torstai 17. lokakuuta 2013

Rataharjoitus

Viimeisimmistä kilpailuista on jo kulunut hetki, ja me ollaan aloitettu treenikautemme hyvin kevyesti. Maastoiltu :) Kaikki kouluratsastus on kuitenkin sujunut melkeinpä loistavasti. Me ollaan otettu jättiharppaus eteenpäin! Mä olen saanut liikkeeseen ihan erilaista svengiä, niskan ylös ja tuntuman useimmiten höyhenen kevyeksi. Ravissa. Laukassa on vielä paljon töitä ! Vastalaukkaa olen kuitenkin saanut parannettua; tietysti siihen auttaa se, että olen alkanut ratsastamaan sitä ... Kuitenkin tyytyväisenä tämän hetkiseen tilanteeseen ja lievästi harmistuneena siitä, etten kisakaudella ollut vielä valmis seuraavalle tasolle, kysyin tallimme koulutuomarilta, josko hän arvostelisi meidät. He A radalla! 

Eilisestä treenistä. Hengitys höyrysi, sormet oli
 kohmeessa, mutta poni oli loistava!


Ja on se kamalaa, miten nopeasti saan itseni jännittyneeseen tilaan. Kyseessä on kuitenkin tänä vuonna tuomarin paperit saanut, entinen valmentajani, jonka seurassa ei tosissaan pitäisi jännittää. Tällä kertaa Torsten kuitenkin heijasti jännittymiseni eteenpäinpyrkimyksenä, lievästi jopa juoksuna, mikä oli huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin täysi hyytyminen. Esitimme Kenttäkilpailuohjelma kuutosen, missä on pitkät diagonaalit keskiaskelleja. Niistä ei puuttunut vauhtia :) Peräänanto kyllä uupui ... Pääosin rata meni hyvin. Väistöt oli ok, toisessa takaosa hieman laahasi viimeiset askeleet, ravivoltit onnistui ja ravi-seis-peruutus kuvio sujui. Annoin yleisölle - eli tuomarille ja sihteerinä toimineelle äidilleni - kuitenkin kaksi extraperuutusaskelta. Torstenin hienon keskikäynnin sijaan näytimme pikkuruisia raviaskeleita. 

Huomio, tamma lähestyy !



Ja sitten tuli laukkaohjelma, mikä on meidän heikkous. Ja melko heikkoa se olikin. Kolmikaariset kiemuraurat vastalaukkoineen, voltit ja lisäykset olivat kaikki huolimattomasti ratsastettuja. Laukan otin kerran väärässä kohtaa raviinkin. Viimeiseen laukannostoon, mikä tehdään pituushalkaisijalla, olen melko tyytyväinen, mutta laukka-seis treenit on on aloitettava :) 




Lopputuloksena tosi tyytyväinen ratsukko. Tai ainakin ratsastaja, Torsten saattoi välillä hävetä kuskiaan, mutta aina sen mielipiteestä ei tarvitse välittää (sillä kun niitä riittää, joka lähtöön). Prosenteiksi syntyi 56,6, ja numerot vaihteli 6,5 - 4 välillä. Radan jälkeen ratsastin vielä hetken, ja sain nauttia kevyestä ja tahdikkaasta ravista. Tein myös muutaman ravilisäyksen, joista ensimmäinen oli niin upea, että sillä elää pitkään !! 


Into pääsi sateen suojaan pitkästä aikaa maneesiin. Puh puh puh, Setä tekee töitä!

Tästä on hyvä jatkaa treenejä. Pitkä työ ravin kanssa on tuottanut tulosta - mutta miten saan laukan kasaan? Miten siihen saa lisää ilmaa ja paljon enemmän kantovoimaa? Mitkä olisi teidän vinkkejä parantamaan laukan laatua ja tasaisuutta? Näissä tunnelmissa, oikein ihanaa alkavaa viikonloppua, ja hauskoja HIHS-päiviä niille, ketkä areenalle suuntaavat :) 

13 kommenttia:

  1. Onnittelut itsesi ylittämisestä ja a debytistä :)
    Rataa hinkuttamatta ja harjoittelematta hyväksyttyyn tulokseen, ei ollenkaan paha ! Ja ehkä poni antaa sulle anteeksi pisteet jotka veit siltä pois ...

    Vailla mitään kokemuspohjaa väittäisin että laukka paranee laukkaamalla ja kisajännitys poistuu kisaamalla... (tai sitten ei)



















    VastaaPoista
  2. Onnea HeA-debyytistä :) T näyttää kuvissa tosi kivalta ja oikeinkin ryhdikkäältä!

    Laukkaa saa parannettua saamalla lisää voimaa taakse ja selkä ylös, mutta sen varmaan tiesitkin ;) me ollaan tehty paljon mäkitreeniä ihan käynnissä niin että saa ihan kunnolla venyttää ja sitten tietysti niin kuin Salla sanoikin että laukkaamalla. Ja sopivissa pätkissä että kun pakka alkaa hajota niin siirtyy hetkeksi käyntiin ja aloittaa hetken päästä alusta, niin voimaa kantaa löytyy taas.. Sitten tietty hyppääminen kehittää takapäätä, jumppasarjat on ihan loistavia harjoituksia siihen :) Nipsun valmennuksessa ja muutenkin olen oppinut että kun laukannoston valmistelee ja sen tekee huolellisesti niin laukan laatukin on heti paljon parempi... Tässä muutamia asioita mitä tuli mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Torsten on tosissaan noussut melko kivaan ryhtiin jo :) Kiitos laukkavinkeistä, etenkin tuo nostojen laadukkuus tuppaa välillä unohtumaan...! ;)

      Poista
  3. Meillä laukan laatua on saatu parannettua menemällä vastalaukkaa ja lisäksi asettamalla myötälaukassa ulospäin. Lyhyet terävät nostot on myös hyviä. Maastossa kannattaa laukata isoa isoa laukkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuh, ulospäin asettaminen on niiiin vaikeaa :D (täytyisi siis varmaan tehdä sitä...) Kiitos vinkeistä! Tänään maastossa Torsten teki työtä käskettyä ja välillä ihan oma-aloitteistikin, sen verran isoa laukkaa pisteltiin menemään ;)

      Poista
  4. Onnea, siitä se lähtee! Ihanaa, että saitte kokeilla tuolla tavalla omana harjoituksena. Mutta viikon päästä Laakspohjaan sitten kisaamaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillä jää kyllä kisat väliin - vaikka mielessä nuo kisat kävikin - jos kotona saa 56 % niin turha mennä ottamaan hylsyjä, vielä johonkin seuramestaruuksiin :D Me jatketaan treenejä ja haetaan sitten heti keväällä kisoista ainakin 56 % ;)

      Poista
  5. Tuo ois niin,niin hieno suokki jos sillä olis vähän kaulaa ja selkää. Miten siitä onkin kehittynyt tuollainen pätkäpötkö? Suku kuitenkin antaisi viitteitä vielä parempaan, höh. Hieno on kuitenkin ja loistavasti menee siihen nähden mitä rakenne antaa myöden, tai siis siihen nähden upeasti. Sää niin tartteisit Pipon satulan alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olishan se. Se on jännä, miten ihmiset näkee asiat eri tavalla; niin moni on tullut mullekin sanomaan, että tuohan on tosi helppo ratsastaa rakenteensa vuoksi, ohjat käteen vaan ja peräänanto on siinä. Ei se sitten ollutkaan niin helppoa :) Mutta on se hieno, vaikka haastava onkin <3

      Poista
    2. Toisaalta, tuo niska on myös Torstenin vahvuus, ja ehdottomasti yksi suurimmista syistä, miksi ostin ponin aikoinaan! ;)

      Poista
  6. Parhaiten sopis sinne satulan alle nuori ja terve Setä-hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kuka keksisi reseptin ikuiseen elämään?

      Poista