sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Se aika vuodesta

Sunnuntaiaamun superbrekkari uunituorein sämpylöin - se on se aika vuodesta kun aamupalapöytään haluaa itsetehtyjä sämpylöitä ja appelsiinia, sitruksia ja tulppaaneja - väriloistolla toivoa keväästä näin sydäntalvella?
Muutama photo kotikaaoksen keskeltä ja ihan pihalta sekä viikon kuulumiset pikakelauksella :)







Näistä pihakuvista olisi pitänyt blurrata kasvot jotka on väännetty mitä erikoisempiin yrmyilmeisiin - siis ratsastajalla - koska ihan oikeastihan ilman satulaa sänkkärillä humpputtelu on ihan parasta, säästä viis! ;D













On se näköjään niin, että nykyään vain sunnuntaisin on aikaa bloggailla. Ei toivottavasti pysyvä ratkaisu :) Pikakelattuna meidän viikko on ollut varsin rikkonainen. Ehkä elämässä on kaikki tosi hyvin jos suurimmat aikataulusumplimiset liittyy kengittäjään ja kampaajaan. Kengityksessä kaikki hyvin mutta kampaaja totesi kun tuoliin istahdin ensimmäisen kerran sitten lokakuun, että jaa, vähän vihertää, eikä puhuttu kateudesta vaan ihan vaan siitä tukasta. En mä vaan ole mitään huomannut, hiukset ponnarilla tai pipo päässä kun on muutama kuukausi hiihdelty menemään. Tukka hyvin kaikki hyvin ja vaaleaa tuli, ei onnistuneet meidän kodin rautapitoinen vesi ja vaalennusaine katkomaan hiuksia poikki. 

Töiden jälkeen iltaisin on eletty pääosin meidän aulassa, kitattu reikiä umpeen ja imuroitu yksi jo hylätty hiirenpesä seinän sisältä (not cool), maalattu jalkalistoja ja odotettu kuin kuuta nousevaa tapetointipäivää. No niinhän siinä lopulta kävi, että tapetit saapuvat vasta ensi viikon perjantaina joten naulakkona toimii vielä viikon verran ne tikkaat ja lattia. Onneksi vieraskylpyhuoneen, joka siis aulassa myös sijaitsee, lattilämmitys on mallia ei säätömahdollisuutta, näin talviaikaan polttava, joten sinne on ihan kiva heittää hanskoja ja muita räntäsateen kastelemia ulkovaatteita. Koska just nyt ei ole tarvetta pitää isoja tai edes pieniä kekkereitä vieraille :D Etenkään, kun taiteilin listoja maalatessa seiniin taideteoksia kuten poninkokoisin kirjaimin J ♥ T ;D

Onni onnettomuudessa, että ensi viikkoa ei rikkonaiseksi voi kutsua vaan pitkiä päiviä töissä tiedossa,  ei kerkeä murehtia keskeneräisyyttä tai mitään muutakaan. Pikkuinen Peikkoruuna tuntuu parantuneen leikkauksestaan hyvin, mitä nyt oritavat jäi mutta haavat näyttävät hyvältä ja turvotus on laskenut. Odottelemme vielä hormoonitoiminnan tasaantumista ennenkuin kokeilemme poneja yhteen - mitenköhän kauan muiden entisillä oreilla kului aikaa operaatiosta ennen paritarhausta? 
Poistin tänään kuitenkin sairastarhan ja voi sitä ilopukkien määrää, hieman löytyi patoutunutta energiaa ;D Eilen hän pääsi ekaa kertaa sitten kahden viikon mukaan kentälle hengailemaan. Taisi ponia vähän ketuttaa eikä kehdannut hevitukkaansa heilutella kun molemmin puolin oli miehet pitämässä ponin aisoissa. Miehiä puolestaan nolotti pienen ponin talutus sen verran, että yrittivät piiloutua naapureilta ja ohiajavilta autoilijoilta mutta luulen että sana on jo kylillä kiirinyt. Pikkuponit sulattavat todistetusti sydämen kuin sydämen ja kilpailu on kovaa, kumpi saa taluttaa, onneksi löytyi kaksi narua ;D (Näillä sanoilla varmaan sinetöin tulevaisuuteni ja saan jatkossa käydä kentällä ihan yksikseni - no ei sentään, kiitos iskä ja T ja äiti joka ulkoilutti kameraa johon en ollut muistanut laittaa muistikorttia!)

Samaan syssyyn täytyy varmaan tunnustaa, että nuo brekkarin sämpylät oli jo pyöritelty sillä välin kun minä pusuttelin poneja aamutallissa (ja vähän sihtasin sitä itseään karsinoista), joten käytännössä en ole tänään laittanut tikkua ristiin kotikaaoksen poistamiselle. 
Torsten käväisi peltotöissä ja oli super, kohta ajellaan antamaan ääni presidentille ja niin taas yksi viikonloppu vierähti. Onneksi on sellainenkin aika vuodesta, että ei oikeastaan haittaa tippaakaan että viikot hurahtaa vauhdilla ohi. Olen tänä viikonloppuna juonut aamu(päivä)kahvit ulkona pyjama päällä ja kuunnellut täydellisen ihastuneena lintujen viserrystä - ensi viikolla on jo helmikuu - kyllä se kevät pian taas koittaa, miten parasta!
Väria ja valoa viikkoosi - toivottavasti palataan ennen sunnuntaita :)

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sundays like this

Jalan alla narskuva lumi, hiljainen luonto, päivänvalo.


Ihana ihana sunnuntai - tosin mä olen tänään pitänyt peiton korvissa puoleen päivään asti ja missannut kaikki ihanat aamuvalot. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Tai no, hevoset pääsivät kyllä ulos aamuvarhaisella mutta peiton alta olin pois tasan puoli tuntia. Yllätys oli itsellekin kun vasta juuri ennen puoltapäivää heräsin ja T olikin sopivasti menossa verstaalle hommiin ja lupasi heittää poneille vielä päiväheinätkin. Minä nautin kotikaaoksen keskellä kahvia ja yksisarvismuroja enkä voisi olla onnellisempi. Rakastan meidän arkea ja rutiineja (ja sitä että hommat saa tehtyä heti aamusta pois päiväjärjestyksestä) mutta melkein yhtä paljon rakastan nukkumista. Ja entisessä elämässä, ennen kuin ponit muuttivat kotiin, oli ihan tavallista nukkua viikonloppuisin ilman herätyskelloa (paitsi jos oli menossa aamutalliin tai töihin). Nykyään se on harvinaista herkkua ja ehkä siksi tuntuu entistä ihanammalta! Eipä tänään muutenkaan ole juuri ulkotöissä huhkittu, toisin kuin menneellä viikolla, vaan hitaan aamun ja ponipusuttelun jälkeen oli just sopivan laiskaa viettää hetki kotiostoksia tehden Stockalla ja Herkun kautta kotiin, T paistoi täydelliset pihvit sillä välin kun minä laitoin viimeisetkin kausivalot pois ikkunoista. Pakko oli nauttia lasillinen viiniä siinä ohessa, nyt on kotona ja navetassa pimeää! 








Kotikaaoksesta olen nappaillut puhelimeen kuvia, mutta niitä tulee jakoon vasta kun on julkaista samaan syssyyn myös muutama jälkeen-kuva. Sohvalta jääkaapille reitillä saa väistellä sirkkeliä ja erinäisiä käsityökaluja, eteisessä naulakon virkaa toimittavat tikapuut ja yläkerran lattialla on kaikki ne ihanat kausivalot odottamassa varastoon kantoa. Perjantaina tilattiin vähän tapettia ja huomenna täytyy selvittää, millaisella aikataululla saadaan presiis samanlaisia ovilistoja kuin jo olemassa olevat ovat. 90 vuotta sitten on todella osattu tehdä kauniita koristelistoja! 

Poneillakin sujuu hyvin, vuorotellen sikailevat ja pistävät päiväohjelmat uusiksi. No ei sentään ihan joka päivä mutta säännöllisesti ;D Peikko pisti perjantaina sellaiseksi pukitteluksi sairastarhassaan kun läksin Torstenin kanssa pellolle hommiin että siinä viidessä minuutissa ei paljon tarvinnut Torstenin hikoilla. Lauantaina sitten enemmän, Peikon sairastarha puolitettiin hetkeksi eikä näyttänyt ponia kiinnostavan ollenkaan missä Torsten menee. Peikolla on tietysti kaikista tylsintä tämä toipumisaika, mutta ei Torstenkaan juuri hehkuta tyhmää hoitajaa joka ei ole vienyt häntä maastoon kokonaiseen viikkon. Tyhmä hoitaja ei vaan millään raaski stressata Peikkoa enempää. Torsten sitten toimeliaana poikana osaa ottaa tällaisissa tilanteissa ohjat omiin kavioihinsa ja esimerkiksi yhtenä aamuna päätti tehdä omatoimikävelyn puutarhassa, että edes johonkin pääsee katselemaan maisemia. Peikko narussa mukana kävelimme Torstenin perässä koko reissun, ja molemmat pojat olivat varsin tyytyväisiä omaan vitsikkyyteensä. Ja ihan salaa, torumisen lomassa, olin minäkin tyytyväinen. Puuterilumi ja puutarha talviasussa, aamun kajo ja kaksi iloista hevosta. 
Happy happy happy. On eläin pieni tai suuri, oma tai lainassa, on ne vaan sellaisia ison ilon tuojia. Juuri viime viikolla oppilaan kanssa tylsien ja vaikeiden matikan tehtävien lomassa juteltiin eläimistä ja voi sitä hymyä kun hän kertoi omasta lemmikistään tarinoita. Miten suuri merkitys eläimillä on elämässämme, opettaa meille niitä kaikista tärkeimpiä taitoja ja tuottaa ympärilleen elämäniloa. 
Hevosten lisäksi kaipaan - ja tunnen olevani niin etuoikeutettu että ne asuvat kotipihassa ja silti, olisipa joku jota rapsutella ja halailla ja helliä sisällä talossakin. Kis kis kis... Jonain päivänä!







No mutta, jos joku ryppy tähän paratiisiin josta ei ainakaan sisältä oteta tällä hetkellä blogikuvia pitää keksiä, niin sanonpahan sen, etten ole koskaan ratsastanut yhtä huonolla pellolla mitä tuo omani on. Tietysti jos olisin malttanut odottaa että pohja jäätyy täysin ennen kuin vein Torstenin sinne jumpalle, välttyisin nyt kiroilulta kun täytyy ratsastella hissun kissun ja varovasti kuoppia väistellen, mutta jälkiviisaus taitaa olla parasta viisautta. Ensi vuonna sitten! Ja tulevaksi yöksihän on lisää luntakin luvassa. Jos ne kuopat sieltä vähän peittyvät :) Ja on meillä toinenkin pienen pieni ryppy jonka näitä lauantaisia kuvia katsellessa huomasin - olen saanut liian hyvää heinää ja Torsten mammanmussukka alkaa muistuttaa ryhävalasta. Kääk!! Tiukka laihdutus alkaa heti kun pakkasmittari ei näytä -12 astetta. Koska näillä pakkasillahan pitää antaa extraisot heinät, kysykää vaikka poneilta.

Voitte muuten arvata, että ei sitten väsytä tippaakaan - huomenna voikin olla toinen ääni kellossa :D Energistä alkavaa viikkoa! ♥

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kaksi ruunaa


Maanantaista lähtien meillä on asunut kaksi ruunaa. Metallipaja muuttui leikkaussaliksi eläinlääkärin hoitaessa toimenpiteen kotona ja kipiä mutta rohkea Peikko selviytyi koettelemuksesta upeasti. Vielä hän ei selkeästi tiedä, mitä varten eläinlääkäri niin halusi tehdä, mutta pakko tämän oli liittyä ensi kesän astutuskauteen; siihen malliin on tosioreilu jatkunut. Sairastarha ja useamman kerran päivässä tylsä kävely turhauttavat pientä ponia mutta hän todennäköisesti tästä selviää kunnialla; piikit ja pesutkaan eivät ole kivoja mutta ei valituksen sanaakaan sillä saralla. Hieno ruuna!

Alkuviikon kuurahetki.




Tallin toinen hieno ruuna, eli Torsten, on myös selvinnyt kauhumaanantaista. Ei ihan yhtä urheasti kuin Peikko, niin melkein yhtä hyvin. On karman laki, että omistan hevosen jonka otsassa lukee dramaking, koska en välitä draamasta missään olomuodossa. Paitsi tietysti silloin, kun draaman aiheuttaja on Torsten. Kohtalaisesti se kuitenkin selvisi yksin tarhassa sillä välin kun Peikko oli leikattavana, ihan viimeistä kymmentä minuuttia lukuunottamatta. Ei kuitenkaan tullut aidoista läpi, mittaili vain valmiiksi paikkoja, mikäli ellällä olisi mennyt vielä muutama minuutti pidempään. Lopuksi eläinlääkäri tuli kysymään tallissa Torstenilta, ahdistaako. Torsten nojaili lääkäriin ja huokaisi, kyllä.
 Ennakoi, ennakoi, varo ja ennakoi, sellaisella asenteella Torstenin kanssa pärjää mutta toisinaan sen raget ja silmienpyörittelyt ovat aivan omaa luokkaansa - aivan kun eläisi sarjakuvaponin kanssa. 

Ottamatta huomioon sitä, että Peikkoa särkee ja sen takia harmittaa ponin puolesta, on koko alkuviikko ollut muutenkin kuin maalaiselämää-sarjiksesta. T on viettänyt kesälomapäiviä ja ollut apuna Peikon hoidossa ja kävelytyksissä. Torsten on käynyt pellolla kevyissä keventelyissä ja hengaillut puutarhassa, iltaisin on käyty sivistyksen parissa kaupungissa ja päivisin tehty puuhommia - ensi talveksi pari kuutioita polttopuita hakattu, no lihasvoimaa ei tarvitse käyttää kun klapit tekee halkomakone. Puupajan pelit ja vehkeet onnistuvat yllättämään edelleen - ja sisällä talossakin on viikonloppuna ollut käytössä vaikka mitä vempeleitä. Aurinkohuone näyttää rakennustyömaalta, kuvia luvassa myöhemmin! 










Eilen aurinkoa ja vihreää nurmea, tänään lumimyrsky. (Eilen oli kuitenkin kylmempi päivä kuin tänään, tuulet ovat olleet jäätäviä!)

Aamulla alkoi lumipyry joka jatkuu edelleen. Huomenna on niin luvassa hankijumppaa Torstenille! Ja jos nietokset kasaantuvat liian korkeiksi, niin tänään olen muistutellut mieleen, kuinka traktorilla ajettiinkaan. Viisitoistakesäisenä tallihommissa traktorin ratista tuli muutaman kerran soitettua iskälle, tuutko korjaa vähän aitatolppia ;P Onneksi sänkkärillä ei vielä ole yhtään tolppaa ;)

Nyt takaisin ulkohommiin. Leppoisaa keskiviikkoiltaa sinulle!