Mitä eroa on kouluratsastajalla ja apinalla ?

Apina ymmärtää siirtyä seuraavaan tehtävään kouluratsastajan hinkatessa sadannen kerran tiettyä liikettä :)

Torsten on ollut tosi hyvä ratsastaa jo useita viikkoja

Noin niinkuin muuten, apinat ja ihmiset ovat samanlaisia. Mallioppijoita. Kun näkee hyvää ratsastamista, pyrkii sitä itsekin ratsastamaan paremmin. Sekä Kyran klinikalla että kahden viimeisten kilpailujen veryttelyissä, olen päässyt visuaalisesti nauttimaan taitavasta ratsastamisesta. Jos kilpailuverryttelyssä unohdetaan kokonaan ne ainoat päässä pyörivät ajatukset siitä, että mitä ihmettä minä täällä teen, on todella hienoa ratsastaa samalla kentällä useiden ammattiratsastajien seassa. Kyllä sitä vaan alkaa istumaan paremmassa ryhdissä ja pyytämään hevoselta vielä hieman enemmän nostetta ;) Hyvää ratsastamista pitäisi käydä katsomassa ehdottomasti useammin!

Viimeisimmällä Antin tunnilla keskityimme istuntaan. Raippa poikittain käsiin ja jalustimet pois. Välillä oli vaikeaa, mutta lopussa kiitos seisoi!

Kohti parempaa ratsastamista on auttanut myös netistä löytämäni artikkeli Everstin Carden viimeisimmästä Suomen klinikasta. Suorana lainauksena Katariinan Tallikamari-blogista; "hyvä tuntuma on vaikeimpia asioita koko ratsastuksessa, ja hänellä itselläänkin on sen kanssa joskus vaikeuksia." Niin kauan kuin olen ratsastanut, olen hakannut päätäni seinään täydellisen tuntuman löytämiseksi. Tämän Carden lausahduksen jälkeen olo on ollut suorastaan helpottunut, en olekaan yksin ongelman kanssa, jopa mestareilla on välillä tuntuma kadoksissa ;) Suosittelen lukemaan Katariinan artikkelin, Carden opit ovat todella silmät avaavia.

Matkalla paremmaksi ratsastajaksi tarvitaan hyvien kirjoitusten ja mallioppimisen lisäksi  tietysti paljon satulassa vietettyä aikaa ja omat valmennustunnit. Olen todella onnekkaasti saanut itselleni loistavia valmentajia opettamaan minua. Anders Sucksdorff, Mia Wollsten, Make Nyman sekä satunnaisesti Heidi Svanborg-Lodman. Syy moneen valmentajaan löytyy siitä, että mielestäni hyvään lopputulokseen on monta eri tietä. Kaikkia valmentajia yhdistää kuitenkin (vähintään) yksi asia - hevosen hyvinvointi. Taloudellisesti olisi ehkä fiksuinta pitää vain yhtä valmentajaa, mutta en kertakaikkiaan osaisi päättää kenestä voisin luopua, joten tällä nelikolla mennään, ainakin toistaiseksi.

Antin kanssa treenaamme ratoja. Antti on FEI-tason koulutuomari, joten hän kertoo minulle, mitä haluaa tuomarina nähdä radalla, ja minkä arvostelun mistäkin liikkeestämme saa.

Mia puolestaan vie Torstenia teknisesti eteenpäin. Selväähän on, että poni on paljon osaavampi kuin oma ratsastajansa, joten täytyyhän Torsteninkin saada välillä loistaa, oikean _ratsastajan_ kanssa! Mian työskentely on hyvin teknistä, ja uskon, että hän on se ihminen, jonka avulla Torsten pääsee vielä pitkälle. Jaamme useimmiten tunnit niin, että hän ratsastaa alkuun ja minä loppuun. Sillä tavalla minäkin pääsen fiilistelemään sitä tunnetta, mille Kouluponin kuuluisi tuntua :) Lisäksi Mialla on käsittömätön taito saada omasta istunnastani parhaat puolet esille ... (tässä tapahtuu myös siis sitä mallioppimista ;))

Make on lähinnä ohjas-ajanut Torstenia, mutta muutaman kerran olen myös ratsastanut hänen silmien alla. Make pistää ponin todella liikkeelle, eikä päästä ratsukkoa helpolla! Saan  paljon apua istuntani kanssa - ihan niinkuin kaikilta valmentajani. On tärkeää, että lähtökohtaisesti korjataan ratsastajaa eikä hevosta. Ekstrabonuksena Maken vahva auktoriteetti ja loistavat hevosmiestaidot pitävät pullisteluun taipuvan ponini hiukan enemmän jalat maassa. Ponihan osaa olla halutessaan hankala, mutta Maken kanssa nuorisorikollisesta kuoriutuu useimmiten kiltti pyhäkoulupoika.

Heidiltä puolestaan saan apuja siihen miten suomenhevosta esitetään radalla, ettei jäädä suremaan sitä mitä suokeilta puuttuu puoliverisiin verrattuna, vaan käytetään hyväksi ne positiiviset puolet joita omasta ratsuruunasta löytyy. Heidin  valmennukset ovat todella tehokasta buustausta, ja hänen valkkujen jälkeen olen saanut parhaat tulokset kisoista. Kerran jopa sen halutuimman, sinivalkoisen ruusukkeen :)

Taloudellisten syiden ja ajankäytöllisten ongelmien vuoksi olen joutunut hiukan järkeistämään valmennuskäyttäytymistäni. Laadukkaita tunteja, mutta harvemmin, max kerta viikkoon. Lompakko kiittää, kun ei pistetä satasia viikossa tunteihin ;) Toisaalta on tehnyt hyvää käydä vähän harvemmin opettajien silmien alla ja ratsastaa itsekseen enemmän - sillä tavalla olen kerennyt sisäistämään tuntien antia paremmin. Ja ennenkaikkea myös rakastamaani maastoiluun jää riittävästi aikaa!

Toivottavasti tiimini avulla pääsemme talven aikana tilanteeseen, jossa ero ratsastajan ja ponin taidoissa kaventuisi. Että ratsastaja pääsisi vihdoinkin poninsa tasolle :)
Niin että uuden kisakauden alkaessa voisimme ehkä jopa keskittyä sellaisiin asioihin, kuin letittäminen ja mahdollisesti sen tuomat lisäpisteet. Menneinä kisakausina uskon että tuomareilla on ollut täysi työ arvostella pelkkää ratsastamista, eivätkä he ole huomanneet, että Torsten on kilkutellut tuulitukkana menemään ;)