keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Karkkipäivä

Meidän ponit on nyt herkutelleet jo kaksi päivää. Eilen saivat Likit-tikkarit kengityksen jälkeen, ja tänään, Torsten the taskuvaras löysi takistani voittotikkarin. Joka siis kesällä jostain kisoista saatiin, mutta kun se on kirsikkaa, niin itselle ei maistu. Torsten puolestaan oli niin tosissaan syömässä tikkaria paperien kanssa, että olihan ponin pakko saada maistaa. Ensin se oikein maiskutteli ja mässytteli makua, kun muutaman kerran nuolaisi, ja sitten ihan varovasti puri paloja, kun pidin tikkaria kädessä. Ja vähän lisää maiskuttelua ja huulien lipomista! Ainoa huono puoli oli, että se loppui liian pian kesken. Poni melkein harmistui ;)

Syö meidän ponit muutakin kuin tikkareita. Salmiakkinameja, sokeria, porkkanoita, leipiä, omenoita (kohtuudella), korvapuusteja, lihapiirakkaa, suolakaloja ja Torstenille kelpaa myös limut. Into on vähän varautuneempi, jos me vaikka yritettäisiin doupata sitä. Silloin ei pääse radalle ;)

Ja syö ne tietysti loistava laatuista säilöheinää. Semmoista vihreää, lehtevää, kuivaa, missä kaikki arvot on kohdallaan. Torsten n. 9-10 kg ja Into enemmän. Into saa syödä heinää niin paljon kuin haluaa, se ei nimittäin syö määräänsä enempää. Jos Torsten saisi syödä niin paljon kuin haluaisi, se ei varmaan mitään muuta tekisikään.

Niin, me syödään mitä halutaan!
Sitten pojat syövät kauraa, Torsten 2 l/pv ja Into 3/4 l/pv. Build uppi-mysliä Torsten saa ½ l/pv ja Into 1 l/pv. Joskus kuvittelin, että kaura nousee Intolle päähän, mutta ei se oikeastaan nouse. Mä en usko tuohon kuvitelmaan juuri yhtään enään.

Poikien turvotettava iltapuuro sisältää;

* 2,5 dl pellavarouhetta
* kalkkia, T enemmän, alkaa hinkkaamaan itseään jos saa liian vähän
* yksi pumppaus chevinal plussaa

* 1 mt Equitop Myoplast (lihasten rakennusaine, vain Tlle)

* 1 mt Eggersmanin Magnesium mixiä
* elektrolyyttejä rasituksen mukaan
* kovassa rasituksessa tai karvanvaihdon aikaan Shy Feeder B-vitamiinia yksi pumppaus

Vaihtelevasti erilaisia nivelaineita, yleensä kahta saman aikaisesti;
* 1 mt Aviformin Suppleaze Gold nivelmömmöä
* saman merkin nestemäistä ainetta 25 ml
* 1 mt Glukosamiini TRM
* 1 mt Equitop Gonex
* 1 mt MSM tai inkivääri+MSM 
* 1 mt Criollo GlukoMix HA+MSM

Sitten poneilla on Himalaja-suolakivet karsinoissa ja tietysti vettä aina tarjolla! Intolla on karsinassa automaattikupin lisäksi Jaba-kuppi, johon laitamme haaleaa vettä, vanhusta hemmotellaan ;) Rankan treenin jälkeen, lähinnä talvisin, saattavat saada melassilla makeutettua vettä.


Jeps, joinain päivinä poikien päivän ruokahinta on korkeampi kuin omien syömisten, mutta tänään jälleen pojat kyllä osoittivat, että ovat kaiken sen ja muun rahan menon arvoisia <3 Oli ihan tosi ikävä poneja, kun eilinen meni itsellä muuttohommissa ilman heppailua. Onneksi ponit oli niin hyvän tuulisia! Torsten oli myös oikein mainio meidän kevyessä tunnin ratsastuksessa ennen iltatallin tekoa. Täydelliset hevoset, jotka ansaitsevat vain parasta <3 

7 kommenttia:

  1. Torstenille pitää lukea iltasaduksi tarina Karius ja Baktus klassikkohammaspeikoista. Sen jälkeen lakkaa maistumasta namit joka päivä ;)

    VastaaPoista
  2. Kirsikkatikkarit on parhaita ! :D Haha oikeita herkkusuu heppoja, Nuutillekin kyllä maistuu kaikenmaailman namut oikein mainiosti :) Ihana toi kuva !

    VastaaPoista
  3. Meillä ei uskalla asentaa likittejä enää ollenkaan. Tamma imaisee omansa salamana ja Ponilta saa hyvällä tuurilla asennusnarusta kiinni ennenkuin sekin nielaistaan.
    Hevosten mielestä "uskovaisten pastillit" ovat parhaita, ne valkoiset jauhoiset piparminttunamut :D Jännä seurata millaiselle mutkalle hevonen ylähuulensa punoo kun se tajuaa, että nyt on hurskaan hengenraikastimia jossain taskussa jemmassa.

    Kirsikkatikkarit ovat superhyviä, valittettavasti niitä ei saa mistään.

    VastaaPoista
  4. En usko että Torsten uskoo enää hammaspeikkoihin!

    Yöök, eihän kukaan muu kun Torsten voi syödä kirsikkatikkareita? Tai ylipäätänsä mitään kirsikkaan liittyvää, paitsi tietty oikeita kirsikoita! :)

    Haha, eipä meilläkään ne namit kauaa kestä, Torsten syö omansa vartissa, mutta Intosta on iän myötä tullut maltillisempi. Saattaa jopa kestää pari päivää :O

    Kiitos Susanna, kehut kuvasta menee äitille! :)

    VastaaPoista
  5. Kirsikkatikkarit, kirsikkahillo... nam! Saksalainen kovakuorinen aamiaissämpylä kirsikkahillolla ja emmental tyyppinen juusto on aivan mieletön herkkuaamiainen :)
    Torstenilla on hyvä maku!

    VastaaPoista
  6. Tämä blogi ansaitsee ehdottomasti tunnustuksen. Tykkään tästä kovasti, odotan jokaista postausta!
    http://teamsuokkipojat.blogspot.fi/2012/11/sain-post-it-tunnustuksen.html

    VastaaPoista
  7. Laura, makunsa kullakin ;)

    Voi kiitoksia Helena, kiva kuulla :)

    VastaaPoista