Pomoksi pomon paikalle

Hevosten laumakäyttäytymisestä


Postauksen kuvat nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen, vaan ovat viime viikon aurinkoisesta treenistä :)

Kaverin kanssa tarhaavia hevosia on mielenkiintoista seurata. Miten ne kuluttavat sitä aikaa, kun ihminen ei ole kertomassa muiden kuin puitteiden avustuksella, mitä niiden kuuluu tehdä. Miten tunnit kuluvat, minkälainen on lauman jäsenten hierarkia?

Into oli aina lauman johtaja, riippumatta oikeastaan siitä, ketä laumaan kuului. Kesäisin Into ja Torsten olivat muutamilla talleilla suuremmissa laumoissa, ja vasta ihan viimeisinä vuosina Into alkoi väistämään muita hevosia ja ns. luopumaan johtajan paikastaan. Vanhemmille hevosille on normaalia, että jossain vaiheessa ne väistyvät uuden johtajan tieltä. Torstenille Into oli kuitenkin pomo, sellainen henkinen johtaja ihan kaikessa, ihan loppuun asti. Se saattoi ajaa Torstenin pois omalta puurovadiltaan, mutta heinät syötiin samasta kasasta. Into kertoi Torstenille, mitä milloinkin kuului tehdä; Torstenin elämä oli melkoisen leppoisaa leppoisan johtajan seurassa. Toisinaan Into nosti takajalkaansa merkiksi (enemmän muiden hevosten kanssa), jos joku yritti tulla liian lähelle hänen aluettaan. Ja myönnettäköön, että nuorempana Setähevonen pisti kyllä vieraat hevoset kunnolla kuriin jos lempeä viesti ei mennyt perille saakka. Niin johtajahevosen kuuluu tehdä - muuten sen paikan voi menettää.

Kun viime syyskuussa piti etsiä Torstenille uusi kaveri, oli kaikki kysymykset avoinna. Kokeilimme useita hevosia ennen sopivan kaverin löytymistä. Potkivia, purevia tai loimia syöviä hevosia en tarhaisi oman hevoseni kanssa. Silloin ajattelen, että hevosen on parempi olla yksin kuin koko päivä jonkun muun kiusattavana. (Ja loimiasyövät tarhakaverit, sitä ei varmaan tarvitse perustella ;))

Kun Torsten sitten sai kaveriksi russitammavarsan, se oli ehkä kaikkea muuta kuin olin toivonut :) Torsten astuu tammoja heti kun silmä välttää, ja toisaalta olisin suonut sille hierarkiassa johtajaa alemman pestin. Loppu hyvin kaikki hyvin, Torsten ei varmaan ajatellutkaan varsan astumista (tai ainakaan se ei toteuttanut sitä...) ja pomon rooli oli niin luonnollinen, että jouduin perumaan puheeni. Itse asiassa, asiat menivät juuri niinkuin pitikin. Torsten, joka on aina ollut lojaali Intolle, siirtyi hierarkiassa hänen paikalle Into kuoltua. Torstenille se oli ainoa oikea ratkaisu.

Russivarsan jatkaessa matkaa maailmalle, Torsten sai tarhakaveriksi ihanan ja itseään reilusti vanhemman Tolbertin. Silloin olisin toivonut, että Tolbert olisi laittanut Torstenin pois pomon paikalta, mutta näin ei käynyt. Aina täytyisi muistaa, että hevoset ovat yksilöitä eikä hevosen iällä ole välttämättä mitään merkitystä laumahierarkiassa. Torsten osoitti kuitenkin ottaneensa mallia parhaalta, ja se on käyttäytynyt hyvin samanlaisin elkein johtajana kuin Into.

Niin myös tänään, kun Torsten sai kahden viikon yksin olemisen jälkeen tarhakaverin. Vähän Torstenia nuorempi Roope näytti hyvin pian, että Torsten päättää, koska syödään samalta heinäkasalta, koska rapsutetaan, koska Torsten tarvitsee oman tilan. Silloin Torsten nostaa toisen takajalan, ja toinen ymmärtää, että ei nyt. Torstenin edellinen tarhakaveri Tolberthan oli aivan huipputapaus, mutta rapsuttelusta se ei juuri piitannut, ei vaikka Torsten yritti sitä kuinka opettaa. Roopen kanssa asia meni aivan päinvastoin. Kun Torsten hetken uutta tarhaa tutkittuaan käveli uuden kaverinsa luokse ja sanoi että nyt rapsutellaan, oli toinen vähän hämillään. Kun Torsten halusi mennä takaisin tutkimusretkelle, toinen käveli perässä ja kyseli säännöllisesti, koska taas rapsutellaan? 

Hevonen, joka on aina ollut kaverin kanssa, on todella surullinen näky yksin. Ei sitä varmaan voi korostaa liikaa, miten tärkeää minulle on, etten ole hevoselleni se päivän paras hetki. (Ei, se olisi jo todella surkeaa. Noin niinkuin hevosen kannalta!) Että hevonen saa toteuttaa itseään ja viettää aikaa lajikumppanin seurassa. Olla oikeasti hevonen :)