Keisarin uudet vaatteet

Olen eilen ja tänään löytänyt äitini koneelta unohdettuja, muutaman vuoden takaa otettuja ratsastusvideoita. Videoita, missä me hypätään Torstenin kanssa sen neli- ja viisvuotiskaudella laukassa esterataa. Videoita, missä harjoittelemme keskiravia - sellaista, mitä ei tarvitsisi A-tason radalla hävetä. Videoita, missä laukkaa hyvässä peräänannossa nuori hevonen, niin isoa ja ilmavaa laukkaa, etten edes muistanut sen olemassaoloa. 

Kukkaispoika Into

Sitten saavutaan takaisin nykyhetkeen, eli eiliseen Antin valmennukseen. Kuumien hellepäivien varalta valmennus on muutettu kesän ajaksi 45 minuutista 30 minuuttiin. En ole aiemmin ollut puolen tunnin valmennuksissa, joten ehkä niihin tottuu, mutta eilen aika tuntui riittämättömältä. Mä olen niin hidas sisäistämään asioita ;) 

Pyysin, että treenaamme laukkaa ja siirtymisiä. Aloitettiin pohkeenväistöllä kevyessä ravissa pitkillä sivuilla, jolloin poni aktivoi - pitäisi aktivoida - takajalkojaan. Siitä jatkoimme ympyrällä tapahtuviin siirtymisiin, ja viimeisenä laukka-avotaivutuksiin. Loppua kohti avot paranivat, mutta oon mä vaan hukassa. Vaikka Antiltakin saatiin kiitosta, olen niin pettynyt. Fiilis ei vain ole hyvä. Ole ollut pitkiin aikoihin. Olo on vähän sellainen, että mua huijataan. Hyvä hyvä, mutta kun me ei nyt todellakaan olla sitä. Kun me ollaan oltu ja voitaisiin olla niin paljon parempaakin.

Enkä mä ymmärrä, mistä tämä johtuu. Istun tällä hetkellä paremmin kuin koskaan, yritän keskittyä koko ajan pehmeään ja joustavaan käteen. Ratsastan monipuolisemmin nyt kuin Torstenin ollessa nuori, ja treenaan valmentajien antamia asioita - niin paljon kuin kerkeän. Se ei tietysti ole paljon, kun tällekkin viikolle oli suunnitteilla neljän eri ihmisen ohjattua ratsastusta ja yksi klinikkareissu. Onneksi ei sentään kisoja. 

Jotta meille ei enää tule rästiläksyjä, ja jotta me oikeasti päästäisiin takaisin isoon liikkeeseen (mikä ei hyydy pienelläkään voltilla!!), tein tänään päätöksen. Me mennään maksimissaan yhteen valmennukseen viikossa. Ainoastaan näin kerkeän treenata myös yksin - koulutreenaus kun ei ole meille se ainoa juttu. Ratsukkona tykkäämme myös hypätä kerran viikossa, maastoilla ainakin kerran viikossa ja vapaatakin on hyvä kerta viikkoon viettää. Kesällä päälle tulee tietysti kilpailut.

 

Ihan kaikkia sovittuja valmennuksia en halunnut peruuttaa, vaan jätin tälle viikolle vielä tämän päiväisen Maken ajon. Make ja Torsten treenasivat vain aiemmin menetettyä rentoutta. Jollain kierolla tavalla on helpottavaa joskus nähdä, että Maken kaltainen supergurukin joutuu venymään ja tekemään kompromisseja Torstenin kanssa. On se vaan vaikea hevonen, ei voi muuta sanoa. Lopulta poni kuitenkin nosti myös vasemman laukan - se, ettei se halua sitä nostaa, johtuu aivan sen pääkopasta, sillä mitään ongelmia nostoissa ei ratsastuksessa ole - ja kauaa ei ponin tarvinnut enää sen jälkeen työskennellä. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Vaikka heti meninkin rikkomaan omaa sääntöäni, ja kesäkuun viimeisellä viikolla on kuin onkin kaksi valmennuskertaa ;) 

Mutta muuten keskitymme treenailemaan itseksemme. Ihan niinkuin silloin joskus. Ehkä saan Torstenista ulos vielä sen ison, nuoren hevosen laukan, ja ne mielettömän hienot ravilisäykset. Niitä ajatellessa olen kyllä lohduttautunut, etten tiedä yhtään hevosta, jonka liike ei olisi pienentynyt jossain koulutuksen vaiheessa. Hyvin harva on - ainakaan vielä - onnistunut saamaan täysin samanlaista elastisuutta liikkeeseen takaisin, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tsemppiä teidänkin treeneihin, ja oikein lämmmintä loppuviikkoa! :)