lauantai 8. elokuuta 2015

Kraniosakraalihoitoa ja iilimatoja

Torsten on kokeillut elämässään paljon erilaisia hoitomuotoja. Osteopatiaa, hierontaa, kiropraktiaa ja akupunktiota. Heinäkuun alussa Minna Leppälä suositteli Torstenille vanhaan lihasvammaan iilimatohoitoa.


Tuumasta toimeen, sillä vain muutama päivä aiemmin olin törmännyt facebookissa purkilliseen iilimatoja. Soittelin Linda Sirénille heti madoista sekä kraniosakraalihoidosta, Torsten kun tuntui silloin niin epämääräiseltä liikkeiltään. Sovimme ensimmäisen kraniohoidon jo samalle viikolle.

Olen hyvin skeptinen kaikkeen, mitä en täysin ymmärrä. Olen lukenut ja kuullut paljon positiivisia kommentteja kyseisestä hoitomuodosta - ja teini-iässä olen itsekin ollut kranioitavana mutta omasta vahvasta hoitokokemuksesta huolimatta olin edelleen valmis kyseenalaistamaan hoitomuodon. Sitä mitä ei ymmärrä, sitä mitä ei näe, sitä ei varmasti ole olemassa ;)

Kraniosakraalihoito on osteopatiasta kehitetty, täysin turvallinen, hellä ja syvälle vaikuttava hoitomuoto. Lyhyesti kerrottuna kraniosakraalihoito perustuu aivo-selkäydinnesteen aktivointiin, mikä puolestaan parantaa verenkiertoa, aineenvaihduntaa, nivelten liikkuvuutta sekä poistaa hermoärsytystiloja.



Torsten, joka on kuin omistajansa, eli hyvin skeptinen ja ehkä jopa vähän väkivaltainen (toisin kuin omistajansa ;)) ei välttämättä ole kaikista mukavin hoidettava, oli hoitomuoto mikä tahansa. Hoidon alkamispäivänä meille oli jo selvinnyt, mistä epämääräinen liikkuminen johtuu, eli siis niistä eripari etukavioista, joten Lindan ei tarvinnut käyttää aikaa syyn etsimiselle, ainoastaan paljon aikaa seurausten hoitamiselle. Ja se hoito. Steppikengillä sikaileva hottispaniini suli Lindan käsissä.

Ensimmäisellä hoitokerralla Torsten reagoi vahvasti. Linda osasi etsiä ja aukaista kipupisteet ja kireydet - Torstenin pistäessä viimeiseen asti hanttiin ;) Tällaisen kuuman, vahvan ja ennakoluuloisen hevosen kanssa hoitajan ammattitaito ja kyky lukea hevosta korostuu entisestään. Lindan rauhallinen ja ystävällinen sekä kavioita nopeasti väistelevä olemus tarttui Torsteniinkin. Puolitoista tuntia kestäneen hoidon jälkeen Torsten oli niin rento ja rauhallinen, että päätimme jättää iilimadot seuraavaan hoitokertaan, joka oli sovittu viikon päähän. 



Torsten reagoi hoidossa monilla eri tavoilla. Se veti poskia lommolle, haukotteli, pissasi, nuoli huuliaan, hinkkasi turpaansa, steppasi, kuopi ja värisytteli lihaksiaan.


Kraniosakraalihoidon jälkeisenä päivänä hevosen tulee vain kävellä - ja voi miten Torsten kävelikään. Sellaista lapojen ja lanteen liikkuvuutta ei Torstenilla ole ennen ollutkaan! Tuntui myös, että koko hevonen olisi suorastaan kasvanut pituutta, ei pelkästään korkeutta. Joitain lukkoja oli selvästi auennut. Seuraavan päivän ratsastuksessa Torsten oli hiton hyvä. En ymmärrä, miten hoito pystyi vaikuttamaan luotiviivaan, mutta niin vain Torsten esitti kaikki tehtävät täysin luotiviivalla ja pehmeällä kuolaintuntumalla. Laukka oli kuin eri hevosen askellusta, niin isoa ja voimakasta - ja edelleen luotiviivalla. Siis whaaat?!

Iik iilimatoja!


Kraniohoidossa, kuten muissakin hoitomuodoissa tulee olla vähintään viikon tauko ennen seuraavaa hoitoa, sillä hoidot jatkavat parantavaa vaikuttamista hevosen kroppaan ja sitä kautta liikkeeseen noin viikon verran. 

Toinen hoitokerta aloitettiin huolettomasti, ajatuksena laittaa Torsteniin ensin iilimadot, joiden tehdessä työtä Linda kranioisi ponia. Noh ... Kukaan ei tietysti muistanut kysyä Torstenin mielipidettä madoista tai kummallisesta osaklippauksesta by Gillet. Abouttiarallaa puolisentoista tuntia, yksi purtu sormi ja muutama mustelma myöhemmin olimme saaneet nyrhittyä viisi karvatonta läikkää ympäri ponin kehoa - ja niissä läikissä roikkui viisi ällöttävän hyödyllistä matoa. Valitettavasti Torstenin tarjoillessa erilaisia potkuja, hampaita ja jyräämistä, en saanut klipattua lavan ja kaulan alueelle madoille paikkoja. Sen sijaan Torstenilla oli madot sään molemmin puolin sekä vanhassa lihasvammassa oikeassa reidessä. Samaan aikaan kun madot vaikuttivat, Linda kranioi ponia, tosin Torstenin jännittyneisyyden paskamaisen luonteen vuoksi hoito ei päässyt vaikuttamaan yhtä syvälle kuin ensimmäisellä kerralla. 





Iilimadot ovat vanha, tehokas ja täysin luonnonmukainen hoitomuoto. Iilimatojen tärkein tehtävä ei ole herkutella itseään hevosen verellä ähkyyn, vaan kiinnittyessään ja verta imiessään luovuttaa yli 50 hyvää tekevää ainetta hoidettavalle alueelle. Yksi näistä aineista on hiilon, jota eläinlääkärit käyttävät mm. erilaisten tulehdusten hoidossa piikitysten muodossa. Normaalisti hevoset suhtautuvat iilimatohoitoihin täysin positiivisesti, mutta kun kyseessä on Torsten, ei edes matojen poistaminen ollut ihan peace of cake. Hikeä, kyyneleitä (myös nauru) ja pirusti verta vuodatettuamme, täytyy todeta, että kaikki oli vaivan arvoista.


Torstenilla ei varmaan ole koskaan ollut täysin sopivaa satulaa. Livenä tämän hevosen nähneet voivat todeta, että ei Torstenin kaltaiseen selkään sellaista tule ehkä koskaan löytymäänkään - satulat ovat aina tietyllä tavalla kompromisseja. Varsanäyttelyssä kaksivuotias Torsten sai Eero Perttuselta erityismaininnan hyvästä säästä. Vuosien saatossa säkä on kuitenkin kadonnut. Akupunktioguru Juppe Nyman on hoitojen yhteydessä todennut, että tämän hevosen ongelmat nivoutuvat sään ja lapojen alueelle. Satulansovittaja totesi, että lapaläskit saattavat kadota nyt reilusti leveämmän, joustorunkoisen satulan myötä. (Toisaalta Maria ei varsinaisesti kannustanut hankkimaan joustorunkoista, ainakaan ainoaksi satulaksi. Ja toisaalta, olen viimeisen vuoden aikana ratsastanut vähintään yhtä paljon ilman satulaa kuin satulalla, joten suuria odotuksia satuloiden suhteen minulla ei ole.) Torsten on kuitenkin läpivalaistu useampaan kertaan sekä skintattu, eikä siitä koskaan ole löytynyt mitään vikaa, joten olen alistunut elämään lapaläskien kanssa - eikä ne ole Torsteniakaan suuremmin tuntuneet häiritsevän, vaikka kaikissa hoitomuodoissa eniten aikaa on uhrattu sään ja lapojen alueen hoitamiselle. Selästä tältä hevoselta ei ole koskaan löytynyt suurempaa sanottavaa. En siis todella olettanut löytäväni seuraavana päivänä laitumelta (verta vuotavaa) lapaläskitöntä hevosta. Tällä hetkellä hoidosta on kulunut kolmisen viikkoa, eikä lapaläskejä ole enää entisessä mittakaavassa. Iilimadot tulevatkin Torstenin vakituiseen käyttöön, tosin talviaikaan suomen ilmastosta pitämättömät madot vaativat vähintään solariumin lämmön käyttöönsä suostuakseen työhönsä. 


Jälleen viikon päähän sovitulla, kolmannella hoitokerralla jätimme madot pois, jotta saimme kraniosta täyden hyödyn. Tämä oli Torstenin mielestä erinomainen ratkaisu :) Sitä miten hevonen reagoi kraniohoitoon, on vaikea selittää kirjoittamalla, se on melkein itse nähtävä. Että kun Torsten on lisännyt parhaiden kavereidensa listaan kraniohoitaja Lindan, (ei matoja!!) on hoidon pakko tehdä hyvää. Ja kun ratsastajakin on lisännyt Lindan samalle listalle - koska kuka muu tuo tallille ponia hoitamaan tullessaan pullaa ja hoitopöydän ratsastajalle, sekä parantaa ratsastusominaisuuksia huomattavasti, alkaa skeptisinkin blondi ymmärtämään kraniosakraalihoidon hyötyä. 


Linda tekee kraniosakraalihoitoa sekä iilimatoterapiaa uudenmaan alueella sekä tarvittaessa muuallakin suomessa. Kysy häneltä lisää numerosta 0405043808.

Kraniosakraalihoito on tällä hetkellä aika in. Hoidoista voi lukea useista blogeista, mm. Kian kirjoitus ja Peninan kirjoitus, joten en edes yritä tehdä tästä postauksesta kraniosakraalihoidon oppikirjaa. Ei yksi tai kaksikaan postausta riitä kertomaan siitä ammattitaidosta, mikä hoitajalla on. 

Että sitä mitä ei ymmärrä, sitä mitä ei näe, sitä ei varmasti ole olemassa - no, se ei sitten pitänytkään ollenkaan paikkaansa. Onneksi. 

26 kommenttia:

  1. Hieno juttu! Meillä on ollut kaksi osteopatia-hoitokertaa ja johan on heppa muuttunut! (siis positiivisesti.. :D)
    Säkä on tullut kunnolla esiin ja muutenkin ryhdikkäämpi. Ihme, kun ei tosiaankaan näytä osteopaatti tekevän mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstenia on myös aikoinaan hoidettu osteopatialla - vaikka kraniosakraalihoito onkin kehitetty sen pohjalta, ne ovat kuitenkin kaksi eri hoitomuotoa :) Mutta ihmeellisiin asioihin nuo hoitajat kykenevät! Hevoset kun eivät voi olla luulosairaita eikä siis parantuakaan uskon voimalla ;)

      Poista
  2. Hyi!!!!! Iilimatoja. Torstenin reaktio oli sama miltä musta tuntui. Yhh. Kokeilitko itse? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuule, mua ihan tosissaan ällötti koskea niihin. Pakko oli pitää muovihanskaa kädessä - ja ei, en ottaisi itseeni moisia :D Tosin Linda kyllä kertoi, että kerran eräällä naisella pidettiin kasvoissa seitsemän matoa samaan aikaan, kun paranneltiin ihon kuntoa. Systerini sitten tämän kuultuaan totesi, että hän tarvitsisi nukutuksen ja siihen päälle diapamit että suostuisi ;)) Voi olla että mä tarvitsisin myös jotain samanlaista hoitoa :DD

      Poista
  3. Hui nuo iilimadot, mutta monelta olen kuullut niistä hyvää, ehkä itsekin pitäisi uskaltaa kokeilla.
    Repeilin kyllä tuolle videolle, heh.
    Kranio on tosiaan pinnalla nyt, muoti hoito, mutta Torsten näyttää kuvissa reagoivan ja rentoutuvan, varmasti näissä hoidoissa hoitajan rooli on valtava, joskus nähnyt sivelyä jossa vahvimman reakion sai maksajan lompsa, mutta ehkä tämä skeptikko uskaltaa harkita hoitoa kun joku muu on myös kokeillut ja suosittelee. Ihana tuo että sinutkin käytiin läpi! Vaikuttaa hyvälle hoitajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis Torstenilla iilarit olivat aivan älyttömän hyvät. Vähän jopa harmitti, etten aiemmin ole pyytänyt niitä Torstenille, edellisellä tallilla kun koville estetykeille niitä käytettiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Ja jos ne iilarit veivät lapaläskit sään ympäriltä, niin otj sai ihan hurjasti lisää voimaa iilareista - ts. se tulee nyt vaan niin paljon paremmin alle, etenkin laukassa. Kummallista!

      Ja täytyy mun myöntää, että olen kyllä lukenut blogeista kraniokokemuksia jo usean vuoden ajan, mutta ei sitä vaan usko ennenkuin itse näkee ja kokee. Ja onneksi näin! Jatkossa kranio + madot otetaan Torstenin kalenteriin hieronnan rinnalle säännölliseksi hoidoksi.

      Poista
  4. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta hoitokeinolta!
    Sellainen kysymys heräsi, että onko kyseessä siis kuuriluontoinen vai jatkuva hoito?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan :)

      Hevosesta riippuen, kuureina tai jatkuvana hoitona. Torstenille olisi saattanut riittää kaksi kraniokertaa kuurina, mutta halusin myös madot hoitoon joten siksi kolme. Ylläpitohoito on sitten jatkossa 1-2 kk välein.

      Poista
  5. Pitääpä varmaan kartoittaa saako täällä susirajan pimeällä puolella osaavaa kraniohoitajaa tallikäynnille. Iilimatoja ei ehkä kannata esitellä... ainakaan minusta ei ole avustajaksi siinä hommassa.

    Kiitos todella mielenkiintoisesta postauksesta, taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en usko että niihin iilareihin tarvitsee itse koskea jos hevonen ei yritä jyrätä oikeaa hoitajaa ;) Torstenilla oli kyllä taas ihan omat kuviot meneillään iilarihoitokerralla, "klippaus" oli aivan kamalaa (siis hän pukitti käytävällä :D), matojen laitto sujui ok mutta matojen poisto oli taas ihan järkyttävää. Reppana, se on kyllä välillä niin omissa maailmoissaan.

      Mutta juu, lämpimästi suosittelen tätä hoitoa :))

      Poista
  6. Toi kranio on kyllä ihan ihmejuttu! Meidän tallilla on käynyt kranio-opiskelijoita (myös Linda :D) treenailemassa ja kun kiinnostuneena aina siinä norkoilin, teki heidän opettajansa mullekin jonkun ihmeellisen selkäjutun. Mulla oli päällä vielä takki ja hupparikin, ja silti vain oikeastaan laittamalla kätensä selän päälle sai opettaja mun alaselästä hetkessä aukeamaan yhden tosi ikävän jumin vanhasta vammakohdasta, mitä on ollut tosi vaikea hoitaa. Muistan vieläkin sen kun meinasin ihan oikeasti kaatua, se veltto ja lämmin fiilis oli jotain tosi ihmeellistä, varsinkin kun koko juttu kuulosti musta ihan huuhaalta, vaikka olinkin nähnyt hevosten siihen vahvasti reagoivan. Toi on kyllä sellainen juttu mikä jokaisen pitäisi tosiaan itse kokea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, tosi vaikea laittaa sanoiksi näitä kokemuksia. Hurjalta tuo sinunkin reaktio kuulostaa!

      Poista
  7. Mielenkiintoista! Mitähän tämmönen kranio keskimäärin maksaa kerralta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindalta kannattaa kysyä tarkemmat hinnastot, mutta hoidot on 40 eurosta ylöspäin :)

      Poista
  8. Uskomatonta! Torsten on joissain kuvissa kuin rauhoitettu, (ei iilimato filmissä) aika vaikuttavaa. Hyvä hoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei niissä matokuvissa ;) Mutta kranioon ponny vastasi kyllä ihan odottamattomalla tavalla, roikotteli päätään ja kipupisteisiin osuessa sitten näytti mieltään kuopimalla yms.

      Poista
  9. Alkoi kiinnostamaan kovasti tuo iilimatohoito. Mitä kyseisellä hoitajalla tälläinen hoito maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iilarihoidoista kannattaa kysyä tarkemmin Lindalta, sen hinta riippuu matojen määrästä. Esim meillä alunperin piti laittaa seitsemän matoa, mutta Torstenista johtuen niitä laitettiin vain viisi. Matojen hinta on 5 euroa kappale ja hoito on 50 eurosta ylöspäin.

      Poista
  10. Miksi satulansovittaja ei suositellut joustorunkoista ainoaksi satulaksi? Eikö tuo teidän (?) Trekker kuitenkin ole ihan laadukas satula?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trekker on kyllä ihan laadukas, mutta kyllähän se satulan runko on tehty suojaamaan hevosen selkää, siksi ei siis ainakaan ainoaksi satulaksi eikä hyppäämiseen suositellut joustorunkoista. Haussa onkin vielä kunnon estesatula kun saan vanhat ensin myytyä alta pois :)

      Poista
  11. Hyvä postaus ennakkoluuloineen kaikkineen. Itse olen tuota kraniota joskus ajatellut kokeilevani, mutta kun se on ollut vähän hörhöjen ituhippien suosiossa niin olen jättänyt välistä, mutta jos sinäkin kokeilit ja hoitajakin vaikuttaa normaalill nuorelle naiselle niin... Taidan kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tiedätkö ihan samalla tavalla ajattelin itsekin - mutta joo, enpä mä itseäni hirveän ituhippinä pidä ;) Ja Lindaa voin lämpimästi suositella :)

      Poista
  12. Mä olen kraniota kerran nähnyt, ja paikalle menin just tosi skeptisenä :D Mutta koska hevonen ei osaa feikata, niin reaktiot oli aika huimia ja ratsastettavuuskin muuttui aika paljon. Haluaisin itsekin tuota itseeni kokeilla, sillä osteopatia ainakin mulla sai ihan ihmeitä aikaan oman suoruuden kanssa, siis se tunne kun sun kroppa loksahtaa paikalleen osa kerrallaan suunnilleen sillä kun joku toinen laittaa sormet sun pään sivulle :o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, hevonen ei pistä hoidolle vastaan, mitä ehkä me ihmiset tehdään. On vaan ihan käsittämätöntä, että jonkun kosketus voi korjata omassa kropassa jumeja - eihän se ole mitenkään järjellä selitettävissä :D

      Poista
  13. Huu nyt vasta luin tän ja voi hittolainen.. Kyllä miekin steppailisin jos olis iilimatoja perseessä. :DD Mielenkiintoselta vaikuttava hoitomuoto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin mäkin :D mutta aivan uskomattoman tehokas hoitomuoto, siitä ei pääse mihinkään :)

      Poista