Less is more

Apujen käytöstä, hevosen selässä, ole itsellesi riittävän armollinen ja samalla armoton

Jos on joku asia, mitä olen näin vanhemmalla iällä ratsastuksesta oppinut, on se ongelmien ratkaisemistavan muuttaminen. Siinä missä teinivuosina - eli ei niin kovin kauaa sitten ;) - lyötiin kovempaa rautaa suuhun ja turparemmit tiukemmalle, mahdollisesti gramaanit päähän ja pidemmät kannukset jalkaan, olen nykyään enemmän kukkahattutäti-mallia ja ongelmatilanteissa ennemminkin vähennetään kuin lisätään varusteiden ja väännön määrää. Ehkä siksi, että

a) kovemmat välineet harvoin auttavat pidemmällä juoksulla

b) Torsten ei ole sitä tyyppiä, joka nöyrtyisi kovistelemalla

c) vähemmän on todellakin enemmän

Ei kovemmista välineistä tietysti haittaa ole, jos niitä osaa käyttää. Kannukset ovat esimerkiksi Torstenilla toisinaan ihan paikoillaan, gramaanitkaan eivät ihan kokonaan jouda roskakoriin (paitsi ehkä Torstenin kanssa koska niitä on käytetty vain kerran) ja jos maastossa on mahdollista välttää vaaratilanne kovemmalla kuolaimella, niin se on halpa hinta turvallisuudesta. 

Peruskoulu- (ja este) ratsastuksessa, kun ajatus on kuitenkin saada hevonen toimimaan niin kevyillä avuilla kuin mahdollista, täytyy satulassa istujan katsoa peiliin mikäli ainoa keino selvitä ongelmien yli on raudan lisääminen. Itselleen ratsastajana on osattava olla riittävän armollinen oman kehonhallinnan puolesta, mutta samalla tarpeeksi tiukka apujen käytön voimakkuuden kanssa. Hevonen ei yleensä maagisesti herkisty otteiden koventuessa, se on hyvä muistaa selässäkin. 

Meillä on Torstenin kanssa ollut ihmeellisiä ongelmia ratsastuksessa viimeisen viikon ajan, joten viime viikon lauantaina poni kranoitiin ja sen jälkeen sitä on kevyesti ratsastettu. Koska selkä, takareidet ja lavat olivat jumissa, ei yksi hoitokerta riittänyt pääsemään niin syvälle että kaikki jumit olisivat kadonneet, joten tänään poni hoidetaan uudestaan. Kun lihaksisto on jumissa on hevosen käytännössä mahdotonta suorittaa priimasti, se on ihan selvää. Joko siitä, tai jostain aivan muusta syystä Torsten on myös ollut levoton suustaan, sellainen sitkeä ja hidas verrattuna normaaliin suun käyttöön. Vaihdoin kuolaimen hetkeksi kolmipalaan liikkuvalla renkaalla, tämä on pehmeä mutta nopeampi kuolain kuin pitkään käytössä ollut oliivinvel (ja koska se on ollut sillä niin hyvä olen vähän jymähtänyt käyttämään sitä liian pitkäksi jaksoksi, kaikilla hevosilla tulisi säännöllisesti vaihdella kuolainta jottei paine ole aina samassa kohtaa suussa.) Ja mikä paljastaisi oman käden liialliset liikkeet paremmin kuin turparemmittömyys, muutama päivä on ollut armotonta työskentelyä mutta onneksi sellainen yleensä palkitaan. Eilisessä ratsastuksessa Torsten kulki loppuun jälleen ohjan painolla, suu hiljaa ja tyytyväisenä kiinni. Joskus vaan täytyy palata askel tai harppaus taaksepäin, jotta voi jälleen päästä eteenpäin :)

 

Less is not more bloggaamisessa, ensi viikon jälkeen työt helpottaa ja toivotaan että se näkyy myös täällä ;) Mitä ihaninta, aurikoista lauantaita just sulle! ♥🌞