Positiivisuuden kautta

Kaktu kirjoitteli blogissaan vähän aikaan sitten tärkeää asiaa siitä, miten niin usein kiinnitämme huomiomme ensin omiin negatiivisiin piirteisiimme. Siis sellaisiin puoliin, mihin joku saattaa olla ihastunut, joita toinen ei välttämättä edes huomaa - mutta mitkä eivät itseämme miellytä. Omasta ulkonäöstä on niin helppoa osoittaa niitä piirteitä, mistä ei pidä. Vaakakupin toisella puolella, yleensä huomattavasti kevyempänä, on omat parhaat puolet. Niitä tuntuu olevan paljon vaikeampi osoittaa, ainakaan julkisesti. Kun aina jollain on paremman näköiset hiukset, hampaat tai iho.

Olen melko sinut oman ulkonäköni kanssa. Liikakiloja on liikaa, mutta ruoka ja erityisesti makea maistuu paremmalta kuin hölkkälenkki. Hampaisiini olen tyytyväinen, vaikka ala-asteella ei naurattanutkaan olla aina vaan the rautanaama. Yöt pidin normirautojen lisäksi sellaista viritystä, ettei sen kanssa pystynyt nukkumaan kuin selällään. Yläasteella lopetin rautojen käytön, minkä johdosta yksi alahammas ei ole rivissä, mutta johon olen tosi tyytyväinen. Yksi vino hammas kuuluu olla :)

Yök, se kuolaa !

Hevosblogeissa kirjoittajan ulkonäköön ei - onneksi - tunnuta negatiivisella ajatuksella kommentoivan. Saman koskemattomuuden soisi kaikille muillekin - oli sitten bloggaaja tai ei. Kerran olen kuitenkin saanut vähän hassun kommentin poseeraamisestani. Että onko mun aina pakko katsoa suoraan kameraan? Vastaus oli helppo - kun katson suoraan kameraan, peitän huonoja puoliani, joihin luettelisin ison nenäni ja nykyään myös kaksoisleukani, ja korostan hyviä puoliani, kuten hymyäni ja silmiäni, kuten yllä olevasta kuvasta näkee ;)

Toisaalta, kun kyse on hevosblogista, haluaisin kääntää samaa keskustelua omiin hevosiimme. Into oli The Täydellinen Hevonen (ihan pikkuisen lyhyillä jaloilla ja tuulitukalla varustettuna), mutta Torsten jakaa mielipiteitä. Sillä on kaunis pää ja hieno otsatukka. Sen kaula on omasta mielestäni aivan mahtava, sillä vaikka se on varsasta asti ollut vähän jytky, ei Torstenin kokoinen kaula synny ihan itsestään. Jotain on tehty ratsastuksellisestikin oikein. Sääli että kaula on kovin lyhyt, jolloin koottuna liikkuminen vaatii extrakovaa työtä. Extratyötä vaatisi myös ponin vatsanseutu näin laidunaikaan, mutta esimerkiksi viime talvena se oli just eikä melkeen hyvässä kunnossa, joten en ota asiaa turhan vakavasti. Tuskin ottaa Torstenkaan ;)

Juhannustanssit puusillalla 

Torstenilla on luonnostaan hyvä, vahva tahti ravissa. Sillä on puhdas, hyvin yliastuva käynti ja laukanvaihtoja se heittää laitumella ihan suvereenisti sarjassa. Puhtaasti! Takajalkojen kinnertekniikka saa kiitosta valmentajilta, ja tämän sekä vahvan tahdin takia sille voisi olla tulevaisuudessa helppoa opettaa piffit ja paffit. Torsten on nöyrä tekemään töitä, muttei ole kuitenkaan tyhmä. Se kyseenalaistaa tehtävän ja menetelmät, mikäli ne eivät tunnu riittävän helpoilta. Ratsastajan työksi jääkin suunnittelu, miten asiat tehdään hevoselle mahdollisimman helpoiksi ja miellyttäviksi. Silloin hevoset yleensä haluavat tehdä töitä, riippumatta niiden vajavaisuuksista. Korostamalla niiden parhaita puolia - ihan niinkuin me pyrimme korostamaan omia parhaita puoliamme :)