Hyvinvoinnin hinta

Torstenin taannoinen, viikon mittainen maneesijakso vieraalla tallilla herätti täällä muutamia kysymyksiä. Miten Torsten otti muutoksen elämässään vastaan? Kokopäivätarhaukseen, pieneen ja rauhalliseen talliin tottuneen suomiruunan elämä muuttui kertaheitolla, kun ratsastaja koki tarvetta päästä treenaamaan lämmitettyyn, hyväpohjaiseen ja pitkillä peileillä varustettuun kouluratsastuspyhättöön.



Olen aina ollut sitä mieltä, että hevosten on hyvä tottua kaikkeen. Tiedättekö, puutarhajuhliin, saippuakupliin ja tonttulakkeihin. Autoihin, juniin, hiihtäjiin. Niin kauan kuin ihminen kertoo hevoselle elekielellään, että kaikki on ok - niin kauan hevosen täytyy luottaa ihmisen tilannearvioon. Hevonen saa kysyä – ja ihminen vastaa, että kyllä, näin homma nyt menee ja se on edelleen ok. Ihmisen täytyy olla hevosen luottamuksen arvoinen.

Koska luottamusta ei voi vaatia, se ansaitaan, sisältyy siihen suuri vastuu. Vastuu hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Oli kyse sitten treenijaksosta, Apassionatan kaltaisesta showbisneksestä tai koulutusmetodeista. 

Kuvat vuoden 2014 huhtikuulta.

Maneesijakson alussa minulla oli esiintyvä, hyväntuulinen hevonen, joka oli tietysti kummissaan uudesta elämäntavasta, mutta joka oli hyvin kiinnostunut kaikesta ympärillään tapahtuvasta.
Loppua kohti kävi selväksi että olin ahnehtinut liikaa herkkuolosuhteissa valmentautumista, hevoseni hyvinvoinnin kustannuksella. Torsten selvästi väsyi, ärtyi ja stressaantui, eikä silloin suju ratsastus saatika hoitaminen. Ruokahalukin hiukan kärsi. Tilannetta ei parantanut edes maneesivapaa päivä, jolloin maastoiltiin. Ei kiinnostanut itsenäiset laukkaspurtit maneesissa. Sen sijaan DramaKing hevoseni seisoi apaattisena vapaana maneesissa, haistellen oven raosta raitista ilmaa kuin Lena Furbergin sarjakuvien kaivosponit konsanaan. "Viimeisillä voimilla vapauteen ;)" No, Torsten on tietysti aina ollut kovin dramaattinen, ja  kotimatkan jälkeen omaan ihanaan tarhaansa asteli hyvin helpottunut hevonen. Sehän ei tiennyt että muutos ei ollut pysyvä ja mietti ehkä mitä pahaa oli tehnyt kun siltä  evättiin totutut rutiinit; kaveri ja koko päivä ulkoilu. Hoito ja puitteethan olivat upeat maneesitallillakin.
Jatkossa treenijaksot täytyy suunnitella paremmin. Lyhyemmiksi. Stressi kun on hevosen ja hevosenomistajan pahin painajainen. Oli kyse sitten stressaavasta ratsastajasta - tai sitä hevoselle aiheuttavasta kuskista. 

Siksi ihmettelenkin Apassionatan kaltaista hevosnäytöstä, jossa hevoset ovat väistämättä stressaantuneita. Aina pyörien päällä, matkalla jonnekin. Kuinka pitkä on showhevosen näytösikä, kun hevoset altistetaan jatkuvasti parrasvalojen ja matkustuksen aiheuttaman stressin alle? Tämän vuoden näytöstä seuratessa kukaan ei voi väittää, etteivätkö hevoset olisi luottaneet ohjaajiinsa, mutta aina ei ole kyse pelkästään siitä. Jokainen hevosihminen on vastuussa hevostensa hyvinvoinnista, myös silloin kun hevonen kiipeää kuuhun miellyttääkseen omaa ihmistään. Oman hyvinvointinsa uhalla.  Saattaa olla että ensi vuonna en katsomossa ole, tänä vuonna ilmaisliput minut sinne vei, mutta en ole täysin varma onko tämä hevossirkus toimintaa jota haluan tukea. Ehkä olisi oikein antaa hevosille pysyvät puitteet ja ihmiset matkustaisivat niiden näytöksiä katsomaan, eikä toisinpäin? 

Lopulta tullaan siihen perustyöhön, mitä hevostemme kanssa päivittäin teemme. Millä metodeilla opettelemme uutta, vahvistamme vanhaa. Mitä hevonen kokee juuri nyt. Oppimisen riemua, iloa vai pelkoa ja stressiä? Oli kyseessä sitten valmennus, kilpailutilanne tai tuttu maastolenkki, sinä päätät, joka hetki, mitä tilanteita hevosesi eteen pistät. Hevoset elävät hetkessä, muistojaan mukanaan kantaen - eivät tulevaisuuttaan pohtien. 

Myös sellaisia muistoja, mitä viime viikolla Lahassa järjestetyssä valmennustilanteessa mukana ollut, piaffia opetellut hevonen sai. Ei varmasti oppinut piaffia, mutta aivan varmasti sai aimo annoksen opittua avuttomuutta. Eihän se, ihan  todella, voi olla nykypäivän hevosharrastuksessa enää hyväksyttävää? 

Emmehän oikeasti halua tehdä töitä hevostemme kanssa, niiden hyvinvoinnin kustannuksella? 

Tasapaino

sopivista varusteista ja viikon kuulumisia

Kun viikonloppuna ratsastin Grantin tarkkojen neuvojen avulla, poni toimi hienosti. Kaikinpuolin; liikkui letkeästi sekä irtonaisesti, pystyi kokoamaan ja liikkumaan sivuttain. Selässä oli meidän oma koulusatula, joka ei ole aivan optimaalinen. Koska kuitenkin tiedostan, että satula aiheuttaa epämukavaa painetta Torstenille, ratsastin maanantaina ilman. (Osittain myös siksi, että pakkasta oli omalla mittapuullani hirveästi ja silloin on parempi istua lämpimän ponin kuin kylmän satulan päällä.) 

Se on vähän niin, että ratsastaessa helposti ja aivan liian usein haetaan erilaisia syitä, mikseivät asiat toimi tai miksi ei kehitytä niin kuin ratsastaja haluaisi. Ratsulle tai ratsastajalle epäsopiva satula, pohjien kunto - maneesissa, kentällä tai pellolla - ei ole riittävän hyvä, kuolaimet eivät pelitä tai hevonen on syystä tai toisesta jumissa. Ja kun koko paletti on tsekattu, on kulunut jo niin paljon aikaa, että kierroksen voi aloittaa alusta. Yksi asia kuitenkin unohtuu tai se sivuutetaan tietoisesti kovin herkästi. 

Ratsastajan taidot. 

Ehdottomasti tärkeintä, hevosen perustarpeiden täyttymisen jälkeen, on riittävän taitava ratsastaja. Hyvällä ratsastuksella kun pystyy jopa kompensoimaan satulan tai pohjan puutteita. Suuria lihasjumeja ei pääse syntymään, jos ratsastaja osaa jumpata hevosensa oikein. Kuolaimella ei lopulta ole edes merkitystä, sillä hyvä ratsastaja pitää ohjia kädessään hyvin tasaisesti ja pehmeästi. Johdattaa hevosen lempeästi mutta määrätietoisesti kohti täydellistä tasapainoa. Siitähän ratsastuksessa loppupeleissä on kyse. Tasapainosta koulu-, este- tai maastoradalla. 

Meillä kävi eilen satulansovittaja. Estesatulamme on käyttökiellossa ja koulusatula ottaa kiinni vasemmasta paneelista Torstenin rankaan. Satula-autollisesta satuloita ei löytynyt ainuttakaan tarpeeksi leveää penkkiä Torstenille, mutta Amerigon satula näytti istuvan parhaiten. Torstenista otettiin mitat - hevosellani on kuulemma levein selkä, mitä satula.comin nainen on koskaan mitannut :) Wide-levyinen satula jää kahdeksan senttiä liian kapeaksi. Eipäs siinä, kyllähän minä sen tiesin. Torsten on iso pieni poika :) Vuosia sitten pääsin kokeilemaan, miltä ison ardennerin selässä tuntuu. Todella tutulta, ei se paljon Torstenia kapeampi ollut ;)

Ratsastelin perjantain sovitteluiden jälkeen ilman satulaa. Kun tiistaina oli ollut vapaata, keskiviikkona maastoiltiin  ja torstaina oli ohjasajo, huomasin muutaman päivän dressagevapaan tehneen itsestäni todella hitaan. Olin koko ajan tipahtaa vasemmalle. 

Perusharrastelija tasapainoilee siis kirjaimellisesti hetken ilman satulaa, niin omakin tasapaino paranee. Silloin vino ratsastaja ei vaan voi tukeutua jalustimiin! 

Sen lisäksi me tasapainoillaan jäällä (kuka tilasi maneesittoman ratsastajan riesaksi näin liukkaan talven?) - ja erityisesti hyvän ratsastuksen etsimisessä. 

Maanantaina oli vielä ihanat hankiratsastuskelit :)

Torstenilla oli rankkojen valmennuksienkin jälkeen reippaasti virtaa viedä ratsastajaa. Kyllä sitä kaipaa aina vaan omaa Setähevosta, jonka kanssa ei tarvinnut edes miettiä luottamusasioita. Into toimi kuin ajatus, ratsastajan puutteista huolimatta :) Tänään on eletty nejä kuukautta ilman rakasta Intoa. Ikävä on syvällä <3

Bloggaamisesta

ja muutama sana sananvapaudesta 

Blogin kirjoittaminen on nykypäivänä harrastus siinä missä ratsastus, maalaaminen tai baletti ovat. Harrastukseen panostetaan, sen kautta kehitetään itseä ja ennen kaikkea sitä tehdään, koska se on mielekästä. Ja kivaa! Siinä missä osa meistä opiskelee itselleen harrastuksestaan ammatin, muuttuu myös yhä useammalle bloggaajalle kirjoittaminen harrastamisesta työksi. 

Se mitä blogeihin kirjoitamme - postauksien tai kommenttien muodossa, on täysin meistä itsestämme kiinni. Kokemuksia valmennuksista, mielipiteitä hevosen pidosta, kouluista, tasa-arvosta, valtiosta - uskonnosta. Suomen perustuslakiin kirjattu sananvapaus takaa meille mahdollisuudet kirjoittaa mitä vain, mistä vain - huomioden kuitenkin jokaisen henkilön yksityisyyden suojan.
Harvoin tulee mietittyä tuota arvokasta lakia - meille itsestäänselvä asia kun ei toteudu joka maassa.

Maailmaa järkyttänyt ranskalaisen lehden toimitukseen tehty, yli 13 hengen vaatinut terrori-isku kertoi surullista tottuutta siitä, ettei sananvapaus ole turvallinen itsestäänselvyys edes eurooppalaisissa sivistysvaltioissa.

Saudi-Arabiassa omat mielipiteensä uskonnostaan blogiinsa kirjoittanut mies on tuomittu tuhanteen raipaniskuun. Tuomio on laitettu käytäntöön viime perjantaina, kun ensimmäiset 50 iskua annettiin julkisella paikalla. Seuraavan kerran ruoskinta tapahtuu, kun miehen selkä ja jalat ovat parantuneet sen verran, että hän kestää uuden käsittelyn.

Sanoissa on voimaa. Kynä on miekkaa terävämpi. Sanoilla luodaan mielikuvia paremmasta huomisesta, annetaan toivoa ja uskoa. Kritisoidaan ja samaistutaan - yhdistytään, ympäri maailmaa. Jos sinä kirjoitat tai luet blogeja; tämän tekstin tarkoitus on vedota sinuun. Vedota sananvapauteen, johon tulisi olla mahdollisuus sukupuolesta, kansalaisuudesta, uskonnosta ja poliittisesta kannasta riippumatta. Meille jokaiselle. Kirjoita nimesi adressiin, joka on saudi-arabialaisen miehen mahdollinen pelastus.

Vapaapäivänä, katsellessa Torstenin ja Tolbertin talvilaiduntamisen riemua upeassa, miltein keväisessä ilmassa, sitä muistaa, miten etuoikeutettu saa olla. Miten paljon hyvää omassa elämässä on - ja miten tärkeää on olla pitämättä sitä kaikkea iloa itsellä. Ja juuri sen takia minä bloggaan. 

<3