Täyttä ponielämää

Aamulla ponit herätettiin puoli seitsemän kieppeillä. Heinää nenän eteen ja sillä aikaa laittelemaan päivän muita juttuja valmiiksi, aamupalaa tarhaan, lämmintä vettä saaviin, loimia järjestykseen. Kymmenisen minuuttia ponit saavat syödä heinää ennen väkkäreitä - ehkä Torstenille voisi sen puoli litraa mysliä antaa tyhjäänkin vatsaan, mutta edellisellä tallilla meidät opetettiin liian hyvään, ei väkirehuja ennen heinää! Ennen seitsemää ponit ovat ulkona syömässä, ja itse hilpaisen sisälle vaihtamaan yöpuvun työvaatteisiin - vielä en ole oppinut tulemaan sisälle tarpeeksi aikaisin eikä aamukahvittelulle jää juurikaan aikaa, onneksi töissä on kahvia valmiina :D 

Päivän aikana saan viestejä poneilta; Meillä menee tosi hyvin, ollaan nyt sänkkärillä tai Me leikitään nyt, Torsten kasvatti just pallit takas, älä häiritse meitä koko ajan tai Äiti antaa liian vähän heinää, tule kotiin!

Ponikaksikko on ihan mahtava. Ihkaoikea Peikko on pieni ja pippurinen ja muutaman päivän ajan näytti siltä, että se oikeasti olisi ottanut pomon paikan, mutta pienellä rohkaisulla Torsten on taas saanut syödä siltä heinäkasalta, miltä haluaakin. Sehän on oikeasti maailman kiltein hevonen - joskin vain toisille hevosille. Eilen oltiin aika jännän äärellä, raspaus ilman päiväkännejä ei mennyt ihan niin näpsäkästi kuin viimeksi, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja ainoa joka otti osumaa taisi olla Torstenin ego, rokotuspiikki oli kuulemma epäreilu ;P

Oltiin niin kilttejä, että jätettiin talviomenat puihin linnuille... Peuralauma tykkää myös iltaisin laiduntaa puutarhassa ja näinpä eilen fasaaninkin omenapuiden alla - ihan avaraa luontoa täällä! 

Ponit puolestaan rakastaa katsella jokea tarhan sänkkäriosuudelta. Ehkä tästä joskus pyydetään rapuja ;) Tai sitten vain nautitaan kosken kohinasta.

Kenttä on heti joen toisella puolella. Ei mikään pitkä matka! 

Kaiken kaikkiaan täällä arki sujuu, Torstenin kotiutuminen on mennyt hyvin. Ulkona se viihtyy mahtavasti ja muutamana aamuna on makoillut pitkin pituuttaan karsinassa kun talliin olen mennyt, mutta iltaisin sillä on karsinassa toisinaan sellaista stressipyörimistä. 

Asiaa ei ehkä auttanut pieni Peikko joka on varsin kova kolkuttamaan karsinan ovea namien toivossa, ja reppana Torsten, joka tottelee tai ainakin ymmärtää hyvin sanan EI (ehkä joskus muutaman kerran kuullut sen kesken tuhmuuksien ;)), luuli alkuun joka kerta ei-sanan koskevan häntä - no minä tässä vaan söin heinää - luulen että Peikko saa jatkaa kolkottamista siihen saakka kunnes Torsten oppii että ihan jokainen EI ei välttämättä koskekaan häntä ;) (Ja siinä missä Torsten kesken heinien luuli kiellon koskevan häntä, Peikko se vaan jatkoi kolkkaamista - sille EI sanalla ei vielä taida olla kovin suurta merkitystä... ;D)

Ennen rokotuksen tuomaa lepoviikkoa ehdittiin korkata naapurin jättikenttä, ehkä lievää liioittelua tuo äänieristetty korvahuppu parinsadan metrin asfalttipätkälle, koska kaikki meni ihan nappiin ja Torsten oli varsin lunki. Peikko oli tietysti mukana - se on oikeasti erittäin isosta egosta huolimatta aivan uskomaton tyyppi - siellä 5 v oripoika ensimmäistä kertaa vieraalla kentällä seisoo riimussa äitini vieressä kuin tatti. (Tylsä koulujumppa saattoi vaikuttaa vireystasoon.)

Kaikki ihanat kuvat c.) äiti ♥

Että tällaista tänne - päivisin saa vähän sumplia aikatauluja jotta ponit saavat neljän tunnin välein heinää, onneksi on apukäsiä - mutta jahka heinäautomaatit valmistuvat, ei tarvitse sitäkään enää miettiä. Hevoset ovat tulleet talliin sisälle milloin mihinkin aikaan - tämä tässä on varmaan parasta. Kun saa itse päättää eikä tarvitse kysyä keneltäkään, että voisikohan, olisiko mahdollista, viitsitkö pliis. Saa tehdä just niinkuin tykkää. Vaihtaa loimia, syöttää mitä haluaa, siivota kun haluaa, tarjota niin paljon lämmintä vettä kuin jaksaa kantaa. Löyhät (tai hmm, sanotaan että säännölliset mutta ei minuutilleen suunnitellut) aikataulut tuntuvat sopivan myös hevosille. Niillä ei ole iltaisin mitään tiettyä hetkeä koska alkavat huutamaan sisälle, ne odottavat rauhassa ja tulevat vihellyksestä portille, mihin aikaan tahansa. Ja jos itse haluaa löhötä sohvalla ja ottaa terästetyn glögin, niin siitä vaan - ja jos haluaa harjailla poneja pitkän kaavan mukaan niin sekin on mahtavaa - yleensä vielä T hinkkaa omaa mustaa kultaansa tai sitten pikkuPeikkoa, siitä on kovaa vauhtia tulossa ihan ponimies :P

Sen vaan sanon, että kun tähän ihanuuteen joskus tottuu, niin miten sitä ikinä osaisi palata täysihoitotalliin, en tiedä. Tasan ainoa asia, miksi enää koskaan sellaista vaihtoehtoa ajattelisin, voisi olla se, että tajusinpa tässä eräänä iltana, että mitäs sitä herätyskelloa muuttamaan. Jatkossa se soi, joka päivä. Arkena ja viikonloppuna :D Ja se on ihan parasta!