perjantai 28. marraskuuta 2014

Joulukuun suunnitelmia - haasta itsesi

Joulukuu on kuukausi, joka rytmittäytyy lähes kokonaan juhlapyhien ympärille. Milloin juhlitaan itsenäistä, omaa maatamme, valoa pimeyteen tuovaa pyhimystä, neljää adventtia tai joulun päiviä. Niitä päiviä, jolloin syödään niin paljon, että toisinaan olen joutunut vaihtamaan väljempiin housuihin kesken ruokailun. 


Mutta mitä muuta joulukuussa voisi tehdä? Voisinko haastaa itseni jossakin? Tämän kertaisessa Blogitallin viikkohaasteessa kerrotaan tavoitteista joulukuulle - mitkä ovat sinun tavoitteesi, missä sinä haastaisit itsesi ?

Ylensyönnin, pikkujoulujen (kuka on joskus keksinyt, että juuri joulun aikaan on kiva punkea pikkumusta ylle? Ihan tosi. Haahaa.) ja lievän joulu- sekä uudenvuoden stressin lisäksi joulukuu voisi pitää sisällään muutakin.


Tässä kuussa haastan itseni tekemään hyvää. Lahjoitan kyllä joka kuukausi niin Amnestylle, WWFlle kuin Kirkon ulkomaanavulle pienen summan rahaa, mutta haluaisin tehdä enemmän. Joulu on loistavaa aikaa aloittaa hyväntekeväisyys - mutta se ei saisi olla ainoa kuukausi vuodessa, jolloin tehdään hyvää. Hyvän tekeminen kun ei aina tarkoita sitä, että pitää antaa jotain aineellista toiselle puolelle maailmaa tai edes naapurikaupunkiin. Se voi olla sitä, että hymyilet ystävällisesti tuntemattomalle. Kiität ja toivotat hyvää päivänjatkoa kaupan kassalla työskentelevälle. Autat sitä, kuka apua tarvitsee. Otat huomioon ne, ketkä normaalisti jäisivät huomiosi ulkopuolelle. Niin harrastuskaverit, työtoverit kuin luokkalaiset. Vaikka työssäni sijaisopettajana kiinnitän kaikista eniten huomiota siihen, ettei ketään jätettäisi porukan ulkopuolelle, että luokassa on miellyttävä jokaisen olla ilman minkäänlaista kiusaamista, yritän olla vielä tarkkaavaisempi. Useita vuosia alakouluaikoina koulukiusattuna olleena voin kertoa, että hymyilemällä tuntemattomalle saatoit juuri tehdä toisen päivästä piirun verran paremman. 

Hyvän tekemiseen pyritään tietysti myös päivieni ilostuttajan, eli Torstenin kanssa :) Tunnen itseni sen verran hyvin, että näin juhlakauden kynnyksellä Torsten viettää varmasti yhtä paljon ellei enemmänkin ponipäiviä kuin kesähelteillä, joten ratsastukselliset tavoitteet jäävät suosiolla tekemättä. Aina voi kuitenkin parantaa, ja lupaan yrittää keskittyä omiin leukoihini ja etenkin niiden kannattelemiseen - sekä siihen, etten kannattelisi poniani vaan ratsastaisin kevyemmällä kädellä. Siinä sitä riittäkin tavoitteita loppuelämäksi ;)

Tarkemmat osallistumisohjeet voit lukea täältä.

Vaikka kyseessä on Blogitallin haaste bloggaajille, haastan siitä huolimatta teidät kaikki tekemään hyvää. Pieniä asioita itselle, suuria jollekin toiselle !

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus niin tärkeästä asiasta. Teot ratkaisee <3

    VastaaPoista
  2. todella ihania kuvia, ja mikä parasta löysin tän sun blogin blogitallin kautta. Ja pakko sanoa, että mä liityn lukijaksi. Ihania suokkeja sinulle! Pakko ihan jäädä seurailemaan ja jo muutama tunti hujahtanut, kun olen lueskellut teidän vanhoja postauksia :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tervetuloa lukijaksi ja kiitos kommentistasi! :)

      Poista