Erottamattomat

ponikaverukset jouduttuaan omiin tarhoihin

Vielä torstaina meillä näytti meno tältä. Noin viisitoista kertaa päivässä. 

Poniorilla hormoonit heittää yli milloin mistäkin. Torstenin on toisinaan vaikea arvata, että mistä.  Torsten on kyllä saanut pitää omat heinäkasansa yhden napakan potkun jälkeen, (aiheutti aikamoisia sydämentykytyksiä, vahinkoa ei kuitenkaan sattunut ja Peikko muisti noin vuorokauden ajan kuinka tulee käyttäytyä) ja pojat ovat suurimman osan päivästä ihan samalla aaltopituudella; ovat varmaan löytäneet jonkinasteisen sielunkumppanuuden toisistaan, kaksi pässiä. Heinät syödään samalta kasalta, rinta rinnan laidunnetaan sänkkärillä, järsitään puita tai seistään lempinurkassa päikkäreillä tai katselemassa ohikulkijoita. Ihan kaikki tehdään yhdessä.

Kunnes Peikon tekee mieli haastaa - aika usein juuri silloin, kun Torsten haluaisi olla päikkäreillä. Se pukittelee ja laukkaa Torstenin ympärillä minkä ehtii, härnää ja härkkii ja näyttää (ja käyttää) hampaita. Torsten ei saanut viime kengityksessä yllättäen hokkeja jalkaansa, koska tarpeeksi kauan kun poni jatkaa uhittelua, menee Torstenillakin hermot. (Eipä sillä että hokkeja olisin muutenkaan vielä laittanut, vettä tulee niin että maa todella on pehmeä ja sula, lumi kesti meillä päivän.)

Kop kop kop, kummallekaan ei ennen torstain lumimyrskyä ollut tapahtunut mitään vakavaa, mutta meno on ollut sen verran hurjaa, että päätin kuitenkin rakentaa pikkuponille oman tarhan. Lumimyrskyssä riehuessa Torsten onnistui nimittäin telomaan oikean takasensa - en ole varma miten Peikko olisi voinut tehdä Torstenille kaksi reikää samaan jalkaan, mutta kun vihdoin lauantaina olin kotona valoisaan aikaan,  Peikko vähän niinkuin sinetöi oman kohtalonsa, kun Torsten tuli hyvin rauhallisen aamun jälkeen iso ventti silmän vieressä vastaan tarhassa. Plus ne kaikki kylkien karvattomat läntit, loimissa roikkuminen on kuulemma parasta ja helposti saa nipistettyä vähän ihoakin mukaan pikkusuuhun. 

Kaksi reikää jalassa ovat umpeutuneet hyvin ja tänään turvotus laski merkittävästi liikutuksessa. Torstenilla ei ole koskaan ollut impparia minun aikanani (kymmenen vuotta, kuitenkin milloin mitäkin reikiä jaloissa ollut), joten vähän säikähdin kun jalka huolellisesta haavojen putsaamisesta huolimatta nosti niin kovan turvotuksen, jännevammaakin ehdin maalailla jo seinille. Onneksi näytämme päässeen pelkällä säikähdyksellä, myös silmäkulmassa oleva iso reikä on lähtenyt paranemaan hyvin.

Tappelutuokiot ovat tällä hetkellä siis historiaa, ja bestikset seisovat vierekkäin omissa tarhoissaan murjottamassa - eivätkä todellakaan toisilleen, vaan minulle. Välillä Torsten yrittää kuopia Peikolle pakotunnelia ja toisinaan järsiä aitatolpat poikki - ei muuten ole tehnyt kumpaakaan aikaisemmin - mutta joskus ponien elämä on tylsää ja tallipitäjät tyhmiä ;P Ponit on kyllä tarkoitus päästää takaisin yhteen tulevaisuudessa, mutta voi olla, että Peikko käy sitä ennen pienessä operaatiossa...

Siihen saakka Peikko purkaa energiaansa kentällä mukana laukkaillen ja pukitellen. Torstenilla ei tunnu olevan samalla tavalla liikaa energiaa, vaan juuri sopivasti mukaviin puolen tunnin hölkkiin ;) Torstenin turkilla ja näillä lämmöillä ei kovin paljon pidempiä treenejä tarvitsekaan tehdä ja rokotusloma ja useamman päivän irti ollut kenkä ja sitten yksi tukkijalka ovat kaikki olleet syitä olla menemättä kentälle - mutta josko se tästä. Kentällä on ollut joka kerta kivaa ja matka kentälle on osoittanut, että Torsten on löytänyt itsestään leppoisan maalaisen; meitä ei hetkauta mitkään autot tai jättimäiset uroshirvet juoksemassa viereisellä pellolla. Torsten on yllättänyt yhtä raspaushetkeä lukuunottamatta täysin meidät kaikki hyvällä ja rennolla käyttäymisellään - siitä näkee, että koti on nyt täällä ♥

Teiltä on tullut paljon kivoja postaustoiveita - kaikki varmasti tulossa, jossain vaiheessa! Viime viikko meni aika tehokkaasti metsästäessä jouluvaloja, viettäessä tyttöjen iltoja - käymällä kaupungissa arki-iltana, jännää! - ja jos ihan rehellisiä ollaan, myös kotisohvalla television ääressä, viinilasi kädessä ;D Sopivassa suhteessa puuhailua ja rentoutumista. Sitä toivotaan tähänkin viikkoon! :)

Täyttä ponielämää

Aamulla ponit herätettiin puoli seitsemän kieppeillä. Heinää nenän eteen ja sillä aikaa laittelemaan päivän muita juttuja valmiiksi, aamupalaa tarhaan, lämmintä vettä saaviin, loimia järjestykseen. Kymmenisen minuuttia ponit saavat syödä heinää ennen väkkäreitä - ehkä Torstenille voisi sen puoli litraa mysliä antaa tyhjäänkin vatsaan, mutta edellisellä tallilla meidät opetettiin liian hyvään, ei väkirehuja ennen heinää! Ennen seitsemää ponit ovat ulkona syömässä, ja itse hilpaisen sisälle vaihtamaan yöpuvun työvaatteisiin - vielä en ole oppinut tulemaan sisälle tarpeeksi aikaisin eikä aamukahvittelulle jää juurikaan aikaa, onneksi töissä on kahvia valmiina :D 

Päivän aikana saan viestejä poneilta; Meillä menee tosi hyvin, ollaan nyt sänkkärillä tai Me leikitään nyt, Torsten kasvatti just pallit takas, älä häiritse meitä koko ajan tai Äiti antaa liian vähän heinää, tule kotiin!

Ponikaksikko on ihan mahtava. Ihkaoikea Peikko on pieni ja pippurinen ja muutaman päivän ajan näytti siltä, että se oikeasti olisi ottanut pomon paikan, mutta pienellä rohkaisulla Torsten on taas saanut syödä siltä heinäkasalta, miltä haluaakin. Sehän on oikeasti maailman kiltein hevonen - joskin vain toisille hevosille. Eilen oltiin aika jännän äärellä, raspaus ilman päiväkännejä ei mennyt ihan niin näpsäkästi kuin viimeksi, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja ainoa joka otti osumaa taisi olla Torstenin ego, rokotuspiikki oli kuulemma epäreilu ;P

Oltiin niin kilttejä, että jätettiin talviomenat puihin linnuille... Peuralauma tykkää myös iltaisin laiduntaa puutarhassa ja näinpä eilen fasaaninkin omenapuiden alla - ihan avaraa luontoa täällä! 

Ponit puolestaan rakastaa katsella jokea tarhan sänkkäriosuudelta. Ehkä tästä joskus pyydetään rapuja ;) Tai sitten vain nautitaan kosken kohinasta.

Kenttä on heti joen toisella puolella. Ei mikään pitkä matka! 

Kaiken kaikkiaan täällä arki sujuu, Torstenin kotiutuminen on mennyt hyvin. Ulkona se viihtyy mahtavasti ja muutamana aamuna on makoillut pitkin pituuttaan karsinassa kun talliin olen mennyt, mutta iltaisin sillä on karsinassa toisinaan sellaista stressipyörimistä. 

Asiaa ei ehkä auttanut pieni Peikko joka on varsin kova kolkuttamaan karsinan ovea namien toivossa, ja reppana Torsten, joka tottelee tai ainakin ymmärtää hyvin sanan EI (ehkä joskus muutaman kerran kuullut sen kesken tuhmuuksien ;)), luuli alkuun joka kerta ei-sanan koskevan häntä - no minä tässä vaan söin heinää - luulen että Peikko saa jatkaa kolkottamista siihen saakka kunnes Torsten oppii että ihan jokainen EI ei välttämättä koskekaan häntä ;) (Ja siinä missä Torsten kesken heinien luuli kiellon koskevan häntä, Peikko se vaan jatkoi kolkkaamista - sille EI sanalla ei vielä taida olla kovin suurta merkitystä... ;D)

Ennen rokotuksen tuomaa lepoviikkoa ehdittiin korkata naapurin jättikenttä, ehkä lievää liioittelua tuo äänieristetty korvahuppu parinsadan metrin asfalttipätkälle, koska kaikki meni ihan nappiin ja Torsten oli varsin lunki. Peikko oli tietysti mukana - se on oikeasti erittäin isosta egosta huolimatta aivan uskomaton tyyppi - siellä 5 v oripoika ensimmäistä kertaa vieraalla kentällä seisoo riimussa äitini vieressä kuin tatti. (Tylsä koulujumppa saattoi vaikuttaa vireystasoon.)

Kaikki ihanat kuvat c.) äiti ♥

Että tällaista tänne - päivisin saa vähän sumplia aikatauluja jotta ponit saavat neljän tunnin välein heinää, onneksi on apukäsiä - mutta jahka heinäautomaatit valmistuvat, ei tarvitse sitäkään enää miettiä. Hevoset ovat tulleet talliin sisälle milloin mihinkin aikaan - tämä tässä on varmaan parasta. Kun saa itse päättää eikä tarvitse kysyä keneltäkään, että voisikohan, olisiko mahdollista, viitsitkö pliis. Saa tehdä just niinkuin tykkää. Vaihtaa loimia, syöttää mitä haluaa, siivota kun haluaa, tarjota niin paljon lämmintä vettä kuin jaksaa kantaa. Löyhät (tai hmm, sanotaan että säännölliset mutta ei minuutilleen suunnitellut) aikataulut tuntuvat sopivan myös hevosille. Niillä ei ole iltaisin mitään tiettyä hetkeä koska alkavat huutamaan sisälle, ne odottavat rauhassa ja tulevat vihellyksestä portille, mihin aikaan tahansa. Ja jos itse haluaa löhötä sohvalla ja ottaa terästetyn glögin, niin siitä vaan - ja jos haluaa harjailla poneja pitkän kaavan mukaan niin sekin on mahtavaa - yleensä vielä T hinkkaa omaa mustaa kultaansa tai sitten pikkuPeikkoa, siitä on kovaa vauhtia tulossa ihan ponimies :P

Sen vaan sanon, että kun tähän ihanuuteen joskus tottuu, niin miten sitä ikinä osaisi palata täysihoitotalliin, en tiedä. Tasan ainoa asia, miksi enää koskaan sellaista vaihtoehtoa ajattelisin, voisi olla se, että tajusinpa tässä eräänä iltana, että mitäs sitä herätyskelloa muuttamaan. Jatkossa se soi, joka päivä. Arkena ja viikonloppuna :D Ja se on ihan parasta!

Täydellisenä sunnuntaina

Onkohan tämä aina tällaista. Aamuvarhaisella Tn kanssa herättämään poneja, joista pienemmällä tuntuu aamutuimaan olevan hirveästi asiaa. Aamupalaa näyttivät nauttivan samalta kasalta ja kun sain ihasteltua poneja riittävästi ja siinä sivussa vähän siivottuakin, ei muuta kuin takaisin peiton alle. Virkeänä ja pirteänä kympin jälkeen superbrekkaria - eikä edes satanut. Voisiko olla ihanampaa? Maalaiselämä on niin jees! Raitista ilmaa, kahvittelua, perhettä; kiitos taas iskälle remonttipuuhista ja ihanaa isänpäivää; ei olisi poneilla näin makeeta tallia ilman sua! - vähän tavaroiden laittoa ja näin iltasella glögit, kakluunissa tuli ja kohta vielä heittämään iltapalat poneille. Not bad.

Torstenillekin maalaiselämä tuntuu osuvan ja uppoavan - joskus aikoinaan samassa pitäjässä asuessa ponia kutsuttiin Hannu Hanheksi, koska sillä oli ilmiömäinen kyky vältellä kaikkea töihin liittyvää. (You know, koska valmentajat sairastuivat, koska onnuttiin just kisapäivänä, tulivuoret savuttivat niin ettei valmentajat päässeet edes maahan, you name it, Torsten did it) 

Ilmeisesti samalla tyylillä jatketaan. Maastolenkille valmistautuessa totesimme, että jahas, kenkä vääntynyt aamupäivän aikana, eipä tarvitse lenkkeillä ;) Toisaalta Torsten kovasti tarhastaan katselee maneesin suuntaan, että ehkä se kaipaakin kunnon dressagea eikä maastoilua, höh, mulla on ihan toisenlaiset suunnitelmat tälle syksylle :P

Muutama puhelinkuva; asennettiin poikien tarhaan katuvalo - ja missä ne ponit seivoivat tänään kun otin ne sisälle pimeän aikaan - no siellä ainoassa nurkassa mihin valo ei osoita ;D

Tarhaan olen hirveän tyytyväinen - myös tuohon saviseen sänkkäriosuuteen. Ponit rakastavat laiduntaa siellä! Kivituhkalla piehtaroidaan useita kertoja päivässä ja hakkeelta on hyvä syödä heinät. 

Pätkis varmaan pitää poikien tallia koirankoppina koska rakastaa hengata sateen suojassa ja katsella kun ponit on tarhassa ja ihmiset puuhaa ;D

Peikolla on koko ajan asiaa ja ihan mahtava asenne ❤

Ja ihan ensimmäinen suunnitelma on vain nauttia. Jos tämä on ensimakua siitä, millaiseksi elämä on ponien myötä muuttumassa, I'm loving it. Joka päivä joulu - ja meillä oikeasti paistettiin samana perjantaiyönä kun ponit muuttivat, ensimmäinen joulukinkku :D Väitän etten itse ole tämän kodin kovin joulufani ;D (Ja että samaisena yönä olisi voinut tehdä muutakin kuin valvoa kinkkua ;))

Nyt talliin - ihanaa alkavaa viikkoa ❤