maanantai 16. marraskuuta 2015

Jumppatunti

Jos yläkoulun liikunnassa oli luvassa jotain niinkin tylsää kuin jumppaa, me yleensä suunnattiin kahville. Tai karkkikauppaan, tai ihan mihin vaan, mutta ei todellakaan sinne jumpalle. Koska onhan se nyt ihan harvinaisen tylsä laji... Huomaamattani tai täysin tietoisestikin olen skipannut viime aikoina entistä enemmän myös Torstenilta ne oikeat jumppatunnit kokonaan pois. Koska onhan kahvilla vaan niin paljon kivempaa.



Sunnuntaina aamutallin jälkeen vaihtoehtona Torstenin liikutukselle oli lähteä maastoon tai tehdä kevyt treeni ulkona. Kun kamerakin saapui paikalle, jälkimmäinen vaihtoehto tuntui jo ihan pelkästään blogia ajatellen järkevämmältä ;) Kentän pohja ei tietysti ollut näiden kaatosateiden jäljiltä mitenkään priima, joten treenistä tuli kuin vahingossa perinteinen jumppatunti. Tiedättekö sellainen, missä ei missään vaiheessa tehty maksimaalisia voimainkoetuksia, vaan haettiin vain elastisempaa liikettä ja venyvää kroppaa. Letkeää ja helppoa tekemistä. Torsten kulki hirmu tyytyväisenä ja koko sen etuosa sai jotenkin enemmän joustoa ratsastuksen loppua kohti. Niina Kirjorinne kirjoitti blogissaan hyvän tekstin siitä, mitä tarkoittaa eteen - alas ratsastus ja miten paljon hevosen fysiikka tulee ottaa huomioon. Ei Torstenia voi juurikaan kuvissa näkyvää muotoa alemmas ratsastaa, sillä etupainoinen liikkuminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta niiden omien raamien sisällä sitä muotoa tulee vaihdella, vaikka ratsastajasta tuntuisikin toooosi tylsältä ;) (Ja joo, Torsten on siis meistä kahdesta se notkeampi. Aika noloa.)
 










 
Tänään maneesissa alun höntsäilyjen jälkeen mulla oli ekaa kertaa pitkästä aikaan letkeä ja tasaisesti kaikilla avuilla oleva ratsu, joka siis tapansa mukaan sen yhden onnistuneen ravilävistäjän jälkeen vei sillai hyväntuulisesti ratsastajaa, mutta kuitenkin. Sillä yhdellä lävistäjälläkin pääsee jo aika pitkälle :) Hevosharrastuksen suuria iloja kaiken kuran ja pimeyden keskellä, eikös ;)

18 kommenttia:

  1. Joo. Jumppatunnit oli kyllä mullekin aina ne tunnit jotka vietettiin kouluaikaan jossain muualla. Samoin uinti-, hiihto- ja sählynpeluutunnit. Ja välillä monet muutkin.. :D nyt varmaan karma iskee takaisin kun treenaaminen tuntuu välillä olevan liikaakin sitä perusjumppaa hevosen kanssa ilman mitään ylimääräisiä temppuja :D

    Mutta! Sun saappaat!! Hurjan makeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, hiihtäminen on oli ihan tosi ällöttävää! :D En mä kyllä siinä olekaan mitenkään hyvä... Uinti oli yläasteella sellainen, että jos ei ollut tunneilla numero laski heti vähintään yhdellä, koska siitä tuli silloin nelonen. Tai niin meitä ainakin uhkailtiin ;) Mutta sähly oli kivaa, mä oon sellainen sählä että se sopi mulle :D (siis varmaan koskaan en tehnyt maalia mutta kivaa oli :D) Mutta se perusjumppahan on oikeasti sitä tärkeintä työtä hevosen kanssa, vaikka se joskus tuntuukin pakkopullalta - yleensä sitten kun laskeutuu alas ratsailta niin mieli on jo ihan toinen.

      Kiitos, ne on Mountain Horsen saappaat, ja mun mielestä myös tosi nätit! :)

      Poista
  2. Uuh miten hieno klipattu Torsten on! Et mitään kuviota laittanut, mutta toisaalta ei noin komea kaveri tatuointeja tarvitse. Nuo lihakset<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii mitkä lihakset...

      Poista
    2. Onpa taas mielestäni tyhmää kommenttia :D jos jotain tyhmempää on mielessä niin miksei sitä voi pitää omana tietona?

      Poista
    3. Joku kuvio olisi kyllä ollut kiva mutta Torstenilla oli sellainen turilasturkki että olisi näyttänyt tyhmältä. Ehkä jos sen joutuu uudestaan vielä tänä talvena klippaamaan, sitten olisi hauska saada joku osuva kuvio. Sääli että mä "osaan" tehdä vaan syrämmiä :D

      Torsten kiittää, onhan sillä aika päheet nuo lihakset :)

      Poista
  3. Nätit, tai kai Torstenia pitää sanoa komeaksi. Hurjan vahva hopeansävy siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä Torsten on komea ja omat kaksarit olisi pitänyt photoshopata kuvista pois :D

      Musta tuntuu että sen hopeageeni on vahventunut iän myötä, ehkä se on täysin hopea sitten kakskymppisenä!

      Poista
  4. Hei Jilla ja Torsten - hienosti jumpattu!

    En olisi Jilla liikaa huolissani siitä, että Torsten on notkeampi. Jos ruvetaan vertaamaan teitä kahta, niin Torstenilla tuota liikuntaa on ollut ihan luonnostaan enemmän kuin sinulla. Kyllähän sinäkin kirmailisit mielelläsi ainakin kesäisin aamusta iltaan laitumella (no okei, ehkä biitsillä) mutta valitettavasti ei se työtätekeville aikuisille ihmisille ole mahdollista. Tähän joku varmaan toteaa, että ammatinvalintakysymys... juu, totta sekin.

    Kiva postaus, ja hienoja kuvia. Minäkin noteerasin saappaat - aivan ihanat! Onneksi joulupukille ei ole vielä lähtenyt lahjalistaa... Suurkiitos myös vinkistä Niinan blogiin, oli minulle uusi tuttavuus! Hyvää asiapitoista tekstiä.

    Mahtavaa viikon jatkoa! Rapsutukset Torstenille!
    Maarit L. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisihan se mahtavaa kirmailla päivät ihan muualla kuin työpaikoilla. Siksi mulle onkin tärkeää että Torsten saa olla mahdollisimman isossa tarhassa kaverin kanssa - nyt se on joutunut olemaan viikon yksin, ja kyllä sen siitä huomaa, liikkuu paljon vähemmän. Torsten kyllä sanoikin mulle keskiviikkona kun sillä oli vaan talutuspäivä, että koko talven kun viettää iltaisin aikaa solariumissa niin kyllä keväällä kun loimet lähtee niin alta paljastuu sellainen ruskettunut rantaleijona, ettei mitään rajaa ;)

      Niinan blogi on ihan huippu, sieltä saa niin paljon ratsastukseen ja yleisesti hevosten käsittelyyn ideoita että on mun mielestä yksi niistä parhaista ratsastusblogeista.

      Ihanaa viikonloppua myös sinne, kiitos kun jätät aina niin kivoja kommentteja tänne! :)

      Poista
  5. Ihania kuvia ja kivasti kirjoitettu teksti! Tämä on ainu blogi minkä ratsastuspostaukset jaksan lukea;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no se on hyvä. Onneksi näitä ratsastuspostauksia on aika harvoin :D

      Poista
  6. Nuo sun saappaat <3<3 ja Torstenin lihakset, wou!
    Oletko miettinyt joulukuulle jotain kalenterin tapaista, ei välttämättä jokapäiväistä, mutta joku jouluspessu vois olla aika kiva (joulufiilistelyä, ehkä jotain asiapostausta, kenties videota yms;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olen kyllä, mutta tapani mukaan olen asiassa myöhässä eikä mun suuruudenhullut ajatukset taaskaan toteudu. Ehkä sitten ensi jouluna... Tai jotain :D Mutta katsotaan jos keksin jotain pientä piristystä joulukuulle! :)

      Poista
  7. Nämä sun postaukset vaan jaksaa aina piristää. Myös silloin, kun istut pimeässä bussipysäkillä odotellessa seuraavaa tallibussia, koska myöhästyit siitä millä oli tarkoitus mennä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos - mutta hei blaah, toi on niin tylsää! Toivottavasti seuraavaan bussiin ei mennyt liian kauaa...

      Poista
  8. Hei! Hienoa että joku jaksaa treenata kurasäilläkin! Torsten on vaan niin magee ja ihanan muhku. Minkäslainen satula teillä muuten nyt on käytössä, kun niin hyvältä näyttää. Hyviä treenejä teille ja kiitos vastauksestasi vielä etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä täällä nyt reenataan säällä kuin säällä, suurin osa treenistä tehdään kyllä maneesissa ;) Torsten kiittää! Sillä on itse asiassa Trekkermasterin (:D?) joustorunkoinen koulusatula, mikä on toiminut ihan hyvin. Vähän sekin heiluu puolelta toiselle, mutta sille nyt ei ehkä voi mitään...

      Poista