12. luukku

Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia kommentoijia viime postauksessa (sekä tietysti muissakin). Nyt kun olen ajatellut aikaa taaksepäin, niin aivan ontuman  loppumetreillä vasta tuli fiilis, että mä haluan jo ratsastamaan, mä en jaksa enää suunnitella joka päivää sitten, kun olen nähnyt, ontuuko poni vai ei, epätietoisuutta loppuuko se koskaan ja kuinka paljon ponia särkee ontumahetkellä. Se, ettei tiedä, se on kaikista pahinta!

Tänään Torsten oli kuitenkin megahyvä, ihanaihana Sybil! Mulla oli niin minuuttiaikataulu työn ja koulun ja iltatallin kanssa, että ponit pääsivät vain kentälle juoksutukseen, siis ilman mitään apuohjia (ei mulla kyllä edes ole sellaisia... ;)). Sybil naksautti eilen etujalat, ja voi että  mitä liitoa ja jalan nostelua poni esitti! Oli reipas, mutta kuitenkin kuunteli koko ajan, ja teki kaiken mitä pyysin. Hieno <3

Tämän päivän luukku avaa vielä vähän jo eilistä, mutta hieman humoristisemmassa mielessä ;)      

Pakkolomalla                          

Kun hevonen sairastuu mystiseen ontumaan, määrätään se yleensä lepoon, koska lepo tunnetusti parantaa. Harmi vaan ettei ihan kaikille sovi pakkolomailu... Etenkään Torstenille. Jos ihmiset ei liikuntaa  ymmärrä järjestää, hoidetaan homma itse.

Baila baila :)

Jalaton poni!