lauantai 25. tammikuuta 2020

Huomenta

Lauantaiaamuna














Mikään ei voita puuroaamiaista ♥️ Kaurapuuroa, isoa kuppia kahvia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Sesongin Sweetiet on aika kirpeita, vaativat ripauksen sokeria ylleen. 

Hevosilla on tällä viikolla alkanut laidunkausi. Maa on vihdoin jäätynyt niin että pohja kestää mahdolliset spurttailutkin. Niitä on harrastanut lähinnä Torsten - kevättä rinnassa, kuvittelee olevansa orilaitumella :D 

Ulkona puskee lumikellot nurmikolta ja syreeneissä on liian isot silmut. Ei auta kuin pitää sormet ristissä, ettei liian kovia pakkasia enää tule. Jotenkin tässä vaiheessa ei enää kaipaa tippaakaan lunta tai kovaa talvea.

Tänään pitäisi vähän siivoilla. Ei mun lempiharrastus, mutta aurinko paljastaa vähän liian tehokkaasti pölyt ja risut lattiolla. Ja heinänkorret. Vaikka alkuun kapinoinkin robotti-imuria vastaan, on se oikeasti ollut melko hyvä ostos. Kerran tuli yläkerrasta rytinällä alas mutta kesti senkin. Kissat eivät ole siitä moksiskaan ja kyllä se suurimmat pölyt nappaa mukaansa. Ei valitettavati kuitenkaan korvaa ihan kaikkea siivousta :D 

Rätti käteen siis. Iltapäivällä yritetään saada Vegemessuille liput ovelta. Tämä päivä oli tiketissä myyty jo loppuun, juuri kun olimme ostamassa lippuja. Huippua, että vegeruoka kiinnostaa! Voisin kuvitella että tuollaiset messut olisi täydellinen tilaisuus päästä maistelemaan uusia juttuja - kun ne on valmistettu parhaimmaksi versioksi. Mä olen vähän hukassa vielä näiden "korvikkeiden" kanssa, joten en malta odottaa että pääsee maistelemaan oikein valmistettuja tuotteita. Mikäli siis päästään sisään :D 

Aurinkoa teidän lauantaihin 🌞

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Taivaanrannan maalari

Torsten peltohommissa

17.25 piti katsoa ensin taivasta ja sitten kelloa. Kun taivaanrannassa joku vielä maalaili upealla oranssilla sävyllä. Puoli kuusi illalla! Valo ♥️ Tervetuloa takaisin!

Iltapäivän auringossa ratsastelin myös Torstenilla tänään. Se on sellainen vankkumaton tuki ja turva tässä pöhköjen hevosten tallissa ;D Joskin muistan kyllä, että Tottiino Latino saattoi tehdä 5- ja 6-vuotiskausillaan ihan mitä lystäsi. Koska hän osasi kaiken eikä tarvinnut ainakaan ihmisiä yhtään mihinkään. Sokeritaskun kun vielä olisi saanut tilattua suoraan itselle ettei ihmisten kautta olisi tarvinnut nameja kierrättää... 

Sittemmin Torsten on ryhtynyt ottamaan joitain neuvoja vastaan, vaikka toki tietää itse monesti parhaiten asioista. Pääsin yhtenä päivänä vähän taluttelemaankin Torstenia kaksin ja voi että, kyllä hevostelu on mukavaa kun on aikuinen hevonen rinnalla :D Torstenin selkään mennessähän on kuin kotiin menisi, ja aivan erityisesti pellolla työskennellessä homma toimii.

Ja koska mun ei tarvitse tehdä peltotöissä muuta kuin istuskella, olin aivan umpijäässä kun hyppäsin alas. Aurinko ja vihreät nurmet ovat petollinen yhdistelmä, kun oikeasti meillä on tuullut niin että nenä jäätyy! 

Onneksi villapeittoaikaa on vielä :)  Lämpöä viikkoosi!










Nämä ♥️

maanantai 20. tammikuuta 2020

Riittääkö pelkkä ulkonäkö?

maailman kaunein Clancy

Alan ymmärtää, miksi tämä on ruunattu ihan vauvana.

Aika moni jo varmasti tietää, millä perusteilla ostin Clancyn. Halusin Torstenilla kaverin. Pikkuponi ei käynyt, koska Torsten rakastaa rapsuttelua. Siihen aikaan Peikko ja Torsten eivät vielä kyenneet yhteistarhaukseen. Sen lisäksi olisi kiva joskus maastoilla vaikka kavereiden tai äidin kanssa. Ja olisihan se tosi kiva itsekin ratsastella. Ja kaksi hevosta kotitallissa on liian vähän.

Sitten löysin netistä Clancyn ja kun se vielä oli naapurin tuttu poni, niin mehän jo käytännössä tunsimme toisemme Clancyn kanssa. Sillä oli vaikeana ongelmana haluttomuus liikkua: maastossa, kentällä, maneesissa. Ammattilaiset olivat sanoneet, että anna kasvaa, ja niin se olikin saanut lomailla. Se oli kuitenkin ajo-opetettu ja sen silloisen omistajan polvenkorkuiset lapsetkin taluttelivat ja leikkivät sen kanssa. Lisäksi se oli laumassa pahnan pohjimmainen ja superkiltti. Ja kesti seisomista.

Käytiin sitten katsomassa ponia, ratsastaa en viitsinyt kun ei siitä olisi kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Juostiin molemmat, minä ja silloinen omistaja Clancyn perässä kentällä pitkä piiska kädessä kun se laiskasti jolkotteli menemään. 

Hintapyyntö x€ suli kuumassa kesäsäässä murto-osaan joten poni oli budjettiostos jota ei voinut ohittaa. Sittemmin Clancy on vähintään triplannut arvonsa kun kipukohtauksia saava mutta ihan terveeksi todettu poni on tapaillut eteläsuomen eläinlääkäreitä. Ja lisää tapaamisia on sovittu.


Ruuat on tänä päivänä vedetty riehuvalle kauhukakaralle minimiin. Koko tallissa ei ole väkirehuja, vaan Clancy syö heinää, pellavapuuron ja vatsan hyvinvointiin mäskiä. Liekö sitten hilluminen kännipäissä olemista...

Ostohetkestä tähän päivää, poni senkuin komistuu. Ja kasvaa.
Se liikkuu eteen. Ja sivulle. Ja ylös. Mä en päästäisi yhtään lasta sen lähelle. Enkä oikeastaan ketään muutakaan. Sillä on niin kamala uhmaikä, että mä joudun melkein päivittäin miettimään, mitä ihmettä sen kanssa teen. Pystyynkuolleen kanssa olisi helpompi elää, kuin tämän elämää täynnä olevan, yli-itsevarman helikopterin kanssa. Ihan vielä se ei, luojan kiitos, ole esitellyt erikoisliikkeitään ratsain. Kyttää tietysti jokaista rasahdusta ja lintua, mikä metsässä saattaa liikkua. Ja joka kerta olo on, kuin nousisi 3 vuotiaan selkään. 











 

Nyt on kenttä ollut niin hyvä, että vedettiin kuuden päivän työputki. Osa ratsastusta, osa juoksutusta. Kuudentena työpäivänä käveltiin kentälle naapurin hevosten perässä. Clancy käytännössä ravasi ja pyöri koko matkan, kaviot iski kipinää ja taisi se yhdellä lähdöllä kuopaista asfalttiakin ilmaan. Kentällä laukkasi pukitellen vartin putkeen, ja välillä puhisi häntä tötteröllä showravissa. Alan olla niin sanotusti pulassa tämän lasten- ja tätiratsun kanssa.

Puhumattakaan yleisestä häsläämisestä ja siitä, että suuhun on napattava ihan kaikki mistä saa kiinni. Narut, hihat, pipot, huput, kengät, hanskat, talikot, ämpärit. Ihan kaikki.

Aamuisin tallissa seisoo korvat hörössä silmät tuikkien sellainen namupala, että sydän sulaa joka kerta. Mutta riittääkö se? 
Kauanko uhma voi kestää - ja ennenkaikkea, kestääkö oma kantti pidempään?

lauantai 18. tammikuuta 2020

Kotitallin arkea

ja erään kauniin pakkasaamun kuvia



Kotitallin arki venyy ja muovautuu aina oman arjen mukaan. Muistan ensimmäisen vuoden, kun meillä ei saanut lämmintä vettä kuin päätalosta. Silloin tein opettajien sijaisuuksia joten arjessa ei ollut mitään tiettyä rytmiä. Jos oli aikainen aamu, nappasin kotoa ämpärit lämmintä vettä hevosille. Jos oli aikaa, sytytin alas padan ja täytin sen vedellä. Ja sitten odoteltiin... Sanoisin, että lämminvesivaraaja oli paras investointi ikinä :D Sen lisäksi alun talli + tarhantöiden lisäksi parhaat lisäykset ovat olleet valjastuskatos ja mahdollisuus pestä hevosia siinä.
Ensimmäisenä kesänä meillä ei ollut laidunta kuin ihan vasta elo-syyskuun vaihteessa, sillä oli kuivin kesä ikinä eikä laidun lähtenyt kasvamaan. Tuo meidän pelto on sellainen, että kesällä rutikuiva ja kaikki muut ajat vuodesta aivan tajuttoman märkä. Täytyy olla melkein kymmenen astetta pakkasta, ennenkuin pohja jäätyy ja peltoa voi käyttää hevosten liikuttamiseen. Ja hevosten tarhan aitoja on muokattu niin monta kertaa että nykyään Teemu sanoo kaikkeen ensin ei, koska mitä järkeä kun muutan mieleni kuitenkin. Noooo, tilanteet muuttuvat!

Hevosten laidun on heti puutarhan läheisyydessä...

...mutta jos mulle vielä joskus tulee pikkuponeja, 
niille aitaan ihan oikeasti hyötypuutarhan puolen!

Mutta miltä kotitallin arki (ja juhla) näyttää vuonna 2020?
Tältä: 

Hevosten päivä alkaa arkisin kello 7 molemmin puolin. Parit porkkanat, loimet päälle, heinät ulos ja hepat tarhaan. Veden tsekkaus, jos on pakkasta, poistetaan jäät ja kaadetaan pari ämpäriä kuumaa päälle. Hauskaa päivää Torsten ja Clancy, olkaa kiltisti! Jälkimmäinen lause koskee lähtökohtaisesti aina Clancya. Aamutallissa ei kauaa aikaa kulu, kymmenisen minuuttia. Ja siitä sitten suoraan töihin! 



Poneilla on aina tuoreita puita tarhassa. Kuuset toimivat myös heinäpöytinä. 

Heppaset puuhailevat aamupäivällä mitä nyt milloinkin. Piehtaroivat savella (vaikka puolet tarhasta olisikin tarjolla hiekkaa...), siirtelevät ja jyrsivät puita ja rapsuttelevat mahdollisuuksien mukaan. 
Klo 11 tipahtaa aamupäivän heinäannos automaatista. 

Olen kotona yleensä kahden ja kolmen välillä. Hevoset tulevat portille kertomaan päivästään ja kerjäämään iltapäiväheiniä. Vesisaavileikit ovat - kop kop kop - olleet viime aikoina tylsiä joten helpolla olen päässyt. 

Mahdollisen kahvikupposen ja vaatteiden vaihdon jälkeen siivoan karsinat ja tarhan, vaihdan vedet (viime kesänä sain vihdoin vedettyä letkun pihalle enkä enää suostu kantamaan vesiä ämpäreillä, paitsi jos on paljon pakkasta :D) ja sitten lähdetään hevosten kanssa töihin.



Tämä töihin lähtö riippuu tietysti aina siinä, onko minulla talliseuraa, eli äitini mukana. Jos on pakkasta, liikutan hevosia pellolla, mutta tänä talvenahan sitä ei liiemmin ole ollut joten kentälle on mentävä. Meillä on kentälle matkaa max. pari sataa metriä mutta samalla tiellä kulkee iltapäivästä useita koulubusseja joten pyrimme ajoittamaan kentälle menon niin, ettei kohdattaisi busseja. Bussikuskit ovat siis todella ystävällisiä ja valitettavasti ovat toisinaan joutuneet sammuttamaan bussit että ollaan päästy turvallisesti ohi. Torstenhan oli jo aivan cool bussien kanssa viime keväänä mutta Clancy ei ja Torsten on sitten tässä kohtaa palannut vanhoihin tapoihinsa. Viime aikaisten Clancyn maastosekoilujen kanssa joudun nykyään ottamaan Teemun mukaan maastokävelyille, jotta emme aiheuttaisi Clancyn kanssa vaaratilanteita maastossa. Pimeä tulee aikaisin, joten maastoilua on tällä hetkellä vain viikonloppuisin tarjolla. Voin kertoa, että kyllä on ollut Peikkoa ikävä. Kolmen kanssa arki olisi helpompaa. 

Töiden jälkeen neljän - viiden aikaan tarjoillaan tarhaan extravedet ja heinät. Jos sataa kaatamalla, hepat tulevat tässä vaiheessa sisään. Jos sade alkaa vasta kuudelta, menevät hevoset silti ulos ja pyrin nappaamaan ne sisälle sitten ennen sadetta. 

Klo 20-21 välillä käyn kuikuilemassa hevosia tarhan perältä tulemaan sisälle. Tallissa odottaa porkkanat, sitten tulee heinät, puurot ja toivotetaan hyvää yötä.



Viikonloppuisin ja toisinaan arkisinkin päivät venyvät. Nukun viikonloppuisin pidempään joten vaikka ottaisin hevoset yhdeksän aikaan sisälle, käyn myöhemmin heittämässä yöheinät, kymmenen ja puolen yön välillä. Jos ponit ovat tulleet ajoissa sisään, siivoan karsinoista kakat samalla.
Torsten varmasti viihtyisi ulkonakin pidempään mutta Clancy tulee ramppaamaan portille! Senpä takia jos joskus (harvoin) haluaa lähteä esimerkisi illalla kaupungille, nappaan hepat sisälle ennen lähtöä ja uskallan olla kotoa pois "huoleti" neljä-kuusi tuntia. Laidunaikaan ponit saavat olla ulkona myöhäänkin vaikka en olisi kotona, sieltä ei Clancyllakaan jostain syystä ole kiire sisälle :) 

Huoletontahan kotitallin pyöritys ei ikinä ole. Toisaalta saat tehdä juuri niinkuin haluat - paitsi että oikeasti teet juuri niinkuin jaksat ja mihin rahat riittävät. Olen aikaistanut iltatallia arkisin, ja annan mieluummin vaikka vähän isommat heinät yöksi. Viime vuonna olin kaksi kertaa yhden yön pois kotoa, kaikki muut tallit taisin tehdä itse. Saisin apua jos pyytäisin, ja jokapäiväiseen hevosten liikutteluun ja siivoukseen saankin tosi paljon apua. Viikonloppuisin korjaillaan ja kehitellään paikkoja toimivammaksi, mutta kukaan ei usko sitä määrää minkä yksi connemara voi pistää tuhoten :D Karsinan kauniit puuosat on purettu tunnistamattomiksi ja tarhassa on kiva järsiä tolppia, heinäautomaattia, kaivaa vallihauta koko tarhan ympäri - tämä poni kyllä keksii keinot viihdyttää itseään. Onneksi viime talvinen revin kaikki Torstenin loimet - leikki on jäänyt unholaan.

Halpaa, sitä kotitallin pitäminen kuitenkin on. Sitä mielenrauhaa ja ennenkaikkea iloa mitä omien hevosten kotona pitämisestä saa, ei pysty ostamaan yhdeltäkään täyshoitotallilta.
 Clancyn ja Torstenin pakollisia kuluja ovat heinä, turve, rehut, kengitykset, ellät, vakuutukset, kenttämaksut ja pieni summa joka kuukausi tavaroiden uusimiseen - näihin menee yhteensä reilu 500 euroa kuukaudessa.

Katos tarhaan-projektiin, kun se periaatteessa on olemassa valmiiksi, ei todennäköisesti uppoa montaa sataa euroa enempää, ja haaveilen myös pienestä talliremontista, siihen kyllä uppoaisi todennäköisesti jotain tuhannen euron luokkaa. Saven poistamiseksi tarhasta voikin sitten laskea kolmesta neljään tonnia, vähintään. Ja omasta ratsastuskentästä on turha haaveilla, vielä.

Ei tätä ehkä ihan jokaiselle suosittelisi, enkä tästä yksin selviäisi. Mutta tällaiselle kotikissalle, kotitalli on ainoa oikea vaihtoehto ♥️

tiistai 14. tammikuuta 2020

Vastuullisuusjuttuja

ajatuksia paperille


Syksyllä kirjoittelin täällä lihattomasta lokakuusta. Se oli menestys omalla kohdallani ja lihan syöminen onkin vähentynyt huimasti, veikkaisin ainakin 90% prosenttia. Olen pitänyt yhden aterian viikossa ok lihaversiona, esimerkiksi tänään paistoin kalapuikkoja. En lopulta löytänyt "korvikkeista" suuria lemppareitani vaan ihan perus kasvisruoka on herkkua. Vielä tietysti harjoitellaan ja etsin jatkuvasti netistä vegeruoka-inspista. Ihan jo ruuan maustaminen vaatii oikeasti aika paljon taitoa, mitä laittaa milloinkin ja miksi - ja ennenkaikkea, mikä maistuu omasta mielestä hyvältä!
 Täysin vegaanisiakin ruokia ja vaihtoehtoja on etsitty. Aivan erityisesti sen jälkeen, kun selvisi että suurinosa viineistä sisältää ns. kalaliimaa. Tuote jonka luulit organic-merkillä olevan hyvä vaihtoehto... Mutta ei, edes luomuviinit eivät välttämättä ole vegaaneja. Mitä kummallisimpiin "kasvis"tuotteisiin on siis käytetty jotain eläinperäistä ja se pistää miettimään entistä tarkemmin, mitä kaupasta ostaa.

Kahviini kaadan kotona Oatlyn kauramaidon ja siitä olen iloinen, sillä kahvimaidosta luopuminen oli paljon suurempi prosessi kuin lihasta (lähes kokonaan) luopuminen. Oivariinille tai joillekin juustoille en ole löytänyt vielä korvaajaa, ja kananmuniakin olen käyttänyt. Ne ovat tietysti aina free range-munia, tosin ihan parasta olisi hakea Rekosta suomalaisten maatiaiskanojen munia. Tehotuotanto on nimittäin ihan aina tehotuotantoa, ja vaikka meillä Suomessa todennäköisesti suurin osa tuottajista välittää tuotantoeläinten hyvinvoinnista, ei ne kuitenkaan ole lemmikkejä. 


Kevätkimppu ♥️

Eläintuotantoa on tullut tutkittua illat pitkät myös muissa kuin ruokateollisuudessa. Vaatteet - miten meille on vuosia markkinoitu erilaisia luxusvilloja ja totuus näiden luxusvillojen kantajista onkin karua luettavaa. Miten eläimiä pahoinpidellään systemaattisesti, miten ne keritään talvella jolloin villaa saadaan eniten - ja miten eläimiä sitten kuolee kylmyyteen. Että joku hyvinvointivaltiossa saa vetää ylleen pehmeän paidan. On sanomattakin selvää, ettei minulle tule enää yhtään cashmere, mohair, merinovillaneuletta ja jos aikaisemmin tunsin ihailua, tunnen nyt lähinnä etoa kaikkiin villatuotteisiin. Olin niin pöllästynyt, kun tajusin että suomalainen villalanka ei ole suomalaisesta villasta kehrättyä ja että suomalaisen lampaan villa on oikeasti työn takana saada. Ja toisaalta, suomalaisenkin villan tukeminen tukee myös lihateollisuutta, lähes jokaisella tilalla. 

Ja kun yritän jatkossa välttää villatuotteita enkä silkkiperhosten valmistamaan silkkiin koskisi olleenkaan, jää kauppaan myös kaikki untuvatuotteet. Eipä siinä tarvitse kuin naputtaa googleen haluamansa eläinperäinen tuote ja sen perään eetisyys, niin johan loppuu halut siihen ja kaupasta ostetaan korvaava tuote. 



Meillä kissat ei ulkoile kahdesta syystä: asumme lähellä autotietä, enkä kestä sitä että ne pilaavat lintujen pesintöjä ja tappavat lintuja tai muita eläimiä huvikseen. Kun sisälle taloon tulee hiiri, sille en voi mitään. Tänä syksynä kissat ovat ottaneet sisältä kaksi hiirtä kiinni. Pienen pieni hiirikissa-nimike helpottaa kysymykseen, onko kissojen pitäminen lainkaan eettistä. 

Viikonloppuna leivoin sitruunakierrepullia kauramaitoon ja jätin kananmunan pois pullataikinasta. Vegaanisia pullista ei silti tullut, sillä kaikkia aineita en osannut korvata. 

Tieto lisää tuskaa. Jos omistaa Netflixin, kestää amerikkalaisia ohjelmia ja eläinruokateollisuus kiinnostaa, voin suositella lämpimästi katsomaan dokumentit kuten Cowspiracy sekä Game Changer. Ja on siellä muitakin hyviä, silmiä avaavia dokumentteja. 

Elämäntapamuutokset ovat hitaita ja lähtevät aina itsestä. Minun siskoni on ollut vegaani jo pidempään, mutta ei ole koskaan tuputtanut sitä kenellekään meistä. Nostan hattua hänelle siitä. En ole itse ihan samaan kyennyt täällä kotona :D Olemmekin pienen painostuksen avulla päässet Teemun kanssa kompromissiin kerran viikossa kasvispäivästä. Siitä se lähtee ja kaikki kiittää! :)

Kuinka paljon sinä kiinnität huomiota eettisyyteen arjessasi?