Maastoilu, joka hevosen perusoikeus ?

Jos omistaa nuoren ratsun, mutta ei taitoa sisäänratsastaa hevosta, viedään tulevaisuuden lupaus ratsuttajalle. Sukutaulusta tai hevosen omistajan kiinnostuksen kohteista riippuen hevonen koulutetaan este- tai kouluratsuksi. (jätän valjakkohevoset tästä pois, sillä en ole koskaan kuullut maastossa ongelmallisesta valjakkohevosesta,  se peruskoulutus nääs...)

Postauksen kuvitus vuosilta 2008-2010.

Myös vanhemmat, ns ongelmahevoset viedään paremman ratsastajan alle, jotta hevonen oppisi, ja jotta omistajalla olisi miellyttävämpää harrastaa. Jotta laji, oli se sitten mikä tahansa, olisi hevoselle, omistajalle ja suurelle yleisölle turvallista.

Joskus Into voi lähteä käsihevoseksi, mutta ei pitkille lenkeille.

Ja vaikka hevosesi olisi ongelmaton, helppo ja nopea oppimaan, jatkaa meistä iso osa hevosen kouluttamista läpi sen elämän, eläkepäiviin asti, valmennusten muodossa. Hevosenkin elämä kun on ikuista oppimista ja opettelua. 

Vaan mitä tehdä hevoselle, jolta uupuu maastovarmuus? Hyvin pitkälle hevosen maastovarmuus syntyy hevosen ja ratsastajan luottamuksesta. Sitä ei oikein voi opettaa, se täytyy ansaita. Tottakai hyvä peruskoulutus auttaa maastossa hankalaksi heittäytyvän hevosen kanssa. Vaikka en usko, että hevoset varsinaisesti pelleilevät kustannuksellamme - hevoset eivät ole ilkeitä - niin kyllä ratsumme tasan tietävät, mistä napeista ratsastajat toimivat. Ja vaikka hevoset eivät meille kettuilekaan, niin kyllä ne osaa etsiä nopeimman reitin päästä vähemmällä jos kuskista ei ole ei toivottua käytöstä  pysäyttämään.

Maastossa vastaan voi tulla mitä vain.

Paras opettaja epävarmalle maastoratsulle on, oman kokemukseni mukaan, maastovarma hevonen. Usein toinen hevonen rauhoittaa kokematonta ja arkaa hevosta pelkällä olemassaolollaan. Alkuopetustilanteissa kannattaa muistaa luonnon lait, hevonen on laumaeläin. Toisiksi paras apu on rento, rauhallinen ja nopea ratsastaja.
 Autot, rekat, junat, talitintit - mitä ikinä hevonen pelkääkään, tulisi se saada ymmärtämään, ettei pelättävää ole. Ratsastaja, joka edes pikkiriikkisen maalailee kauhukuvia mielessään esimerkiksi auton kanssa tiellä kohdattaessa, välittää hevoselle välittömästi viestiä vaarasta. Miten hevonen voisi ikinä oppia olemaan pelkäämättä, jos ratsastaja kertoo kehonkielellään, ettei nyt ole turvallista? Samalla tavalla kun esteratsastaja rohkaisee hevosta hyppäämään, pitäisi maastoratsastajan rohkaista ratsuaan jatkamaan matkaa. Se ei ole aina helppoa. Turhaa pysähtelyä ja kyttäämistä ei saa sallia, vaan "vaaran" ohi pitäisi edetä suunnitellussa tahdissa ja vaikka koululiikkeitä apuna käyttäen. Hevonen kuulolle ja asetus tai taivutus uhkasta poispäin auttaa monta hevosta keskittymään ja unohtamaan hankalan tilanteen. (kyllä, Torsten menee ammattilaiselle esteoppiin kunhan aika ja paikka on sopiva)

Junia on katseltu kirkonummen ja inkoon kodissa.

Intolla uskallan huoleti maastoilla ilman satulaa. 

Torsten käyttää maastossa sekä satulaa että suitsia.

Vaikka tänä päivänä omat pojat ovat maastohevosia vailla vertaa, ei asia ole aina ollut niin.
Torstenin nuoruusvuosina jouduimme kierteeseen, missä sekä ratsu että kuski pelkäsivät maastoilua. Mitä enemmän minua pelotti, sitä harvemmin kävimme maastossa. On käsittämätöntä, miten nopeasti pelkotila syntyy! Samana päivänä pystyin maastossa laukkailemaan Inton kanssa ilman satulaa, mutta Torstenin kanssa pysyttelin neljän seinän sisällä. (Luottamus !) Lopulta tallin viereisen pellon kiertäminenkin tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. En siis yhtään vähättele hevosten pelkotiloja - saatikka ratsastajien - mutta sen tiedän, että peloista ei pääse yli ilman niiden työstämistä. 

Kun lopulta sain Inton takaisin Torstenin turvaksi maastoon ponien muuttaessa samalle tallille, elämä helpottui. Parissa kuukaudessa ponista kuoriutui oikein luotettava metsässä samoilija. Nykyisellään Torsten toimii maastossa sekä yksin että vetohevosena aremmille lajitovereilleen.

Välillä on hyvä käydä maastakäsin kävelyillä. 

Visuaalisesti kauniissa maastoissa rauhoittuu itsekin :)

Etenkin kärryhepan täytyy olla liikennevarma yleisille teille lähtiessä.

Kärrykuvat vuodelta 2011.

Hevosen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vuoksi maastoilun tulisi kuulua jokaisen hevosen lukujärjestykseen. Ja mielellään useammin kuin kerran viikkoon.  Missä hevosen psyykettä, lihaksistoa ja koordinaatiokykyä voisi paremmin positiivisella tavalla vahvistaa kuin vaihtelivilla pohjilla, vaihtelevissa maastoissa? 

Reippaita pitkiä  maastolaukkoja kaikille hevosille toivon, vaikka sitten lainapilotin alla :)

Viimeisissä kuvissa Torsten kolme vee, 

takaisin samoissa maastoissa kuin tänä päivänä.