Treenipäiväkirja

Sunnuntai-iltaa! 

Viime päivät ovat kuluneet kuin siivillä. Parhaassa seurassa se on tietysti helppoa. Ihanat suomipojat Into ja Torsten ovat viihdyttäneet arkea aina työpäivien jälkeen myöhään iltaan asti, puhumattakaan viikonlopusta. Eilen tallilla vierähti kevyet kolmetoista tuntia. 

Torstaina oli kevyiden hellehyppelöiden vuoro Torstenin kanssa. Tai kieltelyiden, ihan kummin vaan. Yritettiin kyllä mennä ylikin, mutta jostain syystä poni sanoi useammankin kerran alussa, että hyppää yksinäs. Lopuksi muutaman hyvän hypyn jälkeen teimme paljon hyvää laukkatyöskentelyä; avoja ja isompaa liikettä.

Torstaina Into pääsi ensimmäistä kertaa kunnon töihin. Meno oli melkoisen kaaoottista, Setää ei tuntunut vaivaavaan mikään (tai kukaan), vaan kierrokset jylläsi ja vauhti kasvoi :)) Loppuun kolmikaarisella ravi - käynti siirtymisillä I malttoi ja oli oikeinkin mainion tuntuinen. 

Perjantaina oli sitten Torstenilla kevyen kouluratsastuksen vuoro, noin niinkuin ilman satulaa hölköttelyn muodossa. Huono juttu oli se, että kun itse olin niiiin löysän ja vetelän oloinen, että mehän oltiin kuin kaksi pullamössöä siellä kentällä, haahuiltiin vaan ympäri ämpäri kaikissa askellajeissa. Ei se mitään, ei aina tarvitse olla niin vakavaa ;) 

Into pääsi myös töihin. Tein paljon käyntihommia: kokoamista ja vastapainoksi askeleen pidennyksiä sekä väistöjä ja sulkuja. Kevyiden ravien jälkeen keskityimme tarkemmin myös laukkatyöhön. Laukassa huomaa Inton vinoudet kyllä kaikista vahvimmin, mutta varmasti se pikku hiljaa suoristuu, kunhan vaan saa tehdä töitä. 

Eilen oli sitten superheppapäivän vuoro, joka alkoi aamulla kello kuusi, aamutalli siis edessä. Koska mulla ja Torstenilla oli sovittu valmennus vasta klo 16.30, kerkesin käydä tavaroita tallilla kivasti läpi, ja Into pääsi kunnon shampoo-pesulle. Vesi ei hinkkaamisen jälkeen ollut enää aivan yhtä tumman harmaata kuin ennen pesua ... ;) Vitsin mutakylpijä. Ennen pesua I sai tehdä kentällä töitä. Edellisen päivän laukkatyön vastapainoksi oli vuorossa ravityö, ja vasempaan Setä liikkui jo oikein kivasti. Oikeassa kierroksessa on edelleen huomattavissa melkoista jäykkyyttä ... Ja kierrosten nousua ;) On se kyllä sellainen kuumakalle!

Vihdoin, hieman jo väsyneenä kuluneesta päivästä, oli Torstenin ja mun aika näyttää Heidi Svanborg-Lodmanille, mitä kolmessa vuodessa on tapahtunut. Ensimmäisen kerran naisen silmien alla ollaan käyty vuonna 2010 vappuna Suoran järjestämässä kaksi päiväisessä tehoviikonlopussa, ja sen jälkeen vielä kerran saman moisessa tapahtumassa saman vuoden syksyllä. Torstenille Heidin tyyli sopii, sillä muistan edelleen ne mahtavat fiilikset ratsastaa ekoja kertoja valmennusten jälkeen (ennen kuin taas itse olin pilannut koko menon ;)) tasaisella ja eteenpäinpyrkivällä hevosella. 

Kerroin alkuun ongelmistamme eteenpäinpyrkimyksen kanssa, ja koska se on ratkaiseva tekijä koko ratsastuksessa, koko tunti käsitteli vain ja ainoastaan reippaasti liikkumista. Ponin pitäisi reagoida apuihini huomattavasti nopeammin ja terävämmin, etenkin pohkeeseen, mutta niin kauan kuin itse olen aivan liian hidas, ei nopeutta voi oikein Torsteniltakaan vaatia. Pidin tosi hyvänä vertauskuvana omille puristaville jaloilleni sitä, että mitä jos raippa makaisi koko ajan lautasen päällä? Hyvin pian hevonen tottuisi ja turtuisi siihenkin, eikä se toisaalta edes tietäisi, että lepäävä raippa tarkoittaa enää yhtään mitään.

Myös jalka-apujen täytyy siis olla impulsiivisia, mikä tietysti on aivan päivän selvä juttu, minä nyt vain olen jostain syystä jäänyt puristamaan jaloillani poniin liikettä. On se kumma kun ei tehoa! ;)

Nopea jalka, välittömästi reaktiosta jalka pois. Lähellä, pehmänä, ja kun liike taas hyytyy, nopea jalka uudestaan. Kuuluisa Kyran potkukelkka-efekti siis.

Myös muu istuntani sai paljon korjausta, omat hartiat ja lapaluut ovat kuin seipään nielleet. Käden pitäisi olla nopeampi enkä saisi puskea istunnalla aivan niin paljon, myötäillä vain mukana. 

Jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna ratsastuksen pitäisi olla tosi yksinkertaista. Tee, kun tarvitsee, anna hevosen olla kun se tekee. So simple. Olen todella tyytyväinen kaikkiin neuvoihin mitä saimme. Valmennuksen jälkeen keskustelimme vielä Heidin kanssa mm siitä, miten hyvin hevoset tietävät ettei valkoisten aitojen sisällä tarvitse liikkua samalla sykkeellä kuin normaalisti, mutta on se vika kuitenkin aina siellä satulassa. Torsten nuokkui mukana silmät ummessa väsyneenä ja hikisenä, varmasti myötäillen Heidin sanoja. Ainahan se vika on selässä, sitähän mä olen tässä yrittänyt sanoa! ;)

Tänään aamutallin jälkeen molemmat pojat pääsivät tunnin maastokävelylle. Ilma oli hieno, Into reipas ja Torsten puoliunessa koko matkan. Huomenna Torstenin täytyy kuitenkin pysyä illalla puolen tunnin ajan hereillä, sillä luvassa on Antin valmennus. Sitä ennen itselläni on kiireinen työpäivä, mutta nyt, loppuillan aion vain ja ainoastaan rentoutua sohvalla ;) Mukavaa alkuviikkoa!