Kukkahattutäti

Kukkahattutäteilyä ilmassa

Juppe kävi hoitamassa molemmat pojat tänään, pitkästä aikaa. Juppe on aivan mieletön guru, niin akupunktiossa, kuin muutenkin hevosten kanssa kommunikoinnissa. Niin se vaan pisti poniin neuloja, ilman sen kummempaa hälinää. Ja ei, poni ei ollut nukutuksen alaisena ;) Torsten voi kuulemma oikein hyvin, mieli on tasapainoinen ja poni onnellinen. Intolle hän antoi vähän lisäenergiaa, vanhuus kun ei tule yksin. Mutta hienosti molemmat pojat voivat, eikä jatkohoidolle ole kuulemma mitään kiirettä/tarvetta. Varmasti moni nostelee kulmiaan, kun puhutaan akupunktiosta ja muista vaihtoehtohoidoista. mielestäni lääketiede - ja sitten ne kaikki muut hoitomuodot - eivät mitenkään sulje toisiaan pois. Vahvistavat vain toinen toista. Ja kun omistaa mysteeriponin, ei todellakaan ole varaa epäillä mitään, mikä saattaisi auttaa. 

Oikeasti olisin melkein tiennyt Torstenin diagnoosin jo eilen, kun kävimme perinteisellä maanantain maastolla. Viimeiset kultaiset auringonsäteet punersivat taivaanrantaa, ja toisella puolella oli kuu jo tummenevaa taivasta vasten antamassa valoa. Aika satumaista oli ravata pitkin metsätietä, isoa, lennokasta, letkeää ravia pitkin ohjin, ponin mennessä korvat hörössä innoissaan eteenpäin. Ei jälkeäkään sunnuntain täysin päin ***** menneestä valmennuksesta ;) Taidettiin molemmat olla aika kipeästi tälläistä maastolenkkiä vailla. 

Pojat pääsivät hölkkäämään maneesiin hoidon jälkeen.

Loppuviikko sisältää sitten jo ihan ratsastustakin, ja torstaina Antin valmennuksen. En malta odottaa! 

Minulta ei todellakaan saa minkäänlaisia lukunautinto-vinkkejä, kun en ikinä mitään kerkeä lukea, ja jos kerkeän, on se Aku Ankka, jos vaan mitenkään sellaisen saan käsiini...

Kuitenkin, tänään käsissäni oli uusin Tunne Hevonen lehti, ja sieltä Heidi Kallioniemen teksti "Parhaassa ratsastustakissa on tasku sokerille". Heidi käsittelee tekstissä ihmisen ja hevosen välistä suhdetta, verraten sitä mm. koululaisiin ja koiriin. Heidi muutenkin kirjoittaa aina miettimisen arvoisista aiheista, mutta Satulahuone-blogin loppumisen jälkeen hänen käsialastaan on saanut nauttia vähemmän. Sääli, sellaisia ajatuksia ja sujuvaa kieltä lukisi mielellään enemmänkin.