Ei ihan niin kuin Strömsössä

Niin voisi sanoa illan valmennustuokiosta. Myös monet muut negatiivissävytteiset sanonnat sopisivat kuvaamaan osaamistani osaamattomuuttani, mutta jätetään ne nyt sanomatta, niin ei tule mitään sanomista kielenkäytöstä. Mutta kyllä mua vähän harmittaa, kun olen ollut ihan siinä uskossa, että me oltaisiin menty tässä vähän jopa eteen päin. Toisaalta, mähän olenkin usein väärässä. 

Niin kuin olen muutamaan otteeseen aiemmin maininnut, olen odottanut Antin valmennusta jo pidemmän aikaa. Vilkaisu kalenteriin kertoo, että viime kerrasta on kulunut noin kuukausi. Se on aika monta viikkoa!

Aloitettiin siis perusjumpalla. Ja siihen myös jäätiin. Aktivoitiin ensin takajalkoja ratsastamalla väistöä pitkillä sivuilla, ihan kevyessä ravissa. Kaikki meni melko hyvin, tosin Torsten vähän jäi pohkeen taakse ja vastusteli tuntumaa. Jouduin keskittymään matalampaan, rauhalliseen käteen ja myös hitaampaan tahtiin. Niin, että raviin tulisi vähän kadenssia. Sama pitkäsivu, hieman vähemmillä askelmäärillä. Kaikki meni suurin piirtein OK. 

Sitten tuli siirtymisten aika. Ja siinä mä paljastuin. Miten en ymmärrä myödätä heti siirtymisessä, miten lopetan liikkeen ennenkuin aloitan toisen. Kun oikeasti, nyt minäkin sen yritän muistaa, se menee niin, että liike ei lopu, vaan uusi askellaji alkaa heti. Ja että siirtymisissä myödätään - ei nyt ehkä 10 centtiä, mitä alussa tein, mutta pieni myötäys, niin pysyy poni tyytyväisenä. 

Laukkasiirtymiset oli kaameimpia. Vaikka poni nostaa laukan vain ja ainoastaan istunnasta, lantion pienestä ympyrästä, hukkaan samalla kroppani ja ponin pää lentää taivaisiin. 

No, mitä mun pitää myötäämisen ja ylipäätänsä pehmeämmän käden lisäksi muistaa, on ulkopuolen hallinta. Väistättäminen ulos, mikäli en tajua päästää vasemmasta ohjasta irti. Tarpeeksi hidas tahti, jottei tehdä rataennätyksiä maneesissa. (Ne on kylläkin Intolla hallussa, eli aika vaikeita päihittää)

Nämä kun sujuisi, niin vitsit me oltais hyviä! Niin, tai siis ponihan on jo hyvä. Nyt on enää ratsastajasta kiinni, kuinka korkealle me jonain päivänä vielä noustaan, vai noustaanko yhtään mihinkään.