20. Elokuuta

Vuosi ja muutama kuukausi takaperin olin - hyvällä tavalla - jännittynyt uudesta työstäni. Turhaan jännitin, sillä kokemus on ollut paljon parempi ja rikkaampi, mitä osasin edes odottaa. Olen kuin olenkin löytänyt itsestäni sisäisen toimistosihteerin. (Paitsi kesäilmoilla!) Alanvaihdos alakoulumaailmasta toimistontuolille ei ollutkaan yhtään hullumpi idea. Seuraavat kolme viikkoa kuluvat varmasti haikein mielin, mutta rutiinilla. Sitten tavanomaiset rutiinit loppuvat, ja ollaan tyhjän päällä. Se on hieman pelottavaa. 

Tuulitukka <3

Pelottavaa taloudellisesti ajateltuna, pelottavaa uran kannalta. Ehkä tässä joku ikäkriisikin kaiken muun kriisin lisäksi syntyy. Kaksikymmentäkaksi vuotta, mutta ei mitään havaintoa, mitä elämältä haluaa. 

Jälleen kerran saan kiittää poikiani, jotka pitävät edes ne vähäiset järjen rippeet päässäni.
Heidän reippaista askeleista, kun he vihellyksen kuultuaan saapuvat laitumen portille namien toivossa. Rentouttavista maastolenkeistä, jotka toimivat parempana terapiana kuin kukaan terapeutti voisi ikinä antaa. Kärrylenkeistä, jotka poistavat pahimmankin hangouverin. (Tämä testattu viimeksi muutama päivä sitten, sunnuntaina.) Hikipisaroista, joita ei treenatessa puutu. Erityisesti kiitän poikia siitä, että he pitävät jalkani maassa. Tukevasti. Torsten vaikka seisoo varpailleni, mikäli näytän kierineeni liian paljon itsesäälissä. Into ei koskaan kehtaisi. Se on oppinut, että tuli vastaan mitä tahansa, kyllä ne ihmiset sieltä nousee. Pää pystyssä ja hymyssä suin. On sitä pahemmastakin selvitty, koko perhe. 

Torstenin ei onneksi tarvinnut seistä tänään varpailleni. Treenihetkemme ei sujunut varsinaisesti suunnitelmieni mukaan. Onneksi mukana oli hyviäkin pätkiä, ja mikäli ratsastaja olisi ollut parempi, ei varmasti olisi mitään muuta ollutkaan, kuin hulppeita askeleita toisen perään. Torsten oli kovin loukkaantuneen oloinen jälkikäteen, koska olin pilannut hänen hyvän treenin. Saas nähdä, ilmestyykö yön pimeinä tunteina hevostalli.nettiin ilmoitus "Etsitään taitavaa, kevyttä ja loputtomalla sokeritaskulla varustettua ratsastajaa todella taitavalle ja komealle Oriille".

Into saattaisi myös tarvita kevyemmän ratsastajan. Siirryin könkön alkuveryttelyn jälkeen kentältä maneesiin ratsastamaan, missä pohja on pehmeämpi, ja Herran oli paljon helmpompi liikkua siellä. Teimme paljon pysähdyksiä, joista kaikki tulivat tasajaloin. Hieno Herra! Kyllä olisi kouluradalla pisteitä sadellut, kun tuollaisia olisi mennyt esittämään. Ehkä seuraavissa tallin rataharjoituksissa teemme jonkun oman kür-ohjelman pysähdyksistä.

Arkista ja rentouttavaa, rutiinien täytteistä viikkoa teille!