lauantai 23. helmikuuta 2019

Hiljainen viikko

Meillä on ollut kotona hiljainen hiihtolomaviikko. Ystävänpäivänä meille läheinen ihminen joutui sairaalaan, teho-osastolle. Hän on edelleen tehohoidossa, mutta tilanne on onneksi stabiili. Olo on vaihtunut toiveikkaaksi alun epäuskon, epätoivon ja surun jälkeen. 


Kotona ei ole tehty juuri mitään ja lomaviikko on käytetty kurjimmalla mahdollisella tavalla. Eilen aurinko paistoi kuitenkin niin lämmittävästi aamun paukkupakkasten jälkeen ja sairaalasta tuli hyviä uutisia että piti siirtää puutarhatuolit aurinkoon ja nauttia kevään ekat ulkokahvit laskiaispullan kera - ja ponit tietysti siinä lähellä. Viikolla aikaisemmin meillä käynyt puuseppä kysyi, että pidämmekö luistelusta, kun olemme auranneet pellolle täydellisen luistelukentän. Ratsastusta vartenhan se tietysti alunperin aurattiin, mutta sitä siinä ei ole enää voinut harrastaa. Traktorikin vaihtoi alkuviikosta omistajaa joten pieni alue ajettiin autolla hankea rikki ja siinä on sitten tehty kevyitä juoksutushommia ja sitten ihan vaan käyty kävelyillä maastossa. Ponit on ymmärtäneet, että nyt jokin asia painaa ja ovat olleet kiltisti vähäisestä liikutuksesta huolimatta. Tämä on taas näitä kotitallijuttuja, edes silloin kun olisi aikaa, ei pääse ratsastamaan koska pohjat. Valintoja joista minulle tämä ratkaisu on kuitenkin ainoa oikea - mutta mulla nyt ei olekaan edes ikävä ratsastusta. Kyllä sitä sitten taas kesällä ehtii. 

Eilen ponit pääsivät pitkästä aikaa laitumelle ja siellä ne laukkaili hankikannolla! Että siinä olisi voinut ratsastaa - voi tosin olla että hevosen ja ratsastajan yhteispaino olisi ollut hangelle liikaa ;) En muista koska viimeksi olisi ollut hanget niin kovat kuin nyt. Ponejakin nauratti kun uskalsivat ensimmäistä kertaa mennä hankeen ja tajusivat, että he pystyivät kulkea hangen päällä. Hankitreeniä parhaimmillaan, eikä yhtään raskasta! 






Hups!

Tässä kaikessa surussa ja kurjuudessa sitä on hakenut voimaa ja lohtua eniten eläimistä ja luonnosta. Olen aloittanut crazyt puutarhakävelyt kinosten keskellä; ensimmäiset lumikellot löysin viime viikolla ja eilen etelärinteestä puski ylös krookuksia. Illalla roikuin vielä hetken sängyssä koneella suunnittelemassa erilaisia perennaryhmiä. T totesi siihen, että susta tulee isona kukkahattutäti. Uskomatonta ettei se ole huomannut kosineensa sellaista :D 

Rasse ja Basse ovat pitäneet huolen siitä, että talossa on ääniä ja elämää. Pahvilaatikko on heidän lempilelu ja Basse järsii pahvia kuin rusakko konsanaan. 




Markkinoilta ostettu havukranssi sai väistyä pajunkissojen tieltä; purin havut ja pyörittelin pajunkissat tilalle. Tuli ihan kiva!

Jouluruusun nuppuja.

Ensimmäiset lumikellot 14.2.

Kevät 💛

Rauhallista viikonloppua sinulle. Nautitaan toistemme seurasta ♥️ 
Kaikki positiiviset ajatukset saa lähettää sairaalaan. Siellä sairastaville, hengestään taisteleville ja siellä työskenteleville. Tehohoidon sairaanhoitajille; olette kultaa. 

maanantai 11. helmikuuta 2019

Aurinkohetken kuvat

Ponit riekkumassa ja muita viikon kuulumisia


Ennimmäkseen tänne kuuluu hiljaisuutta, kun ääni lähti ja makasin viikon kotona. Toisinaan oli pakko raahautua poneja moikkaamaan mutta matka alapihalta yläpihalle sai hengästymään joten poneilla on ollut iisiä. Ovat olleet kilttejä ja Clancykin on ollut täysin sairastelematta. Tai no, lukuunottamatta nyt lauantain ja sunnuntain välistä yötä, kun kymmenen aikaan iltatallissa tajusin että poni söi puuron ja pisti maate. Seitsemän kertaa ja kaksi kertaa jäi makoilemaan jalat suoraan kohti kattoa. Sitten se nousi ylös ja ryhtyi syömään heinää. Merkillinen tapaus; sai kyllä kipulääkkeen kun toisen kerran meni maate, ja mashvettä just in case, loimen selkään jos olisi vaikka ollut kylmä. Tiedä sitten mikä näistä laukaisi vai oliko mikään näistä vaan ennemminkin omaehtoiset venyttelyt. Puolen yön jälkeen pääsin sisälle ja nukuin kuin tukki yhdeksään asti aamulla. Ponitkin nukkuivat vielä kun aamutalliin menin, Torsten oli sitä mieltä ettei tallissa tarvitsisi notkua yömyöhään. Ponit on myös ihan selkeästi oppineet viikonloppurytmin ja ovat ihan joka kerta maanantaiaamuisin kaikki pitkällään karsinoissa kun menen aamutalliin. Taasko maanantai? Tiistaisin odottavat sitten puoli seitsemältä, että missä ruoka viipyy.

Ihanat papukaijatulpaanit




Esteheppa loikki vallien yli...















Näkymättömien kavalettien jumppa. 










Nyt kun oma ääni ja olo on parantunut, on tiet ja pellolle aurattu kenttä luistimia vaille valmiita talviurheiluun, ei tosin hevosten kanssa suoritettaviin lajeihin. En kyllä siinä mielessä valita, kukkaro kiittää kun paukkupakkaset pysyttelevät poissa ja ehkä kevät tulee näin aikaisemmin. Hanget ainakin ovat humahtaneet puoli metriä alaspäin vesisateiden ansiosta ja laitumellakin näkee melkein joka kohdasta alalangan. Ehtii painaa duunia ja suunnitella puutarhaa sillä välin kun ponit tarhailee. 

Viime viikolla tuli julki Blogiexpon tämän vuoden ehdokkaat. 
Playsson.netin hevosblogeille ja somettajille tarkoitettu expo palkitsee vuoden parhaimmistoa taas keväällä ja minutkin oli valittu mukaan, jee! Mutta.
Blogiexpo järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa. Ensimmäistä kertaa raati on valinnut ehdokkaat valmiiksi ja sitten varsinainen voittaja valitaan äänestämällä omaa suosikkiaan. Aikasempina vuosina myös ehdokkaat äänestettiin mukaan; meidät on äänestetty mukaan joka vuosi ja yhtä monta kertaa olen myös voittanut kategoriani.
 Ensimmäisenä vuonna blogini palkittiin Hyvän mielen blogina sekä Yleisön suosikkina. Seuraavina kahtena vuonna blogi on voittanut Visuaalisin blogi-kategorian. Kirjahyllyä koristaa neljä blogipokaalia, kiitos teidän äänestäjien. Ne ovat minulle tosi rakkaita ja olen niistä todella otettu ja ylpeäkin.
Ja siitäkin huolimatta.
Ensimmäistä kertaa tänä vuonna kieltäydyin kunniasta ja annoin paikkani seuraavalle, epäilemättä upealle blogille/somelle. 
Miksi? Koska kukaan ei ole käyttänyt aikaansa äänestämistä varten ;D ja tästä syystä kehtasin kieltäytyä. Ja siksi, etten ole ihan varma olisinko ansainnut edes ehdokkuutta, blogi on nykyään enemmän itselle ja omaa hyvää mieltä varten ja jos siinä sivussa joku muukin saa hyvän mielen, ihanaa! (Etenkin viimeisen kuukauden valituspostauksilla ;P) Mutten ota paineita siitä, kuinka aktiivinen bloggaaja olen ja viime vuoden pidempi tauko oikeastaan vain vahvisti tätä. 
Ja kolmanneksi, minulla on edelleen lunastamatta viime vuotinen lupaukseni voittokahveille :P Ehkäpä kahvihetki avointen puutarhapäivien tienoilla? 
Vaikka olenkin niin kriittinen etten haluaisi millään näyttää keskeneräistä työtä. Oli se sitten puutarha tai talo tai talli. Ihan niinkuin niistä kolmesta mikään tulisi koskaan täysin valmiiksi.

Kesään on kuitenkin keittiö todennäköisesti valmis, on sekin jo jotain! Me saatiin nimittäin eilen keittiöön juokseva vesi ja astianpesukone! Marraskuusta olikin jo hetki aikaa. Ovat toki vasta väliaikaisia ratkaisuja, koska meidän marmoritasot huitelee jossain vielä kuukauden. Mutta ketä se haittaa, kun voi laittaa tiskit tiskikoneeseen! 

Tällaisiin kuulumisiin, kivaa alkanutta viikkoa! 

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Vatsahaava

Sunnuntaivalitukset täällä taas. Tammikuun ajan mentiin lepopäivän postauksilla ja helmikuu näyttää jatkavan samaa kaavaa. Ja tällä kertaa vielä isommin (lähinnä valituksen osalta siis) kuin edellisinä viikkoina. 

Laadukasta puhelinkuvamatskua. Tässä kaksi kilttiä ponia joista toinen on oikeasti kiltti ja toinen tuhma heti kun silmä välttää. Tämä ruunikko oppi tällä viikolla myös avaamaan karsinan oven hakasen. Heko heko. 

Clancy ei ole, tietääkseni, saanut yhtään kipukohtausta kuluneella viikolla. Jee! Sen sijaan se on aiheuttanut muilla vatsahaavaa ja extratyötä ja stressiä. Alkuviikon järkyttävän myrskytuulen päivänä ponit olivat laitumella ja Peikko isojen poikien tarhassa. Tuuli oli kuitenkin vienyt noin 20 tolpasta ylälangan pitkin peltoa, joten tarhaus jäi lyhyeen. Seuraavina päivinä ei enää tuullut ja langat irtosivat eristimistä siitäkin huolimatta. Salapoliisiksi kyttäämään, mikä vie langat ja Clancyhän se. Oikein iloisesti ja systemaattisesti, nauha suuhun ja reipas nykäisy. Laitumella mulla ei ole ollut sähköä mutta yksi ilta tehtiin tarhan ympäri lingolla lumityöt, jotta saatiin alin lanka näkyviin lumihangen alta, josko se olisi estänyt sähkön kiertämisen. Sähkö ei kulkenut vieläkään joten vetelin pitkän työpäivän ja viikon (oltiin varmaan tiistaissa :D) ja järjettömän lumityömäärän jälkeen chiliä ja etikkaa aitanauhoihin. Chili on ollut melko tehokas karkotin pitämään Clancyn hampaat irti Torstenin loimesta, toki täysin uusissa HorseWaren ulkotoppiksissa jotka Torsten sai joululahjaksi, on jo joitakin pieniä nirhaumia. Chilisoossia saa siis lisäillä loimiin viikottain, sillä Clancy kyllä jaksaa yrittää aina vain uudelleen ja uudelleen. 

Seuraavana päivänä sain töihin tällaisen kuvaviestin:

Ponien oma idylli. 


Nämä on just niitä kotitallin parhaita hetkiä. Or not. 

Ilmeisesti chilillä ei ollut vaikutusta aitanauhaleikkeihin ja koko kolmikko oli tarhannut yhdessä ties kuinka monta tuntia. Sinä aamuna jouduin nimittäin heittämään ponit ulos jo viiden jälkeen aamulla. Siellä ne kuitenkin olivat täysin rauhallisesti, osittain veressä mutta suuria haavereita ei ollut sattunut. Ainoastaan Clancyn nenään, sillä oli sieraimessa reikä mutta otsalampun avulla tehdyn läpivalaistuksen jälkeen muista poneista ei löytynyt osuman osumaa. Hienoa. Jahka laidunkausi koittaa, koko kolmikko menee samalle laitumelle. Nyt pojat joutuivat kuitenkin takaisin omiin tarhoihinsa, hokkikengät ja Peikon korkuinen hanki ei paljon naurata. 

Loppuviikkoa kohti helpotti. Taisi olla joku iltakin, ettei tarvinnut tehdä lumitöitä ollenkaan. Kyllä pari tuntia illassa auraamisiin ja kolaamiseen ja linkoamiseen ja siihen joka ilta lankojen korjaus (laitumella hanki on puoleenväliin omaa reittä), toiset pari tuntia, työt ja kovasti päälle pyrkivä flunssa saavat miettimään, mikä on järkevää ja mikä ei. Ehkä se on hevonen täysihoitotallissa ja kerrostaloasunto parkkihallipaikalla. Tai ainakin kuonokoppa Clancylle ;D 

Torstaina Clancysta otettiin hiekkakuvat täällä kotona. Clancy seisoi rauhoittamatta täysin paikallaan kuvauksen ajan ja niin olivat kuvatkin pelkkää priimaa. Hiekkaa löytyi pari ruokalusikallista, syy ei siis ollut siinä. Ell totesi, että ensi kipukohtauksessa täytyy tilata päivystävä paikalle ja rektalisoida, koska ei kuulemma olisi ihan mahdotonta että ähky voi "jäädä päälle" viikonkin ajaksi. Toisaalta epäili myös matoja joten madotettiin samalla. Tiedä sitten, mikä syy on, mutta jos ensi kerralla ähkynä tutkiminen ei auta, täytyy lähteä vatsahaavatutkimukseen/syöttää lääkettä ilman tutkimusta ja katsoa toimiiko se. Joka tapauksessa ell toivotti Clancylle treeni-iloa. 

Perjantaina pitkän työpäivän jälkeen kaaduin sohvalle ja täällä makoillaan edelleen, ääni poissa ja kuumetta pukkaa. Varmaan kroppa sanoo, että nyt on nollattava. Hevosetkin ovat ymmärtäneet sen - ovat nimittäin olleet todella kiltisti. Etenkin sen jälkeen, kun perjantaina tajusin, ettei tarhan sähköpaimenesta kulje virtajohdinta lankoihin... Oikea viikon huippuhetki jonka olisi voinut ehkä jo heti alkuviikosta huomata. Luntahan on taas pyryttänyt sen verran, että alalangoista ei näy mitään, mutta sähkö kulkee silti ja oikein harmittaa, etten ole nähnyt sitä kun Clancy on hoksannut, että sähkö is back. On nimittäin langat just niinkuin kuuluukin. 

Ensi sunnuntaina sitten jotain muuta kuin valitusta - ainakin toivottavasti. Ehkä jotain kesäkuvia, jos kameraa ei ehdi ulkoiluttamaan... Nukkumisen lomassa olen nimittäin tuijotellut telkusta puutarhaohjelmia ja netistä katsellut perennaideoita. Nyt jos koskaan, kesä olisi pop!
 Terkkuja sohva pohjalta ja tervettä alkavaa viikkoa! :)