Viikko takana

ja suomenhevosen päivästä

Torstenilla muuttui elämä aikalailla, kun viime maanantaina muutimme uudelle tallille. Ihanaakin ihanampi laidunkaveri ja laidun vaihtuivat näin alkuun yksin tarhailuksi. Torsten, joka on melkoisen puuhakas kaveri, on onneksi ottanut semiookoosti yksinolon, joskin uuden tarhakaverin metsästys on kovassa käynnissä. Ihan niinkuin suurin osa meistä ihmisistä, myös hevoset kaipaavat lajitoverin seuraa.

Ennen kuin tarhakaveri löytyy, on Torstenille tullut kehiteltyä muita aktiviteetteja. Pajupuita ja Likittejä ja yksi hysteerinen omistaja ;) Hänen korkeutensa ei ole vielä suostunut juomaan tarhassa olevasta automaattikupista, joten olen pudotellut sinne porkkananpaloja. Taitavasti poni ne sieltä noukkii ja siirtyy sitten juomaan ämpäristä... En uskalla olla ilman ämpärijuottoa, sillä ähkyjä me emme kaipaa. Rikkinäisissä jaloissa on ihan tarpeeksi puuhaa.

Torstenin liikkuminen on nyt muutamassa päivässä mennyt aavistuksen huonompaan suuntaan. Alkuviikosta ponin oli pakko antaa purkaa energiaansa edes lyhyiden työpätkien ajan, mutta nyt olemme tehneet hommia vain käynnissä, lähinnä kulkien seuraavalle ruohoapajalle. Miten ironista onkaan muuttaa maneesitalliin hevosen kanssa, joka ei tarvitse tällä hetkellä edes kenttää! No, kengityst on onneksi pian ja sitten täytyy jutella ellän kanssa, miten edetään. Neuloihin totuttaminen ei tunnu enää laisinkaan niin huonolta vaihtoehdolta - vaikka toteutus mitä luultavammin olisi juuri sellainen.


aina niin persoonalliset, ihanat ja kuvaukselliset, I & T ;)



Näin suomenhevosen päivänä, aamutallia tehdessä, on tullut ajateltua Torstenia ja hevosharrastamista yleisesti. Hevosharrastukseen saa kulumaan niin paljon aikaa ja rahaa, että on tärkeää saada harrastaa kivan hevosen kanssa. Sellaisen, joka saa tuntemaan olon hyväksi, kotoisaksi ja samalla ylittämään itsensä hevosharrastajana. Toisaalta on myös hevosen etu, että harrastajan käyttötoiveet kohtaavat hevosen luonteen ja kapasiteetin kanssa. Ei tarvitse liiemmin perustella, miksi minulla on suomenhevonen. Torsten toimii niin ratsuna, terapeuttina kuin peilinäkin. Into oli enemmän sellainen hevonen, että jos jostain syystä oli murheita kannettavana, Into otti ne omakseen ja lohdutti. Omaa kiukutteluani se ei koskaan varmaan ottanut kovin tosissaan, pudisteli vain päätään ja taputti olkapäälle, että kyllä se siitä. Torsten toimii täysin päinvastaisesti. Se alkaa myös murehtimaan, ja jos olen kiukkuinen, se heittäytyy rooliinsa 110 prosenttisesti. Heiluttelee etusiaan ja kiukuttelee niin, ettei sille lopulta voi kuin nauraa. Siinä vaiheessa sekin yleensä lopettaa huonotuulisuuden ja palautuu taas normaaliksi, iloiseksi ja lempeäksi itsekseen. Ei siis pidä mennä tallille kiukkuisena tai ärtyneenä ;) Noin niinkuin ratsastusta ajatellen en ole ihan vielä onnistunut siinä, että menisin hullu dressagekiilto silmissä treenamaan ja poni olisi samaa mieltä. Siinä poni katsoo vapaudekseen ajatella itse ;)


kuuliaisen dressagehevosen, maailman parhaan Inton tyylinäyte, eiku...

Ja hyvä niin. Hevonen, joka ajattelee itse on minulle parasta harrastusseuraa. Ei Torstenista voi sanoa, että se toimii lajissa kuin lajissa ja olisi pomminvarma maastoratsu. Ei, sehän on käytännössä vain sellainen peruskiva kouluratsu (näin omistajan mielestä ehkä pikkuisen keskivertoa parempi ;)) ja välillä kelpo maastojunakin - siis silloin, kun sillä on turvallista seuraa ja se saa mennä joukon ensimmäisenä :D Mutta silti se sopii omaan käteen paremmin kuin hyvin. Ja juuri sellaisen hevosen kanssa on etuoikeus saada harrastaa. Oli hevonen sitten minkä rotuinen tahansa; vaan eipä tietysti joka rodulla omaa liputuspäivää ole ;) Oikein hyvää suomenhevosen päivää, ja suuret onnittelut naapurikunnan omalle koulukuningas Corleonelle! On siinä vaan niin upea hevonen - tuollaisia hevosia toivoisi tulevan vastaan viimeistään sitten seuraavassa elämässä ;)