Lahjoista parhain

Neljäs adventti

Ystävyys on lahjoista parhain. (c) Laura Heinonen

 

 Jouluntoivelahjat, kilometrien pituiset lahjalistat, muista naapuria ja opettajaa, postinkantajaa ja anoppia. Muista ostaa lahja myös sille sukulaisen ystävälle jonka saatat ehkä nähdä joka vuosi. Osta persoonallinen ja arvokas lahja poikaystävälle ja vanhemmillesi. Muista ostaa kasapäin lahjoja lapsille - kiltteys ei missään nimessä ole mittari lahjojen määrälle ja toisaalta lapset eivät ole huonokäytöksisiä ilman aikuisen esimerkkiä ;) Ja tietysti, paljon lahjoja myös eläimille, koska sanotaan että esimerkiksi hevonen jää henkisesti kolmevuotiaan ihmisen tasolle, joten voitteko kuvitella kolmevuotiasta suomalaista lasta ilman lahjoja.
Ja sitten pitää tietysti ostaa itsellemme lahjoja, kun ei kukaan kuitenkaan arvaa mitä ihan oikeasti haluamme.

Vai haluammeko?

Mitä vanhemmaksi tulee (sanoo Jilla 24 vee), sitä lyhyemmäksi lahjalista käy. Asioita mitä elämältä toivoo, ei voi kääriä kultapaperiin ja asetella kauniisti kuusen alle. Terveyttä, rakkautta ja ystäviä, ripaus onnea, ihan jokaiselle.

Terveyden kohdalla itse pystyy lähinnä pitämään huolen siitä, ettei sitä riistä toiselta.

Sen sijaan meistä jokainen voi olla ystävä sille, kenellä sellaista ei ole. Ihmisen arvokkain lahja, mitä toiselle voi antaa, on aika. Aikaa tuntemattomille, ystäville, rakkaille ja eläimille.

Rakkautta, mitäs muuta sinkkunainen toivoisi ;) Rakkautta ei voi ostaa, sitä ei voi vaatia, mutta sitä voi antaa pyyteettömästi, eikä se lopu koskaan kesken.

Jos joulun toivelahjat koostuisivat näistä asioista, voisi olla, ettei joulu olisikaan enää juhlapyhistä julmin. Ole ystävä itsellesi, ole ystävä lähimmäisillesi. Anna heille joululahjoista parhain, anna omaa aikaasi.

Ps. Ikioma ja signeerattu Valegro lähtee seuraavalle kommentoijalle;

Lotta 18. joulukuuta 2015 klo 10.20

Oi tämä olisi mahtava joululomakirja, mukana arvonnassa!

 

Oikein paljon onnea ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Laitatko Lotta spostia minulle, jilla.lappalainen@Hotmail.com :)

Lucianpäivänä

Kolmas adventti

 

Vuoden 2015 Jillan blogin virallinen Lucia sekä tähtipoika. (c) Laura Heinonen

 

Lucianpäivä on ihana. Valoa pimeyteen! Kuka sopisikaan paremmin omaksi Luciakseni, kuin Torsten, joka tuo elämääni niin valoa, rakkautta kuin onneakin, joka päivä. Niinäkin päivinä kun se on enemmän Lucifer kuin Lucia ;) Joskus onnellisuuteen tarvitaan jotain muutakin - ehkä pitäisi olla itse itsensä Lucia. Antaa mahdollisuus omalle onnellisuudelle, olla itse oman elämän valo. Tai edes otsalamppu ;)

 

Eilen oli yksi joulukuun kohokohdista, Playsson.netin järjestämä Blogiexpo. Tapahtuma sujui hyvin, koko Playssonin tiimi oli tehnyt suuren työn tapahtuman eteen. Juontamisesta suoriuduttiin aika pitkälle suunnitelmien mukaan, jännityksestä huolimatta. Kunnon gaalatunnelman takaamiseksi kenellekään ei kerrottu voittajia etukäteen, ja oli sanoin kuvailemattoman hienoa jakaa ensin palkintoja upeille blogeille, ja sen jälkeen kävellä lavalle kahdesti, hakemaan sekä Hyvän mielen blogi-palkinto että yleisön suosikki pysti. Aivan käsittämätöntä. Toisen palkinnon kohdalla vaadittiin jo puhetta, mutten tärisemisestäni johtuen kyennyt sanomaan juuri mitään järkevää. Kiitänkin tässä teitä kaikki lukijoita siitä miten paljon te tuotte tänne blogiin. Hyvää mieltä, tunnelmaa, uusia ideoita ja huumoria. Kiitos tuhannesti teille <3

Tämä blogi ei olisi mitään ilman teitä. Toivottavasti pystyn tarjoamaan teille ripauksen iloa ja valoa jatkossakin - te olette tarjonneet sitä minulle jo pitkään. Kiitos!

 

Ja kiitos äidilleni, joka saa minut ja Torstenin näyttämään kameran edessä parhaalta mahdolliselta, ja kiitos Torstenille, joka suostuu kanssani hassuihin kuvauksiin, ja kiitos Intolle, kaikesta.



Itsenäisyyspäivänä

Toinen adventti

 

Itsenäisyyspäivän iltana (c) Laura Heinonen

 

"Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,

Se on sitä vuoksi suuren urheuden.

Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme,

Kiitos teidän, se on sinivalkoinen."

 

Ote Pertti Mäenpään runosta 6. Joulukuuta.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää <3



Intolle

Kiitos <3

Aika jees, vois pulahtaa uimaan!

Ootko sä ihan hullu, mitä sä räpiköit siellä?!

Kiitos kaikesta. 

Haikeus

Niin vähän sitä ihminen tietää. Viimeisen vuoden aikana ei ole kulunut päivääkään miettimättä, miten helppoa elämä oli, kun pystyi kirjoittamaan tällaisia postauksia. Miten paljon on elämä muuttunut tästä päivästä, ihanasta illasta jolloin Torsten treenasi pellolla ja Into hengaili liinassa mukana. Miten Setähevonen päätti juosta pellolta tallia kohti, miten Torstenin kanssa otettiin Into kiinni ja tuotiin takaisin pellolle. Ja miten kurittomasti Setä vielä tallissakin onnistui ohjaamaan Torstenin omaan karsinaansa, missä ne hengaili niin tyytyväisinä ja onnellisina, etten paremmasta tiedä.

Miten tämän postauksen kommentteihin en koskaan pystynyt vastaamaan, ja miten erityisesti Emmin hevosen kirjoittamat terveiset Intolle saa joka kerta kyyneleen silmäkulmaan. Ne tulivat hetki liian myöhään.

Vuoden aikana ei ole voinut kuin todeta, että Into todella vei mukanaan osan elämän palosta.

 Miten älyttömän helppoa elämä olikaan kahden hevosen kanssa, kun tiesi, että ne saivat viettää aikaa aina parhaan ystävän seurassa, toistensa kanssa. Varsinainen ratsastusharrastus on myös tietyllä tavalla jäänyt vähän kakkoseksi, enemmän on tullut keskityttyä Torstenin henkiseen hyvinvointiin treenaamiseen sijaan. Ja tietysti treenit Inton kanssa ovat poissa. Ei ole enää kärrylenkkejä ja huolettomia maastolaukkoja, kilpaa junien rinnalla. Ei sitä tunnetta, että selkään noustessa tietää olevansa kotona. Torstenilla on ollut aivan älyttömän isot saappaat täytettävänä, ja se on ollut parempi kuin hyvä. Torsten on ollut loistava.

Tällaisten elämän iloisten hetkien jakaminen tänne blogiin on se mun juttu. Se sellainen punainen lanka blogissa. Blogin kirjoittaminen on ollut useammin kuin kerran mietinnän alla, sillä en halua tämän olevan mikään hevosenomistajan selviytymispäiväkirja. Haluan, että täällä on ollut näkyvissä se aito rakkaus, ilo ja kepeys, mitä elämässä on ollut. Ja mitä on edelleen - sen löytämiseksi on joutunut vain tekemään töitä. 

Ja silti, yhä edelleen, tuntuu tyhjältä sanoa olevansa yhden hevosen omistaja - kun vielä vuosi sitten oli yhden hevosen ja Inton onnellinen omistaja.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Vihdoin täällä taas

Kyllä on muuten viime kerrasta aikaa, kun tämä poika pääsi puikkoihin täällä blogin puolella! Vihdoin saadaan tähänkin blogiin vähän jotain tasoa ... Muutaman kerran on kyllä meinannu silmät pudota päästä pois kun on lukenut ton blondin juttuja täältä, siis että eihän asiat ole menneet ollenkaan sillä tavalla miten se on niitä tänne rustannut ! Ollaan muka saatu enempi lomaa kun koskaan - pyh, kun ei ikinä saa pitää lomaa, ni eihän sitä nyt noin voi sanoa. Niitä muutamia hassuja päiviä mitä ollaan Inton kanssa vietetty kahestaan, ei kyllä vielä lomaksi voi kutsua, vaan ihan tavallisia lakisääteisiä lepopäiviä ne on.

Muuten tänne kuuluu ihan hyvää, mitä nyt töissä pitää kiirettä. Lauantaina tuli tehtyä oikein kunnon metsäretki, jossa otettiin tallikaverin kanssa välillä vähän skabaa siitä, kumpi nelistää kovempaa. Minäpä tietysti. Sunnuntaina blondi tuli "juoksuttamaan" mua laitumelle, mutta voitin siinäkin - ihan tyydyttävästi se siellä liinan perässä ravas, vaikkei siltä lisäykset oikein tuntunu lähtevän. Ei nyt muutenkaan mitään mistä kehui vois antaa, tai sokrua ainakaan, mutta ehkei se vaa pystyny parempaan. Niin harva kykenee niihin ultimate suorituksiin, mitkä mulle ja Intolle ovat arkipäivää.

Tänään olikin töissä iltavuoro. Se mua pikkase ärsyttää, et miks mä en saa päättää ite millo joudun duuniin. Et jos ratsastaja ei oo ilmestynyt kuuteen mennessä, ni ei sen sit tarvii tulla ollenkaan. Ei tääl mitää yöduunii ruveta painaa! Tai et ois sit ees liukuva työaika? Täytyy varmaa ottaa poniensuojeluliittoon yhteyttä, josko ne tarkistais jostai, et onks iha ok joutuu töihin ilman etukäteisilmoitusta. Enpä muuten usko!

Onneks oltiin pellolla, siellä on sentään työskentelyolot ihan kelvolliset, vaikka hengenvaaralliset olothan sielläkin sit lopulta oli. Et mihin ottaa tässä kohtaa yhteyttä, presidenttiin? Into, joka oli pellolla messissä ja melkein ihan itse otti kaikki nää päheet kuvat, bongas lukulasien löytämisen jälkeen ton hengenvaara-kyltin, ja päätti poistua välittömästi vaara-alueelta. Mäkin sit laukkasin sen perään, ja ohikin, kun kuski käski. Sain kyllä kehuja blondilta, että olisin hyvä karjapaimen. Mä vaa funtsin siihen, et koskakohan se hiffaa, et oon kyl hyvä kaikessa, mut en sit sanonu mitää. Viisaampi vaikenee.

Mä ehdotin Intolle tos iltapuuron jälkeen, et oltais pidetty vähä leffayötä, mut sit se kyl muistutti, et kuorsaan aina ennen puoltayötä, ja tottahan se on. Into kun ei nuku kuulemma juuri yhtään öisin. Anyway siis, mun täytyy nyt antaa tää pädi Intolle tohon viereiseen boksiin, se haluu ruveta surffaileen, ja mä alan varmaan nukkuu. Haukotus, huomenna todellakin otan selvää näistä yövuoroista ja niiden laillisuudesta.

Flexaa syksyn alkua teille, palataan taas!

Torsten xoxo

Pomoksi pomon paikalle

Hevosten laumakäyttäytymisestä


Postauksen kuvat nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen, vaan ovat viime viikon aurinkoisesta treenistä :)

Kaverin kanssa tarhaavia hevosia on mielenkiintoista seurata. Miten ne kuluttavat sitä aikaa, kun ihminen ei ole kertomassa muiden kuin puitteiden avustuksella, mitä niiden kuuluu tehdä. Miten tunnit kuluvat, minkälainen on lauman jäsenten hierarkia?

Into oli aina lauman johtaja, riippumatta oikeastaan siitä, ketä laumaan kuului. Kesäisin Into ja Torsten olivat muutamilla talleilla suuremmissa laumoissa, ja vasta ihan viimeisinä vuosina Into alkoi väistämään muita hevosia ja ns. luopumaan johtajan paikastaan. Vanhemmille hevosille on normaalia, että jossain vaiheessa ne väistyvät uuden johtajan tieltä. Torstenille Into oli kuitenkin pomo, sellainen henkinen johtaja ihan kaikessa, ihan loppuun asti. Se saattoi ajaa Torstenin pois omalta puurovadiltaan, mutta heinät syötiin samasta kasasta. Into kertoi Torstenille, mitä milloinkin kuului tehdä; Torstenin elämä oli melkoisen leppoisaa leppoisan johtajan seurassa. Toisinaan Into nosti takajalkaansa merkiksi (enemmän muiden hevosten kanssa), jos joku yritti tulla liian lähelle hänen aluettaan. Ja myönnettäköön, että nuorempana Setähevonen pisti kyllä vieraat hevoset kunnolla kuriin jos lempeä viesti ei mennyt perille saakka. Niin johtajahevosen kuuluu tehdä - muuten sen paikan voi menettää.

Kun viime syyskuussa piti etsiä Torstenille uusi kaveri, oli kaikki kysymykset avoinna. Kokeilimme useita hevosia ennen sopivan kaverin löytymistä. Potkivia, purevia tai loimia syöviä hevosia en tarhaisi oman hevoseni kanssa. Silloin ajattelen, että hevosen on parempi olla yksin kuin koko päivä jonkun muun kiusattavana. (Ja loimiasyövät tarhakaverit, sitä ei varmaan tarvitse perustella ;))

Kun Torsten sitten sai kaveriksi russitammavarsan, se oli ehkä kaikkea muuta kuin olin toivonut :) Torsten astuu tammoja heti kun silmä välttää, ja toisaalta olisin suonut sille hierarkiassa johtajaa alemman pestin. Loppu hyvin kaikki hyvin, Torsten ei varmaan ajatellutkaan varsan astumista (tai ainakaan se ei toteuttanut sitä...) ja pomon rooli oli niin luonnollinen, että jouduin perumaan puheeni. Itse asiassa, asiat menivät juuri niinkuin pitikin. Torsten, joka on aina ollut lojaali Intolle, siirtyi hierarkiassa hänen paikalle Into kuoltua. Torstenille se oli ainoa oikea ratkaisu.

Russivarsan jatkaessa matkaa maailmalle, Torsten sai tarhakaveriksi ihanan ja itseään reilusti vanhemman Tolbertin. Silloin olisin toivonut, että Tolbert olisi laittanut Torstenin pois pomon paikalta, mutta näin ei käynyt. Aina täytyisi muistaa, että hevoset ovat yksilöitä eikä hevosen iällä ole välttämättä mitään merkitystä laumahierarkiassa. Torsten osoitti kuitenkin ottaneensa mallia parhaalta, ja se on käyttäytynyt hyvin samanlaisin elkein johtajana kuin Into.

Niin myös tänään, kun Torsten sai kahden viikon yksin olemisen jälkeen tarhakaverin. Vähän Torstenia nuorempi Roope näytti hyvin pian, että Torsten päättää, koska syödään samalta heinäkasalta, koska rapsutetaan, koska Torsten tarvitsee oman tilan. Silloin Torsten nostaa toisen takajalan, ja toinen ymmärtää, että ei nyt. Torstenin edellinen tarhakaveri Tolberthan oli aivan huipputapaus, mutta rapsuttelusta se ei juuri piitannut, ei vaikka Torsten yritti sitä kuinka opettaa. Roopen kanssa asia meni aivan päinvastoin. Kun Torsten hetken uutta tarhaa tutkittuaan käveli uuden kaverinsa luokse ja sanoi että nyt rapsutellaan, oli toinen vähän hämillään. Kun Torsten halusi mennä takaisin tutkimusretkelle, toinen käveli perässä ja kyseli säännöllisesti, koska taas rapsutellaan? 

Hevonen, joka on aina ollut kaverin kanssa, on todella surullinen näky yksin. Ei sitä varmaan voi korostaa liikaa, miten tärkeää minulle on, etten ole hevoselleni se päivän paras hetki. (Ei, se olisi jo todella surkeaa. Noin niinkuin hevosen kannalta!) Että hevonen saa toteuttaa itseään ja viettää aikaa lajikumppanin seurassa. Olla oikeasti hevonen :)

Eräänä perjantai-iltana

Ote kahden ystävän elämästä

Kun elämä tuntui täydelliseltä. Kesä 2014.

Noin kuukausi sitten, heinäkuun viimeisenä päivänä kävimme ystäväni kanssa seuraavanlaisen WhatsApp-keskustelun. 

Kriisi, pääsetkö meille tänään. 

Kriisi täälläkin, mä tulen. 

Alkuillasta saavuin ystäväni ihanaan kotiin. Korkkasimme siiderit, kilistimme ja aloitimme. Mua vaan pelottaa, että mitä jos se ei viihdykään? Mitäs jos mä en viihdy? Sitä en kyl silleen usko, mut tää on niin meidän koti, tiiätkö mitä tarkoitan? Täällä on vietetty teinivuodet, täällä Into on. Että mitä jos Torsten masentuu, se ei saa kavereita tai jotain muuta kamalaa tapahtuu? Vaikka olihan tämä talli silleen aluksi ajateltukin että Into pääsi hyville pohjille tarhaamaan ja vielä kerran kotiin. Torstenilla olisi periaatteessa vielä kunnon treenivuosia edessä... Mutta silti, tämä on hirveän vaikeaa!

Ja kyllä ystäväni tiesi. Tiesi tasan tarkkaan, miksi olin iltapäivällä itkeskellyt ja miten vaikean päätöksen edessä olin. Ihana ystävä, joka ei tiedä hevosista yhtään mitään, mutta joka tietää, miten tärkeä osa ne ovat elämääni.

Puhuminen helpotti. Joutuvathan lapsetkin muuttamaan, ja saavat uudesta paikasta kavereita. 

Korkattiin toiset siiderit. Meikkailtiin ja kiharreltiin hiuksia. Tilanne vaati toden teolla oikeasti mahdottomia tehtäviä. Ja Tomppaa. Syötiin pikaisesti hampurilaiset pikaruokaravintolassa ja ostettiin pieneksi purtavaksi jättimäiset popcornit.

Kahdelta yöllä kävelimme taxijonoon. Tomppa oli tarjonnut illan toiseksi parhaan seuran ja paljon naurua. Naurua riitti taximatkan jälkeenkin. 

Hei siis googlaa vielä se sininen kuu-uutinen. Ehkä toi ei siksi näytä siniseltä kun ollaan kaupungissa? ... Joo, tiiätkö mitä täällä lukee? Sininen kuu tarkoittaa sitä, että täysikuu on kaksi kertaa kuukauden sisällä. Että ei sen kuulukaan olla sininen!

Mä luulen, että myös taxikuskia nauratti.

Seuraavana aamuna kävelimme vielä torille. Juotiin aamukahvit ja syötiin lohtumunkit. Kriisit tuntuivat jo aavistuksen pienemmiltä. 

Ja se meidän kriisi. Se alkaa pian olla käsillä. Torsten muuttaa uuteen kotiin ensi viikon maanantaina! Ja Into, se kulkee aina meidän sydämissämme mukana.