Haikeus

Niin vähän sitä ihminen tietää. Viimeisen vuoden aikana ei ole kulunut päivääkään miettimättä, miten helppoa elämä oli, kun pystyi kirjoittamaan tällaisia postauksia. Miten paljon on elämä muuttunut tästä päivästä, ihanasta illasta jolloin Torsten treenasi pellolla ja Into hengaili liinassa mukana. Miten Setähevonen päätti juosta pellolta tallia kohti, miten Torstenin kanssa otettiin Into kiinni ja tuotiin takaisin pellolle. Ja miten kurittomasti Setä vielä tallissakin onnistui ohjaamaan Torstenin omaan karsinaansa, missä ne hengaili niin tyytyväisinä ja onnellisina, etten paremmasta tiedä.

Miten tämän postauksen kommentteihin en koskaan pystynyt vastaamaan, ja miten erityisesti Emmin hevosen kirjoittamat terveiset Intolle saa joka kerta kyyneleen silmäkulmaan. Ne tulivat hetki liian myöhään.

Vuoden aikana ei ole voinut kuin todeta, että Into todella vei mukanaan osan elämän palosta.

 Miten älyttömän helppoa elämä olikaan kahden hevosen kanssa, kun tiesi, että ne saivat viettää aikaa aina parhaan ystävän seurassa, toistensa kanssa. Varsinainen ratsastusharrastus on myös tietyllä tavalla jäänyt vähän kakkoseksi, enemmän on tullut keskityttyä Torstenin henkiseen hyvinvointiin treenaamiseen sijaan. Ja tietysti treenit Inton kanssa ovat poissa. Ei ole enää kärrylenkkejä ja huolettomia maastolaukkoja, kilpaa junien rinnalla. Ei sitä tunnetta, että selkään noustessa tietää olevansa kotona. Torstenilla on ollut aivan älyttömän isot saappaat täytettävänä, ja se on ollut parempi kuin hyvä. Torsten on ollut loistava.

Tällaisten elämän iloisten hetkien jakaminen tänne blogiin on se mun juttu. Se sellainen punainen lanka blogissa. Blogin kirjoittaminen on ollut useammin kuin kerran mietinnän alla, sillä en halua tämän olevan mikään hevosenomistajan selviytymispäiväkirja. Haluan, että täällä on ollut näkyvissä se aito rakkaus, ilo ja kepeys, mitä elämässä on ollut. Ja mitä on edelleen - sen löytämiseksi on joutunut vain tekemään töitä. 

Ja silti, yhä edelleen, tuntuu tyhjältä sanoa olevansa yhden hevosen omistaja - kun vielä vuosi sitten oli yhden hevosen ja Inton onnellinen omistaja.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Vihdoin täällä taas

Kyllä on muuten viime kerrasta aikaa, kun tämä poika pääsi puikkoihin täällä blogin puolella! Vihdoin saadaan tähänkin blogiin vähän jotain tasoa ... Muutaman kerran on kyllä meinannu silmät pudota päästä pois kun on lukenut ton blondin juttuja täältä, siis että eihän asiat ole menneet ollenkaan sillä tavalla miten se on niitä tänne rustannut ! Ollaan muka saatu enempi lomaa kun koskaan - pyh, kun ei ikinä saa pitää lomaa, ni eihän sitä nyt noin voi sanoa. Niitä muutamia hassuja päiviä mitä ollaan Inton kanssa vietetty kahestaan, ei kyllä vielä lomaksi voi kutsua, vaan ihan tavallisia lakisääteisiä lepopäiviä ne on.

Muuten tänne kuuluu ihan hyvää, mitä nyt töissä pitää kiirettä. Lauantaina tuli tehtyä oikein kunnon metsäretki, jossa otettiin tallikaverin kanssa välillä vähän skabaa siitä, kumpi nelistää kovempaa. Minäpä tietysti. Sunnuntaina blondi tuli "juoksuttamaan" mua laitumelle, mutta voitin siinäkin - ihan tyydyttävästi se siellä liinan perässä ravas, vaikkei siltä lisäykset oikein tuntunu lähtevän. Ei nyt muutenkaan mitään mistä kehui vois antaa, tai sokrua ainakaan, mutta ehkei se vaa pystyny parempaan. Niin harva kykenee niihin ultimate suorituksiin, mitkä mulle ja Intolle ovat arkipäivää.

Tänään olikin töissä iltavuoro. Se mua pikkase ärsyttää, et miks mä en saa päättää ite millo joudun duuniin. Et jos ratsastaja ei oo ilmestynyt kuuteen mennessä, ni ei sen sit tarvii tulla ollenkaan. Ei tääl mitää yöduunii ruveta painaa! Tai et ois sit ees liukuva työaika? Täytyy varmaa ottaa poniensuojeluliittoon yhteyttä, josko ne tarkistais jostai, et onks iha ok joutuu töihin ilman etukäteisilmoitusta. Enpä muuten usko!

Onneks oltiin pellolla, siellä on sentään työskentelyolot ihan kelvolliset, vaikka hengenvaaralliset olothan sielläkin sit lopulta oli. Et mihin ottaa tässä kohtaa yhteyttä, presidenttiin? Into, joka oli pellolla messissä ja melkein ihan itse otti kaikki nää päheet kuvat, bongas lukulasien löytämisen jälkeen ton hengenvaara-kyltin, ja päätti poistua välittömästi vaara-alueelta. Mäkin sit laukkasin sen perään, ja ohikin, kun kuski käski. Sain kyllä kehuja blondilta, että olisin hyvä karjapaimen. Mä vaa funtsin siihen, et koskakohan se hiffaa, et oon kyl hyvä kaikessa, mut en sit sanonu mitää. Viisaampi vaikenee.

Mä ehdotin Intolle tos iltapuuron jälkeen, et oltais pidetty vähä leffayötä, mut sit se kyl muistutti, et kuorsaan aina ennen puoltayötä, ja tottahan se on. Into kun ei nuku kuulemma juuri yhtään öisin. Anyway siis, mun täytyy nyt antaa tää pädi Intolle tohon viereiseen boksiin, se haluu ruveta surffaileen, ja mä alan varmaan nukkuu. Haukotus, huomenna todellakin otan selvää näistä yövuoroista ja niiden laillisuudesta.

Flexaa syksyn alkua teille, palataan taas!

Torsten xoxo

Rengastettu

siis Torstenin kaviot... ;)

Kengitys on ollut aika suurena puheenaiheena täällä kotona, ilman toimivia jalkoja kun ei ole hevosta. Ja vain täysin toimivalla hevosella voi lähteä valmennukseen saatika kilpailuihin. Eilen Torsten sai etusiin rengaskengät, tukemaan kantoja ja helpottamaan liikkumista. Kannat ovat jo tasaantuneet melko hyvin, onneksi Torstenilla kasvaa kaviot nopeasti ja kavioaines on kestävää. 

Kenkien koeajo sujui hyvin ja Torsten liikkui ihan mallikkaasti ohjasajossa. Mentiin vähän puomejakin ;) Ja tehtiin yllättävän hyviä pohkeenväistöjä, myös ravissa. Videolla näkyy niistä yksi esimerkki - tai siis mitä mun leveän takapuolen takaa nyt näkee. Ei paljon mitään :D 

Linkki

Torstenin ja sen tarhakaverin arki on lähtenyt sujumaan ilmeisen hyvin. En olisi voinut parempaa ystävää Torstenille toivoa :) Tässä tallinvaihdon aikana olen huomannut olevani aivan takki tyhjänä täällä blogin puolella. Kaikki aika on mennyt hysteerisen hevosenomistajan roolissa :D Silloin bloggaajien syyspicnicillä sen vasta oikeastaan tajusin, siis että olen hysteerinen ponitäti, kun ryhdyin omassa esittelyssäni selittämään, miten jännitän hevoseni muuttoa ja mitä kaikkea voi tapahtua. Että sillä tavalla :D Nämä ensimmäiset viikot olen viettänyt enemmän aikaa tallilla kuin laki sallii, tosin lauantaina pääsin tuulettumaan ihan supermakeisiin kotipippaloihin, missä lilluttiin ulkoporealtaassa yön pikkutunneille asti ja seuraavana päivänä kärsittiin olosta hengaten neljä tuntia Torstenin tarhan vieressä. Näiden kahden viikon aikana omalle ulkoiselle habitukselle ei myöskään ole uhrattu sitten ainuttakaan minuuttia - nyt olisi varmaan korkea aika laittaa kosteusvoidetta naamaan, harjata hiukset ja tilata ripsihuolto asap :D Ihan vain sen takia, että perjantaina ajattelin viettäväni tallilla sellaisen normaalin, lyhyen kaavan mukaisen pus ja hei-hetken ja sitten siirtyä ihmisten ilmoille kaupunkiin. Koska joo, okei, ehkä mä en halua olla hysteerinen ponitäti. Ja ehkä elämässä voi olla muutakin sisältöä kuin hevoset. 

En niin suostu samaan kuvaan ton kanssa ennenkuin se on tilannut itselleen kampaajan!

Että sellaista, nyt kirjoitettuani ponini kuulumiset, ajattelin suunnata tallille oikein pitkän kaavan mukaan. Aurinkoa viikkoosi! ;)

Pomoksi pomon paikalle

Hevosten laumakäyttäytymisestä


Postauksen kuvat nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen, vaan ovat viime viikon aurinkoisesta treenistä :)

Kaverin kanssa tarhaavia hevosia on mielenkiintoista seurata. Miten ne kuluttavat sitä aikaa, kun ihminen ei ole kertomassa muiden kuin puitteiden avustuksella, mitä niiden kuuluu tehdä. Miten tunnit kuluvat, minkälainen on lauman jäsenten hierarkia?

Into oli aina lauman johtaja, riippumatta oikeastaan siitä, ketä laumaan kuului. Kesäisin Into ja Torsten olivat muutamilla talleilla suuremmissa laumoissa, ja vasta ihan viimeisinä vuosina Into alkoi väistämään muita hevosia ja ns. luopumaan johtajan paikastaan. Vanhemmille hevosille on normaalia, että jossain vaiheessa ne väistyvät uuden johtajan tieltä. Torstenille Into oli kuitenkin pomo, sellainen henkinen johtaja ihan kaikessa, ihan loppuun asti. Se saattoi ajaa Torstenin pois omalta puurovadiltaan, mutta heinät syötiin samasta kasasta. Into kertoi Torstenille, mitä milloinkin kuului tehdä; Torstenin elämä oli melkoisen leppoisaa leppoisan johtajan seurassa. Toisinaan Into nosti takajalkaansa merkiksi (enemmän muiden hevosten kanssa), jos joku yritti tulla liian lähelle hänen aluettaan. Ja myönnettäköön, että nuorempana Setähevonen pisti kyllä vieraat hevoset kunnolla kuriin jos lempeä viesti ei mennyt perille saakka. Niin johtajahevosen kuuluu tehdä - muuten sen paikan voi menettää.

Kun viime syyskuussa piti etsiä Torstenille uusi kaveri, oli kaikki kysymykset avoinna. Kokeilimme useita hevosia ennen sopivan kaverin löytymistä. Potkivia, purevia tai loimia syöviä hevosia en tarhaisi oman hevoseni kanssa. Silloin ajattelen, että hevosen on parempi olla yksin kuin koko päivä jonkun muun kiusattavana. (Ja loimiasyövät tarhakaverit, sitä ei varmaan tarvitse perustella ;))

Kun Torsten sitten sai kaveriksi russitammavarsan, se oli ehkä kaikkea muuta kuin olin toivonut :) Torsten astuu tammoja heti kun silmä välttää, ja toisaalta olisin suonut sille hierarkiassa johtajaa alemman pestin. Loppu hyvin kaikki hyvin, Torsten ei varmaan ajatellutkaan varsan astumista (tai ainakaan se ei toteuttanut sitä...) ja pomon rooli oli niin luonnollinen, että jouduin perumaan puheeni. Itse asiassa, asiat menivät juuri niinkuin pitikin. Torsten, joka on aina ollut lojaali Intolle, siirtyi hierarkiassa hänen paikalle Into kuoltua. Torstenille se oli ainoa oikea ratkaisu.

Russivarsan jatkaessa matkaa maailmalle, Torsten sai tarhakaveriksi ihanan ja itseään reilusti vanhemman Tolbertin. Silloin olisin toivonut, että Tolbert olisi laittanut Torstenin pois pomon paikalta, mutta näin ei käynyt. Aina täytyisi muistaa, että hevoset ovat yksilöitä eikä hevosen iällä ole välttämättä mitään merkitystä laumahierarkiassa. Torsten osoitti kuitenkin ottaneensa mallia parhaalta, ja se on käyttäytynyt hyvin samanlaisin elkein johtajana kuin Into.

Niin myös tänään, kun Torsten sai kahden viikon yksin olemisen jälkeen tarhakaverin. Vähän Torstenia nuorempi Roope näytti hyvin pian, että Torsten päättää, koska syödään samalta heinäkasalta, koska rapsutetaan, koska Torsten tarvitsee oman tilan. Silloin Torsten nostaa toisen takajalan, ja toinen ymmärtää, että ei nyt. Torstenin edellinen tarhakaveri Tolberthan oli aivan huipputapaus, mutta rapsuttelusta se ei juuri piitannut, ei vaikka Torsten yritti sitä kuinka opettaa. Roopen kanssa asia meni aivan päinvastoin. Kun Torsten hetken uutta tarhaa tutkittuaan käveli uuden kaverinsa luokse ja sanoi että nyt rapsutellaan, oli toinen vähän hämillään. Kun Torsten halusi mennä takaisin tutkimusretkelle, toinen käveli perässä ja kyseli säännöllisesti, koska taas rapsutellaan? 

Hevonen, joka on aina ollut kaverin kanssa, on todella surullinen näky yksin. Ei sitä varmaan voi korostaa liikaa, miten tärkeää minulle on, etten ole hevoselleni se päivän paras hetki. (Ei, se olisi jo todella surkeaa. Noin niinkuin hevosen kannalta!) Että hevonen saa toteuttaa itseään ja viettää aikaa lajikumppanin seurassa. Olla oikeasti hevonen :)

Vesileikkejä

Nyt siitä maneesista otetaan kaikki hyöty irti ;)

Sitä aina sanotaan, että kerran kun pääset maneesiin ratsastamaan, suojaan kaatosateesta tai jäätikkökeleistä, ei maneesista haluaisi luopua. Koko nuoruuteni olen ollut pesunkestävä kenttäratsastaja siinä mielessä, että silloin ei kelit häirinneet, ja jos halusi ratsastaa (niinkuin aina halusi!), se tehtiin ulkona. Vasta myöhemmin maneesitalleilla omien poikien kanssa asuessa on tullut ymmärrettyä, että maneesi on muuten ihan superjees. Että kun viimeiset kaksi talvea on menty ilman maneesia, tämä tyttö on jättänyt surutta ratsastamatta jos sade on uhannut. Myös kesäaikaan... :D Ja kuinkas ollakaan, nyt täällä maneesillisella tallilla löydän itseni vähän märältä kentältä, pienessä tihkusateessa, sekä poni että minä aivan yltäpäältä ravassa :D 

Mutta ai että, kyllä voi ratsastaminen olla hauskaa. Muutaman päivän kävelyn jälkeen päätin tänään tunnustella ponia myös kevyessä hölkässä, mutta Torstenin esittäessä jos jonkinmoista liitokuviota ja mörkönurkkien pelkäämistä, pääsi se ihan oikeasti "töihin". Tai ainakin jotain sinne päin, nätisti se kuskasi mua ympäri kenttää :) Positiivista oli tietysti ponin askellus, muutamia hetkiä lukuunottamatta ravi näyttääkin melko symmetriseltä. Lavat on kyllä niin jumissa kuin olla ja voi, mutta niitä tulee onneksi hieroja huomenna aukomaan.

Reilun puolen tunnin työnteon jälkeen hengitys oli aika tiheää ja hikipisarat tippuivat - ei siis lainkaan ponilta, vaan minulta :D Ilmeisesti pitäisi tehdä jotain oikeasti fyysistä ponin ollessa pois käytöstä, eikä vain haaveilla minkälaista kakkua haluaisi seuraavaksi syödä. Tänään en onneksi joutunut leipomaan, vaikka muutamaan otteeseen sekin vaihtoehto oli aika lähellä ;)

Jiihaa sanoi Torsten!

Torsten keskittyy... ei kyllä siihen kouluratsastukseen... ;)

Vesileikit oli ponin mielestä ällöjä!

Linkki hyvin sekalaiseen videoon päivän annista.

Tällainen peuraneiti bongattiin kotimatkalla. Kyllä olisi Torsten tykännyt!

Että sellaista tänne tänään. Kyllä se taitaa olla niin, että syksy alkaa pikkuhiljaa tekemään tuloaan. Ainakin, jos nahkasaappaiden lookkia katsoo :)

Viikko takana

ja suomenhevosen päivästä

Torstenilla muuttui elämä aikalailla, kun viime maanantaina muutimme uudelle tallille. Ihanaakin ihanampi laidunkaveri ja laidun vaihtuivat näin alkuun yksin tarhailuksi. Torsten, joka on melkoisen puuhakas kaveri, on onneksi ottanut semiookoosti yksinolon, joskin uuden tarhakaverin metsästys on kovassa käynnissä. Ihan niinkuin suurin osa meistä ihmisistä, myös hevoset kaipaavat lajitoverin seuraa.

Ennen kuin tarhakaveri löytyy, on Torstenille tullut kehiteltyä muita aktiviteetteja. Pajupuita ja Likittejä ja yksi hysteerinen omistaja ;) Hänen korkeutensa ei ole vielä suostunut juomaan tarhassa olevasta automaattikupista, joten olen pudotellut sinne porkkananpaloja. Taitavasti poni ne sieltä noukkii ja siirtyy sitten juomaan ämpäristä... En uskalla olla ilman ämpärijuottoa, sillä ähkyjä me emme kaipaa. Rikkinäisissä jaloissa on ihan tarpeeksi puuhaa.

Torstenin liikkuminen on nyt muutamassa päivässä mennyt aavistuksen huonompaan suuntaan. Alkuviikosta ponin oli pakko antaa purkaa energiaansa edes lyhyiden työpätkien ajan, mutta nyt olemme tehneet hommia vain käynnissä, lähinnä kulkien seuraavalle ruohoapajalle. Miten ironista onkaan muuttaa maneesitalliin hevosen kanssa, joka ei tarvitse tällä hetkellä edes kenttää! No, kengityst on onneksi pian ja sitten täytyy jutella ellän kanssa, miten edetään. Neuloihin totuttaminen ei tunnu enää laisinkaan niin huonolta vaihtoehdolta - vaikka toteutus mitä luultavammin olisi juuri sellainen.


aina niin persoonalliset, ihanat ja kuvaukselliset, I & T ;)



Näin suomenhevosen päivänä, aamutallia tehdessä, on tullut ajateltua Torstenia ja hevosharrastamista yleisesti. Hevosharrastukseen saa kulumaan niin paljon aikaa ja rahaa, että on tärkeää saada harrastaa kivan hevosen kanssa. Sellaisen, joka saa tuntemaan olon hyväksi, kotoisaksi ja samalla ylittämään itsensä hevosharrastajana. Toisaalta on myös hevosen etu, että harrastajan käyttötoiveet kohtaavat hevosen luonteen ja kapasiteetin kanssa. Ei tarvitse liiemmin perustella, miksi minulla on suomenhevonen. Torsten toimii niin ratsuna, terapeuttina kuin peilinäkin. Into oli enemmän sellainen hevonen, että jos jostain syystä oli murheita kannettavana, Into otti ne omakseen ja lohdutti. Omaa kiukutteluani se ei koskaan varmaan ottanut kovin tosissaan, pudisteli vain päätään ja taputti olkapäälle, että kyllä se siitä. Torsten toimii täysin päinvastaisesti. Se alkaa myös murehtimaan, ja jos olen kiukkuinen, se heittäytyy rooliinsa 110 prosenttisesti. Heiluttelee etusiaan ja kiukuttelee niin, ettei sille lopulta voi kuin nauraa. Siinä vaiheessa sekin yleensä lopettaa huonotuulisuuden ja palautuu taas normaaliksi, iloiseksi ja lempeäksi itsekseen. Ei siis pidä mennä tallille kiukkuisena tai ärtyneenä ;) Noin niinkuin ratsastusta ajatellen en ole ihan vielä onnistunut siinä, että menisin hullu dressagekiilto silmissä treenamaan ja poni olisi samaa mieltä. Siinä poni katsoo vapaudekseen ajatella itse ;)


kuuliaisen dressagehevosen, maailman parhaan Inton tyylinäyte, eiku...

Ja hyvä niin. Hevonen, joka ajattelee itse on minulle parasta harrastusseuraa. Ei Torstenista voi sanoa, että se toimii lajissa kuin lajissa ja olisi pomminvarma maastoratsu. Ei, sehän on käytännössä vain sellainen peruskiva kouluratsu (näin omistajan mielestä ehkä pikkuisen keskivertoa parempi ;)) ja välillä kelpo maastojunakin - siis silloin, kun sillä on turvallista seuraa ja se saa mennä joukon ensimmäisenä :D Mutta silti se sopii omaan käteen paremmin kuin hyvin. Ja juuri sellaisen hevosen kanssa on etuoikeus saada harrastaa. Oli hevonen sitten minkä rotuinen tahansa; vaan eipä tietysti joka rodulla omaa liputuspäivää ole ;) Oikein hyvää suomenhevosen päivää, ja suuret onnittelut naapurikunnan omalle koulukuningas Corleonelle! On siinä vaan niin upea hevonen - tuollaisia hevosia toivoisi tulevan vastaan viimeistään sitten seuraavassa elämässä ;)

Päivän opetukset

1. Torsten on hitaasti kotiutuvaa tyyppiä.

2. Ei tarvitse arvuutella, olenko allerginen purulle vai en. Olen. Atshii! Niisk! Happi loppuu!

3. Helpoin tapa saada poni hyvälle tuulelle (namien lisäksi) on satuloida se ja antaa sen liikkua isosti. Työhevoset on sellaisia :))

4. Aina vaan, on mulla niin hyvä hevonen. Siis siitäkin huolimatta, että se vei mua 6-0. Muutamissa askeleissa oli ilmaa ja keveyttä - ratsastus on vaan niin kivaa! Huomenna jatketaan. 

<3