Puutarhassa nyt

kuvia ja yksi iloinen Peikko

Puutarhan aarre, kotikuusi.

Kotikuusen edessä aurinkokeräin, hurraa kesäkelit ja aurinko, montaa litraa öljyä ei enää kulu ja sähkölasku oli tippunut puolella edelliseen kuuhun verrattuna. Hip hip hurraa!

Ihanat kimalaiset ja mehiläiset; vaikka edelleen aurinkoisina päivinä juon kahvini jossain muualla kuin kukkameren edessä, kun ilma on surinasta sakeana!

Mitä kaikkea täältä nouseekaan!

Jouluruusu ♡

Tulppaanit ovat hyvällä mallilla.

Etualalla oikealla puolella näkyy ruusukaarta.

Olen huomannut, että ennen ja jälkeen kuvat ei ole mun juttu. Automaattisesti tulee välteltyä kuvaamasta niitä asioita, mitkä ei näytä niin hyvältä; oli kyseessä sitten eteinen tai talven jäljiltä oleva kukkapenkki, tai valtava mänty joka taloa varjosti. Tällaiset kuvat kaivoin kuitenkin puhelimesta; vaikka välillä tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi ja erityisesti eilen, kun oli saanut haravoitua pihalta yhden alueen ja tuuli pöllytti sen hujan hajan, oli oikea tee työtä jolla on tarkoitus-fiilis :D Mutta tähän mennessä kaikki ne pienet muutokset joita olemme tehneet, ovat olleet oikeita ratkaisuja; ennen todella hallitsevassa roolissa ollut mänty ei oikein antanut tilaa talolle. Nyt puun kaadettua maisema on esteettisempi, sisälle tulvii valoa ja kukkameri talon edustalla tykkää myös! Paitsi ehkä sinivuokot, mutta nämä varmaan on kaikki siirtolistalla jonain vuonna, etteivät jää terassin alle. 

Kuten kuvista näkyy, perennapenkeissä on todella ollut hommaa! Ja lumimarjapensaat saivat nuorennusleikkauksen. Ja viimeisessä kuvassa tuo mänty joka nyt tuottaa iloa polttopuiden ja ponien puuhaoksien merkeissä.

Peikko sai eilen isomman tarhan, sille alunperin väliaikseksi tehty pikkutarha kun ei nyt enää kovin väliaikaiselta tunnu. Peikko oli asiasta tietysti aivan onnessaan, laukkaili loppuillan tarhaansa päästä päähän just for fun. Tällä viikolla pikkuponi on kyllä päässyt hyvin töiden makuun, muutamana päivänä kentällä hengaamassa ja juoksutuksessa (ja se se on sitten maailman tylsin työ ponin mielestä) ja melkein viiden kilometrin maastolenkki sai poninkin vähän hikoilemaan. Josko se kohta ymmärtäisi luopua turkistaan, mahtaa olla kuuma kun parhaina hetkinä lämpötila kohoaa auringossa yli parinkymmenen asteen.

Aurinko pilkistelee pilvien takaa ja työhullu T lähti jo ajat sitten pihalle haravan varteen; täytynee mennä pikapikaa perässä. Ensi kerralla sitten enemmän asiaa ja vähemmän kuvia - vaikka kuvat kertovatkin enemmän kuin tuhat sanaa. Kevät on vaan aina yhtä toiveikasta ja odottavaa aikaa! 

Ihanaa sunnuntaita, just sulle ♡

Nyt riitti puskailu!

Jep, tänä viikonloppuna on avattu (vielä jokseenkin märkä) kenttäkausi. Byebye maastoilut, nyt alkaa koulujumppakuuri! Pinkit toppahousut on viikattu kaappiin odottamaan takatalvea ja nahkasaappaat on vedetty jalkaan, ties kuinka monen kuukauden tauon jälkeen. Tätä on odotettu! 

Rankan dressagen jälkeen olisin entisessä elämässä sanonut ponille ratsastuksen jälkeen moimoi ja siirtynyt loppupäiväksi sohvalle - tai eilisellä ilmalla terassille - mutta se on mennyttä elämää se. Ratsastelujen lisäksi on tänä viikonloppuna vähän niitetty, kitketty ja haravoitu kukkapenkkiä ja annettu moottorisahan laulaa, puskat sai lähteä ja niiden tilalla on miellyttävä avaruus. Jostain täytyy luopua että on muille kasveille tilaa, ja yön tosi myöhäisinä ja pimeinä tunteina olen ihan pimeänä googlaillut minkälaisia kasveja ja pensaita sitä omalle pihalleen haluaisikaan... Kaikkea ja vielä vähän päälle!

Viikonlopun rennot vapaat ovatkin siis olleet aika ympäripyöreitä, en ole koskaan seuraillut mitään askelmittarijuttuja mutta viime viikonloppuna se tuli puheeksi ja omasta puhelimestakin löytyi vastaava ominaisuus. Tänä ja aika monena muunakin viikonloppuna askeleet huitelee parinkympin tuntumassa; ja ratsastustahan tuo puhelimen versio ei osaa laskea laisinkaan. Toisaalta, jos ratsastuksessa tulee liian hiki, tekee liikaa asioita hevosen puolesta ;) 

No joka tapauksessa, tässä kokopäiväulkoilussa on pelkkiä hyviä puolia; ihankuin vähän olisi saanut väriäkin kasvoille. Talomme eteläinen seinusta, johon joskus tulevaisuudessa rakennetaan terassi, on tällä hetkellä sellainen, että vaikka olisi ihana istahtaa kahvikupin ja kirjan kanssa terdetuolille sinisen kukkaloiston ympärille, niin väärässä olin. (Eikä vain siksi, että ei vapaita hetkiä raaski mihinkään joutavaan nautiskeluun käyttää.) Nopealla vilkaisulla noin parikymmentä mehiläistä on nimittäin katsonut samaa ja ne pörräävät siinä kukasta kukkaan koko päivän. Minua ei ole koskaan pistänyt tai purrut mikään hyttystä kummoisempi, ja näin voin toivottavasti sanoa myös tämän kevään jälkeen. Onneksi väriä saa näemmä muualtakin pihasta (siis jos tämä väri vielä saunan jälkeen on kasvoilla ;)), ja ehkäpä mehiläiset siirtyvät kevään edetessä viettämään aikaansa vähän kauemmas täydellisesta auringonpalvonnan paikasta.

Muuttolinnut ovat säestäneet viikonloppua ja puutarhatöissä on tullut hiki vaikka kevyttoppiksen on jättänyt naulakkoon.

Huumaavaa aikaa!

Lauantai-iltana jumpattiin mahtavassa ilta-auringossa. Ratsastus oli tietysti lähinnä vain kuulostelua, että mikä tuntuu miltäkin ja löytyykö jumeja tai vastaako poni apuihin riittävällä nopeudella - jumit on varmaan pukiteltu maastolaukoissa auki ja vaikkei ihan matkustelemismoodiin päässytkään, niin kaikki nappulat olivat oikeilla paikoillaan. Torsten on kummallinen hevonen, se voi vaikka seistä viikon ja töihin tullessa se jatkaa siitä mihin parhaasta treenistä on jääty. 

Niinä hetkinä kun ei pode lievää nälkää (tänään viiden jälkeen iltapäivällä ymmärsimme, että syöminen on hyvästä ja alle puolessa tunnissa pizzakuski hurautti pihaamme, thank god) tai mieti että hitsi tällaisella tehopuurtamisella kyllä ihan riutuisi, jos ei iltapalaksi vetäisi sängyssä paketillista Carneval-keksejä, yksin, hyppelehdin ilosta ja onnesta ja mietin, kyllästyykö tähän ikinä. Kevät ❤️ Täynnä odotuksia, toiveita, nautiskelua! Tänä vuonna tietysti erityisesti - tosin poneille (ja niiden hovimestareille slash talliorjille) voi tulla tuskaisen pitkä odotus kun ne kuikuilevat ja huutavat tarhoistaan, että haloo, missä laidun. Että ehkä olisi pitänyt vain siirtää ne kaikki nyt kaadetut puskat näköesteeksi puutarhan ja poikien tarhan välille :P

Tämän päivän treenistä ei liikettä puuttunut!

Torsten kävi tutkimassa alkukävelyillään paraatipenkkiä eikä nähnyt mitään eroa entiseen. Ihme turaamista!

Hyvin lyhyessä ajassa olen ymmärtänyt, että puutarhatonttuilu on sellainen harrastus joka korvaisi heppahulluuden, jos minulla ei olisi hevosia - puutarha vie todellakin mennessään! Onneksi ei ihan hetkessä lopu laitettavat kohteet. Tuo tämän viikonlopun agendana (neljänä iltana viidestä laiteltiin viikollakin iltaisin muita penkkejä talven jäljiltä kevätkuntoon) ollut, pihan isoin paraatipenkki on leveimmästä kohdasta 10 metriä (kapeimmasta kolmisen metriä) leveä ja pituutta siinä on vaatimattomat 35 metriä. (Se on yli kolme kertaa suurempi kuin edellinen koti!) Että tovi voi mennä, ennen kuin voi sanoa olevansa valmis - paraatipenkin ja kaikkien niiden muiden penkkien kanssa. Ehkäpä siinä yhdistävä tekijä kouluratsastuksen kanssa. Aivan ihastuttavan koukuttavia lajeja molemmat, kun aina on lisää opittavaa ja inspiraatioituminen on helppoa, kun on passionia. (Molemmissa lajeissa huomattavasti enemmän näin keväällä kuin marraskuussa.) Täytyy katsoa kokonaisuuksia ja isoja linjoja ja kuitenkin voi toisinaan uppoutua piipertämiseen, jos ja kun siltä tuntuu ;)

 Ja kun viikonloppu on täynnä molempia, niin pienestä väsymystilasta huolimatta, voisiko ollakaan parempaa. Ensi viikonloppua odotellessa; keväistä viikkoa, just sulle ☀