maanantai 30. syyskuuta 2013

Kun happi loppuu



"Kolme kierrosta takana!" 
"Siis mitä, eikö tämä ole jo viimeinen kierros?!"

Niin on puoli vuotta kulunut siitä, kun testasimme lähtökuntomme SRL ratsastajien kuntohaastetta varten. Puolen vuoden aikana olen treenannut seuraavalla tekniikalla;

* olen kerännyt muutaman lisäkilon
* käynyt kymmenen kertaa lenkillä
* syönyt roskaruokaa ja polttanut savukkeita enemmän kuin laki sallii

Luottavaisin mielin lähdin kuitenkin parantamaan alkuperäistä, 7:30 aikaa. Kotonahan olen kerran mitannut 1500 metrin matkan ja pystynyt juoksemaan sen 6:34 aikaan, johon olin treeniin nähden supertyytyväinen. Lauantaina ei hapenottokyky ollut kuitenkaan puolellani... Viralliseksi ajaksi tuli siis juostua 7:12 ! Aika noloa, sillä mun puheet oli melkoisen suuret, kun kylillä huutelin juoksevani matkan helposti alle seitsemään minuuttiin - ja pahimpina hetkinä jopa alle kuuteen minuuttiin :D *vajoaa maan alle* 

Mutta koska jokainen tosiurheilija alitajuntaisesti varautuu myös huonoon lopputulokseen, on selityksetkin valmiiksi mietittynä. Seuraavana päivänä juoksusta mulla ei ollut yksikään lihas kipeä, ainoastaan kurkku käheänä. Tämä siis kertoo siitä, että lihaskuntoni olisi kestänyt pidempään, mikäli happi olisi riittänyt - ehkä taannoinen flunssa vaikutti asiaan ;)

Olisi varmaan kannattanut kurvata edes joka toinen kerta mäkin sijasta omppuhyllylle ...

No mutta, edelleen ratsastajataulukon mukaan kuntoni on 5/5, eli erinomainen. (kyllä ratsastajat on tajuttoman huonokuntoisia). Tällä kertaa aika riitti myös "oikeiden urheilijoiden" taulukossa tulokseen 4/5, eli hyvä. Mikäli olisi pystynyt parantamaan seitsemän sekuntia, olisi siinäkin taulukossa päästy erinomaisten urheilijoiden kerhoon - ehkä ensi vuonna! :) Nyt voi ilman minkäänlaista stressiä tulevasta jättää lenkkipolut muille ja hylätä tossut kaappiin. Kuluneen puolen vuoden ajan lenkkitossujen paikka on ollut eteisessä, eikä niitä ole saanut siitä siirtää - jos vaikka olisi inspiraatio yllättänyt. Ja yllättihän se, kokonaiset kymmenen kertaa ! :)

2 kommenttia:

  1. Hienosti juoksu kulki teidän kuntopiiriläisiltä :)

    Ja mitä omaan juoksuusi tuli niin toivottavasti jäit pohtimaan miten helppoa askellus olisikaan jos et säännöllisesti sabotoisi keuhkoparkojasi myrkkykääryleillä...

    VastaaPoista