maanantai 17. kesäkuuta 2013

Neljäntoista tunnin päivä

Okei, okei, päivä ei ole ollut huono vaikka liikenteessä vierähtikin varttia vaille viisitoista tuntia. Mä olen nimittäin vetänyt muutamat päiväunet ;)

Työpaikalla nautiskeltiin chilisuklaakakkua. Mikäli tulisuus oli liikaa, mansikkakermakakku seuraavana palana oli hyvä vaihtoehto.


Tallilla puolestaan pääsin Torstenin kanssa nautiskelemaan reippaista maastolaukoista, jota seurasi mielettömän hyvä Mian valmennustunti. Extemporeideana Mia ratsasti tunnista ensimmäisen puoliskon. Poni nousi noin puoli metriä ylös ja otti takapäänsä hienosti mukaan työskentelyyn. Kun pääsin selkään, oli ihana huomata, miten tasainen poni oli. Se ei ollut pelkästään oikealla ohjalla (mikä on ollut ongelma), vaan myös oikean istuinluuni alla oli hevosta; Torsten oli suoristunut 20 minuutin ratsastuksessa paljon! Tämä tietysti helpotti omaa istuntaani ja ylipäätänsä kaikkea toimintaamme.

Okei, Torstenin mielestä oli tosi hauskaa kulkea miltein koko 45 minuuttia korvat hörössä, mutta tuolla ryhdillä poni sai sen anteeksi ;)


Jatkoimme siitä mihin jäimme viimeksi muutama viikko sitten, eli askel askeleelta ratsastukseen. Etenkin laukassa sain muutamia oikein hyviä askeleita mukaan, sellaisia täydessä tasapainossa, hyvässä ryhdissä olevia metrejä, joilla elää pitkään. Tästä on hyvä jatkaa treenejä! :)


Kaasu pohjassa tallilta matkasin ystävän luo Espooseen laittamaan vähän räpsyttimiä kuntoon. Tuli taas niin kivat, kiitos paljon :) 

Mä luulen, että mun päivä alkaa olemaan jo pulkassa - jatkamme Torstenin kanssa TrueDressage treeniä huomenna, joten luultavasti kuullaan silloin :) Mukavaa alkuviikkoa!

P.s. Tuhlasin tänään lounaani käymällä Horzella. Tarkoituksena oli hakea Cavalorin suihkepullossa olevaa satulasaippuaa - mikä on todettu ehdottomasti parhaaksi, suosittelen - mutta tuote oli heiltä loppunut. Mä en nyt varsinaisesti itke jos en saa hinkata varusteitani hetkeen, mutta kysyn nyt kuitenkin, että tietääkö kukaan, mistä moista ihmeainetta voisi pk-seudulta saada? 

8 kommenttia:

  1. Jos Kerava ei mene liian pitkälle pk-seudusta niin täältä; http://www.zpverkkokauppa.com/tuotteet.html?id=6/

    VastaaPoista
  2. Mikä kakku !

    Ja mikä etupään keveneminen, siis ponilla.
    Mian harjoitteille täysi tunnustus. Näyttävät sopivan teille oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponille sopii aika pitkälle kaikki, kunhan ei tunnu liian rankalta ;)

      Poista
  3. Hieno on Ponny =)
    Cavaloria ainakin Virkkalan Agrissa myynnissä. Siellä nykyään tosi paljon heppakamaa muutenkin, kannattaa poiketa. Ja byteway, siitä ei kovin pitkä matka minisiä katsomaan ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä juttu, mä en olekaan sielä käynyt pitkiin aikoihin! Täytyy käydä tsekkaamassa :) Ja eihän siitä tosissaan olisi pitkä matka ... ;)

      Poista
  4. Voi ei, miten ihanan näköinen kakku! Ja varmasti oli hyvää :P Torstenkin on oikein hienon näköinen, komistus.

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein tosi hyvää ... Vaikkei kyllä kovin tulista ollut :) Toisin kuin Torsten ;)

      Poista