Kuolaimetonta menoa

Useimmilla meistä on tietty ennakkokäsitys kohtuu kaavoihin kangistuneista tiukkapipoisista  kouluratsastajista, ja perus kouluratsastajaksi itsenikin luokittelisin, onhan yksi päiväuneni vielä jonain päivänä tehdä Torsten the suomipojasta isänsä veroinen kouluratojen kunkku ;) (aina saa haaveilla, eikös? :)) 

Toisaalta rakastan maastoilua, estehyppelöitä, kärryttelyä, ohjasajoa, riimuratsastusta ja ylipäätänsä kaikkea yhdessä hevosen kanssa tehtyä hyvänmielen hömppää.

En myöskään usko että olemassa on vain yksi toimiva totuus, tai että kaikki hevosurheilun parissa keksimisen arvoinen olisi jo keksitty joitakin vuosituhansia ennen kristuksen syntymää ;)

Niinpä kun minulle tuli mahdollisuus kokeilla LG bridlejä eli kuolaimettomia kuolaimia, kiitin Eiraa ja tartuin tilaisuuteen. 

Onhan minun itse saatava tietää miten mahdotonta kuolaimettomilla on tosi mielessä tuupata ;) 

Ensimmäisen kokeilun tein Inton kanssa. Herralla kun on hallussaan luottohevosen-virka, mikä tarkoittaa, että hänen kanssa voi harjoitella ja tehdä lähes mitä vain. Elämäni Hevonen.

Surukseni jouduin toteamaan, että menomme ei muistuttanut Isabellin ja Satchmon  yhteistyötä,

eurodressage

mutta jokin yhdistävä tekijä kuitenkin löytyi.

Meillä oli hauskaa.

Kouluratsastuksesta ei liikutuksessa ollut kyse, todellakaan, mutta Into viihtyi kuolaimettoman kanssa oikein hyvin. Puksutti maneesissa menemään korvat hörössä, alakaula pullottaen, takajalat suorastaan tallissa. Intolle "tuntuman" puuttuminen toi rohkeasti sanottuna jopa turhia juostuja kilometrejä, ja melko pian poistuinkin maneesista kokeilemaan kuolaimettoman ominaisuuksia maastoon, jossa Into tunnetusti kiehuu ja keittää ;) Ja jarrutkin saattavat olla säännöllisen epäsäännöllisesti kadoksissa...

Tallinkulmalta nostin laukan ja annoin Setähevosen päästellä kohti kirkonkylää, ja haluamassani paikassa kokeilin siirtyä käyntiin. Ta-daa; pidäte meni välittömästi läpi, ja sanoisinkin, että LG oli jopa parempi, eli vahvempi jarru kuin käyttämäni tavalliset nivel- tai kolmipalakuolaimet.

Tämän tiedon ja omakohtaisen kokemuksen  myötä kyseenalaistan kuolaimettomiin vahvasti liitetyt pehmeyden ja luonnollisuuden arvot. Joku momentti outojen siipirattaiden ja viattomien nahkaremmien yhtälössä on kova ja tehokas jarru.

Toisaalta, onhan sekin pehmeä arvo että kuolaimettomien kanssa hevonen voi mutustella vaikka oksia ja heinäntupsuja mukavalla maastolenkillä. Ja ratsastaja säästyy kuolainten pesemiseltä (se kun on niin rankaa ;)) ja talviaikaan ei tarvitse laittaa kylmää rautaa hevosen suuhun.

Sanotaan myös ettei mikään kuolain ole itsessään kova tai vahva, käyttäjän käsi määrää. Niinpä en  hylkää peruskuolaimia, mutta voisin hyvin hankkia niiden rinnalle omat kuolaimettomat. Ja opetella entistä hellemmäksi käden kanssa (ikuisuusprojekti), oli hevosella mikä jarru tahansa käytössä.

Tänään, aamutallin ja kolmen liikutettvan hevosen toimivaa yhtälöä pähkäillessäni, totesin että  kokeilen vielä kerran kuolaimettomia (ennen kuin vihdoin ja viimein palautan ne Eiralle),  ja tällä kertaa Torstenille, jolle aiempi  ensimmäinen kerta oli aikamoista turpa maneesin hiekassa tuntuman etsimistä. "Siis missä se tuntuma on, kuinka alas mun toivotaan menevän?!" pähkäili Ponny ;)

Suurin odotuksin en siis lähtenyt dressagea harrastamaan, mutta  todettava on, elämä on ikuista oppimista ja tänään pääsin esikouluun kuolaimettomassa kouluratsastuksessa.

Koska tarvitsin jalkaa ja istuntaa enemmän kuin kättä, jouduin oikeasti ratsastamaan ja paikka paikoin meno oli melko mallikasta. Aiemmin uskomani käsitys "kuolaimettomilla ratsastamisella ei ole mitään tekemistä kouluratsastuksen kanssa"  joutaa siis romukoppaan, mutta toisaalta, senhän taitavammat ovatkin jo todenneet. Kaikista hankalinta oli asettaminen, mutta käsittääkseni taitavammat ovat todistaneet, että oikeastaan millä tahansa kuolaimettomalla asettaminen on melko mahdotonta. 

Olin oikein tyytyväinen päivän ratsastukseen. En pelkästään itse ratsastuksen vuoksi, vaan myös sen vuoksi että saan todeta hyvään lopputulokseen olevan monta tietä ! Mustan ja valkoisen välillä on siis paljon harmaan sävyjä ;)

("Luonnollinen heppailu" = ratsastajan täytyy ilmeisesti myös olla au naturelle? Ihana landelook ;))