keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Energinen suoritus

Ihahaa, ihanaa! Varoitus yltiöpositiivisesta hehkutuksesta ! 

Eilen ponnyset pääsivät rauhalliselle maasta käsin kävelylle, metsään samoilemaan. Minä ja Torsten talsimme etummaisina, tietä pitkin, Into ja äiti tulivat perässä hieman ... erilaisilla reittivalinnoilla ;) Into on löytänyt sisäisen hirvensä ! Vaikka taivas tarjosi meille ilmaisen suihkun, oli ilma ihanan lämmin, kuin kesäiltana konsanaan.

Jotenkin kummasti nuori Herra Torsten onnistui  kävelyn aikana hukkaamaan toisen etukenkänsä, eikä sitä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Ehkä viime viikolla saadut uudet tennarit eivät olleet hänen makuun. Onneksi tallikaverille tuli tänään aamulla kengittäjä, joka löi sitten uuden kengän ponille kiinni. 


Akupunktioguru Juppe hoiti pojat lenkkimme jälkeen. Torstenilla kuulemma oli vähän alhainen vastustuskyky, mutta muuten kaikki oli hyvin. Intolla oli pientä jäykkyyttä kauttaaltaan, mutta tämän päiväisen superratsastuksen jälkeen oli selvää, että hoito auttoi. Muutenkin pojat vaikuttivat hyvinvoiville, eikä uusinta hoidolle ole vähään aikaa tarvetta. Varasin kuitenkin ajan toukokuun loppuun, varmuuden vuoksi. Tuskinpa siitä haittaakaan on :) 


Niin, Into oli oikein tosi kiva ratsastaa tänään. Pehmeä, elastinen, innokas. Joskus vuosia sitten luulin, että kyllä ikä viimeistään Setää rauhoittaa, mutta väärässä olin. Ehkä kymmenen vuoden päästä ? Tuskin ;) 
Teimme yhdessä melko kevyen treenin, sillä aamulla äestetty kenttä oli  hieman raskas. 


Torstenilla oli tänään vuorossa tallimme omat rataharjoitukset, joihin oli pyydetty Inkeri Kostiainen tuomariksi. Hän on meidät viime kesänä muutaman kerran arvostellut, ja voitte kuvitella, miten hyvälle tuntui kommentti radan ratsastettuani; "Mä olen tainnut teitä viime kesänä tuomaroida, mutta siitä olette kehittyneet paljon. Hevosen ravi on parantunut ja se kantaa itsensä hyvin." Hyvä me! :) 




Torsten oli jo veryttelyssä kivan tuntuinen, mutta vähän sellainen löysä pitkä pötkylä. Otinkin ravien ja laukkojen jälkeen Antin ja Mian käyntiharjoituksen käyttöön. Antin antama kelloviisari harjoitus aktivoi tehokkaasti takapäätä ja nostaa ponin etuosaa, ottamalla painoa enemmän takajaloille. Mian täysin suoralla hevosella tehtävä lapojen hallinta pienessä käynnissä, niin että minä kontrolloin jokaisen jalan liikkeen tekee myös ihmeitä, ja tänään ennen varsinaista esitystämme pääsin nauttimaan aivan mielettömästä ravista. Sellaisesta, jossa vähän jo hengästyi, kun liike oli niin isoa. Sellaisesta, että kintereet niiasi ja poni oli kevyenä, korkeana, taipuisana mun edessä. Sellaisesta, missä todella oli ilmaa ja tahtia.


No, ei me radalla tätä tietenkään esitetty, sehän nyt on aivan selvä. Pituushalkaisijalle kun tullaan, vetää matkustaja viimeisen hengenvedon ennen lopputervehdystä, antaa ponille 15 centtiä lisää ohjaa ja pomppii kyydissä kuin mikäkin jojo. Mutta sellaista se on. Hyvin me vedettiin näinkin! Vaikka satulassa olikin kirjaimellisesti vähän matkustaja olo, ja toki pitkät ohjat jälkikäteen pikkaisen harmittaa.
 Ratana menimme FEIn He B ponien kenttäohjelman, mistä pidän kovasti. Siinä on paljon tekemistä, paljon keskiaskellajeja, aavistus enemmän haastetta verrattuna muutamaan muuhun he b-tason rataan. Vastalaukkaa, lisättyä käynti, keskiravit- ja laukat. Valitettavasti poni rikkoi molemmat keskiravit, joista ensimmäinen lähti yllättävän hyvin liikkeelle. Viimeisessä keskilaukassa oli todellakin poweria, ihan pikkasen jopa liikaakin ;) Saimme radan jälkeen vielä tehdä Inkun ohjeiden mukaan muutaman keskiravin, joista niistäkin se yhden rikkoi laukalle - näistähän en voi syyttä kuin itseäni. Prosentteja kertyi 61 ja risat, mihin olen kyllä tyytyväinen - vaikka totta kai voi aina parantaa, ja tälläkin kertaa virheet olivat kaikki ratsastajan täysin selkeitä virheitä. En tiedä, opinko koskaan ratsastamaan rataa samanlaisella moodilla kuin normaalisti treenaan, mutta yritetään. Vitsit, sitten me vasta hienoja oltaisiinkin! ;) Ja Torsten, jonka kanssa jo alkuaikoina hyvin nopeasti selvisi, että se on paljon taitavampi kuin minä, oli niiiin hyvällä tuulella tänään. Oikein polleana siinä seuraili muiden ratoja, oman suorituksensa jälkeen. "Yrittäkää vaan reppanat, mutta sinivalkoinen ruusuke kuuluu minulle! ;)" Poni parka, se ei tiennyt, että kukaan ei saa ruusuketta. Ehkä loppukäynnit maastossa ja paljon porkkanoita karsinassa kompensoi tätä suurta menetystä ;)

Lopuksi vielä teillekin nähtäväksi tämä rata, ja toisena videona sitten uusi yritys keskiravista - yritys siksi, että rikki sekin menee, mutta alku oli melko lupaava! ;)



Loistava ilta muuttui kotiin saapuessani erinomaisen maistuvaksikin, kun minua odotti iso keko vastapaistettuja lettuja ! Aika ihanaa, täytyy myöntää :) Herkullista loppuviikkoa teillekin :)

25 kommenttia:

  1. Harmi että keskiraveihin tuli rikko, näyttivät alussa tosi hyvältä aina rikkoon asti :) Ihania kuvia taas, ja hieno Torsten!

    emppsi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi sääli, mutta eiköhän me ne opita ilman rikkojakin joskus tekemään - aika harvinaista toi laukalle rikkominen on meillä, tosin ei hirveesti keskiraveja olla vielä treenattukaan :)

      Poista
  2. Onnittelut hyvästä radasta. Olette kehittyneet viime kaudesta tosi paljon. Millainen treenisuunnitelma sulla on ja kuka sen laatii, valmentajasi vai sinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! No, vähän nolottaa myöntää, mutta meillä ei perjaatteessa ole mitään treenisuunnitelmaa. Siis sellaista kunnollista. Me eletään aika pitkälle päivä, viikko kerrallaan, tasapainoillaan työn ja huvin välillä. Itse olen tavoitteeksi laittanut, että tällä kaudella pääsisi starttaamaan he a-radan. Viikko tasolla ponilla on yksi vapaa, 1-3 maastoa, kerran hyppelyä ja loput koulua. Ja koulussakin on sitten kevyempiä ja rankempia treenejä. Vähintään joka toinen viikko on myös ohjasajo, joskus viikottain. Ihan itse olen tämän rankan suunnitelman laatinut, eikä ole poni vielä valittanut ;) Sille tulee tosi nopeasti kyllästyminen töihin, jos kuusi päivää viikossa hinkkaisi pelkkää dressagea.

      Poista
  3. Mut hei teillä sentään on eteenpäinpyrkimystä ! Ja hyvän näköinen rata toi oli muutenkin ;) Hyvä te !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, sitä löytyy ;) Mä en viitsinyt edes verkata kovin rankasti, kun pohja oli vähän raskas ja poni aluksi niin löysä. No, olisin ihan hyvin voinut :D

      Poista
  4. Hyvä hämäys ;)
    Kun saavuin kentänlaidalle teidän verkkaa katselemaan tuli vähän sellainen "ouh nou" olo, "tuo ei voi voi päättyä hyvin" kun poni siinä laahusti menemään.
    Mut fiksu poni vain säästeli ;)
    Ehkä se on oppinut että verkassa ei kannata tuhlata kaikkia paukkuja, tuomarit arvostelevatkin radan, ei verkka-alueen tapahtumia ;)
    Ihana poni. Hyvä te.

    p.s Into on oppinut että kun tulee tarpeeksi ikää saa tehdä mitä haluaa :) Ja ilmeisesti herrasmiessopimuksen puitteissa on sallittua pelleillä, ainakin metsälenkeillä ;)
    Mokoma hirvisen peheen kantayksilö kun pääsee riekkumaan syvään siuntiolaiseen metsään on liike laaja ja puhdas. Suorastaan vetävä. Siinä ei paljon kysellä narun jatkolta että pärjäätkö ;) Hassu ja hauska Into. Sen huonotkin tavat on vain sympaattisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Sääli ettei verkka-ajan ravit juuri ennen rataa tallentuneet videolle saatikka niitä arvosteltu ;)

      Into nyt on symppis vaikka se tekisi mitä tuhmaa! :)

      Poista
  5. Mielenkiintoista lukea muiden kouluratsastuspainotteisten ihmisten tekemisiä, harrastata ihailtavan monipuolisesti hevostesi kanssa,10 pistettä siitä sinulle.

    VastaaPoista
  6. Vautsi! Komeasti näyttäisi liikkuvan molemmat heboset! :)

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Onnittelut!
    Oletko huomannut että videosi ei näy,onko sulla joku esto päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi ei ! Nyt kun mainitsit, niin ei toimi mun kotikoneillakaan ... Vaikka aikaisemmin tänään toimineet, höh :( Mä yritän selvittää, kiitos tästä!

      Poista
    2. Kyseessä on laajempi vika youtube palveluntarjoajan päässä, ei hätää siis.
      t.toinen anonyymi

      Poista
    3. Joo, niin huomasinkin. Kiitos infosta :)

      Poista
  8. Onpas hieno hevonen! Ja toi satulahuopa on aivan ihana :D

    VastaaPoista
  9. Millainen se kelloviisariharjoitus on?
    Letkeän näköinen rata, kiva katsoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloviisari-harjoituksen olen saanut Antilta käyttöön. Torstenin heikkous on ehdottomasti sen ruumiinrakenne, ja se menisi mielellään etupainoisena. Tämä on hyvä tehtävä nostamaan ponin muotoa. Tehdään 5-10 metrin voltilla jyrkkää pohkeenväistöä, pitäen asetus sisälle. Hevosen tulisi väistää niin paljon, että se on kuin kellon viisari ;) Poni nousee kuin itsestään, kun se joutuu ottamaan painon takajaloille, ja tuntuma suuhun kevenee. Toivottavasti selityksestä saa selvää :)

      Poista
  10. vautsi, sun blogissas on kyllä kivoja kuvia! :)

    http://ikuinenhevostytto.blogspot.se/

    VastaaPoista