maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen kuvatulva

Lankalauantain merimaisema oli kuin keskeltä lämmintä kesää!

Viimeistä vapaata viedään. Minun piti jo toissapäivänä (ja viikolla sitäkin aikaisemmin) kirjoitella kuulumisia tänne; latasin myöhäisen kello kymmenen illallisen ohessa kuvatkin valmiiksi, mutta kun lähempänä yhtätoista pääsimme sisään ulkotöistä, totesin, että parempi suunnata vain nukkumaan. Keväisistä vapaapäivistä on siis todella otettu kaikki irti :) 
Istuttu aamukahvilla ulkona; aurinko lämmittää niin ihanasti, nyt myös taloa. Torstaina metsuri kävi nimittäin kaatamassa valtavan männyn pois talon eteläpuolelta. Makuuhuoneen ikkunasta näkyy nyt oikea maisema, eikä vain männyn leveät oksat! Ensimmäisinä öinä ei tosin juuri tullut nukuttua, armoton täysikuu valaisi koko huoneen kuin kattolamppu konsanaan.

Puutöitä, kokkoja, pihan siivousta. Pääsiäispäivällinen hyvässä seurassa, marjoja ja kukkia Kauppatorilta; en edes muista koska edellisen kerran kävin kaupungissa. Borta bra men hemma bäst! Vaikka täällä kotona ei kouluratsastusjumppaa ole päässyt tekemään laisinkaan ja vähän kateellisena olen katsellut, miten muualla kentät on täydessä kesäkunnossa. Onneksi Torsten näyttää tyytyväiseltä meidän jo toista viikkoa kestäneeseen maastoilukuuriin.

Intohimo kouluratsastukseen on siis vaihtunut, hetkellisesti, puutarhoihin. 
Ja taimikasvatukseen. Iltaisin sängystä katsellaan ohjelmia Englannin kartanoista ja niitä ympäröivistä upeista puutarhoista. Eräässäkin kartanossa aatelismies laukkailee oman puutarhan viivasuorilla teillä ilman satulaa lehmänkirjavalla hevosellaan joka aamu. Minäkin haluan! :D Ja kasvihuoneen (olemassa olevaa suuremman siis, tietysti :P), kaikille niille erikoisille tomaateille jotka pistän tänään kasvamaan. 

Voi olla että puutarha, tai ainakin kasvatusinto muunmuassa vesimeloonien ja tomaattien, maissien ja viinirypäleiden parissa vaihtuu lennossa takaisin hiekkalaatikkoinnostukseen, jahka kesäkelit alkavat. (Ja totean että ei niistä siemenistä yksikään itänyt.)

Kumpaakin ihanaa harrastusta joutunee vielä tovin odotella, sen verran paljon on lunta tänä aamuna tupruttanut ja lisää näyttää satelevan. Ehkä tänään pääsee hankijumpalle! Ja jos ei, niin viimeisen lomapäivän ennen kevään työrupeamaa viettää erittäin mukavasti syöden eilisen päivällisen tähteitä, sohvalla, läppäri kädessä, ihan vaan olemalla. Tässä vielä edellisten päivien kuvaotoksia. Niitä tuli aika monta :D

Kaadetun puun latvus vedettiin rangella Torstenin tarhaan...


Ja voi sitä iloa, kun range saapui ponin tarhaan. Viis puusta, minä pidän tämän auton!


Aikamoinen kasa oksia meni kokkoon. Ponit saivat tietysti osansa, myös naapurissa.


Meri ♥ Viime vuonna tänä päivänä laskimme veneen vesille. Vaikka tässä kuvassa se näyttääkin siltä, että olisi mahdollista...

Niin muualla lautat saavat kulkea jäälohkareiden seassa, joten vene odottelee vielä hetken sulempia vesiä.








Kissaterapiaa äidillä. Tosin, naapurin upea kissa pujahti yhtenä iltana meille sisään, aamuisin se on käynyt puskemassa jalkoihin aurinkotuolissa ja iltaisin käynyt tervehtimässä ponejakin. Kissakuume on kovimmillaan!



Keittiössä kakkujen koristelutunnelmia; taaempana ei mikään lasten Limoncello kakku ja edempänä aina yhtä hyvä sitruunarahkakakku. Pääsiäispöytään jokainen toi jotakin; kakkuja, itse tehtyä saaristolaisleipää, sinappia, minttuhyytelöä, joulukinkun ;D Väitän että Tn ja hänen perheen joulukinkkuinnostus on omaa luokkaansa mutta niinhän se vähän meni, että kinkku vei voiton karitsan kareista, vaikka herkullisia nekin olivat. Pöytä notkui erilaisia herkkuruokia ja pääsiäisähky oli taattu! (Onneksi vain meillä ihmisillä:) 


















Mukavan rentoa pääsiäismaanantaita, itse kullekin!

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Niin kauniita, aurinkoisia, keväisiä, värikkäitä... Kiitos!

    Kissoja näin minäkin pääsiäisenä, valkokankaalla. Kävin Kino Tapiolassa katsomassa Kedin. Jos et ole vielä nähnyt, niin suosittelen lämpimästi. Kiehtova elokuva!

    Hurmaavaa huhtikuuta!
    Maarit L. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit :) Ja kissaelokuva, olisikohan se viimeinen niitti tähän kissakuumeeseen, täytyy puhua T ympäri katsomaan elokuvaa myös ;D

      Kivaa perjantaita!

      Poista