinaan raskasta, on ihanaa nähdä Into niin hyväntuulisena. Pilkettä silmäkulmassa ja kevättä rinnassa :)) Toivottavasti pitkään! <3

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Bodypump

ponille jumppaa

















Perjantain epätoivoiselta tuntuneen balettitunnin jälkeen kuvittelin pääseväni nautiskelemaan ratsastamisen helppoudesta lauantaina. Silloin tällöin ja useamminkin ihminen voi olla hyvin väärässä. Mä olin ihan ihan yhtä hukassa hepan selässä kuin tanssitossuissa ! Alkuperäisin suunnitelman mukaan olisimme Torstenin kanssa pitänyt oikein syvävenyttelevän ratsastustuokion - viime aikoina pääpaino on ollut kokoamisessa, ja ponilla oli takana vapaapäivä. Koska Torsten oli melkoisen malttamaton kuuntelemaan yhtäkään mun epäselvistä avuista, selvisi mulle pian, mikä päivän teema oli. Odottaminen. Yritin erilaisten väistötehtävien avulla saada ponia kuuntelemaan minua paremmin, käynnissä teimme myös takaosakäännöksiä. Niistä tuli, yllättäen, ihan kelvollisia! Juuri tälläisinä päivinä, kun poni paahtaa avuista läpi, on hyvä tehdä tehtäviä, mihin sen on "pakko" keskittyä. Ravissa teimme lähinnä pohkeenväistöjä sekä muutamia babysulkuja. Vasempaan väistättäessä saatiin kivoja ristiaskeleita, mutta oikealle tehdyt kuviot olivat huomattavasti vaisumpia.

Jos ravi oli vierasta ja vaikeaa, vastapainona laukka uutta ja hienoa. Ihan viikon sisällä olen saanut ponin laukan paljon paremmin omaan hallintaani. Kun takapuoli pysyy edes pikkiriikkisen lähempänä sielä satulassa ja jalat hevosen ympärillä, tuntuma suuhun on keventynyt laukassakin. Loppuun pääsin tekemään enemmän alkuperäissuunnitelman mukaista ohjelmaa, kun ratsastin kootumman laukan jälkeen ponia eteen alas niin, että koko ylälinja ja selkä venyttäisi mahdollisimman tehokkaasti. Ja ponihan jumppasi hyvin, vaikka viereisellä pellolla iiiihanat islanninponit rieukkuivat ja pitivät kivaa. Kyllä siinä oli yhdellä Suomipojalla vähän pasmat sekaisin salaperäisten tulivuoriponien edessä ... ;)

Intolla on yksi kenkä vähän löysällä, joten sen selkään en viitsinyt mennä ollenkaan. Vietettiin yhdessä laatuaikaa maastakäsin kävelyllä, käytiin uusilla teillä ja pidettiin hauskaa. On ollut mukava huomata miten aiemmin kielletyt maastoreitit ovat nykyään hevosille vapaita, joten maastoreittejä piisaa. Me ei olla vielä  edes  keretty käydä testailemassa kaikkia maastoiluteitä!

Nyt kun pakkaset ovat vähän lauhtumaan päin, täytyy ottaa kalenteri esille ja suunnitella työkuvioita niin, että voisi sopia valmennustakin ponille ja mulle. Sitä ennen me taidetaan Torstin kanssa pysytellä maastossa ;)