keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Avuttomaksi opetettu

Hevosen hoidossa, kasvatuksessa, koulutuksessa ja kilpailemisessa omistajan arvot ovat ratkaisevassa osassa hevosen kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen. Hevoset ovat arvomaailmamme armoilla.

tammikuu 2014

Harva  haluaa myöntää että ratsastaessamme syyllistyisimme hevosta vahingoittavaan toimintaan (nyt kun ei kysytä ponnyjemme mielipidettä ;)) vaan jokainen pyrkii taitojensa puitteissa, parhaansa mukaan liikuttamaan hevostaan päämääränään se kuuluisa happy athlete. Ja se on tietysti tosi hyvä, koko lajin kannalta.

Ymmärrämme barrauksen ja rollkurin vahingoittavat vaikutukset. Puistelemme päätämme ja kahvipöytäkeskusteluissa kauhistelemme mitä hevoset joutuvat kestämään. Pahoittelemme miten hevoset pakotetaan, opetetaan avuttomiksi.


Ratsastus tai hevosen liikutus ei kuitenkaan ole ainoa hetki päivässä jolloin opetamme tai valmennamme hevostamme. Teemme arvojemme mukaisia päätöksiä koskien elinolosuhteita, liikuntaa ja ruokintaa joita hevosemme sitten noudattavat kuin niillä olisi seuranaan personal trainer 24/7. Mutta ei niillä ole, sillä hevosemme parhaaksi ne elävät useimmiten yksin. Ne saattavat nähdä naapureita, mutta ne eivät saa koskettaa lajitoveriaan.

Me päätämme missä seurassa hevosemme ulkoilevat ja kuinka monta tuntia päivässä. On täysin ok antaa hevosen seistä pahimmillaan 20 tuntia vuorokaudesta tallissa, se ei ole tuomittavaa, koska niinhän kaikki muutkin tallin asukkaat tekevät.
Hakeudumme kaltaistemme seuraan saadaksemme hyväksynnän tavalle jolla hevostemme kanssa harrastamme. Hevosemme elävät kuitenkin eristyksissä.


Omissa postimerkkitarhoissa yksin seisoskelevista hevosista on tullut pysyvä osa hevoskulttuuriamme. Vaikka tiedostamme että kyseessä on laumaeläin, toteamme että hevonen pysyy terveempänä itsekseen, kuin riehuessaan pienessä tilassa kenties epäsosiaallisen kaverin kanssa. Totta tietysti tämäkin. Tosin vasta sitten kun hevonen lähtee liikkeelle, nähdään paikallaan seisomisen seuraukset. No pysyvätpä eläinlääkärit, fysiatrit, hierojat ja hevospsykologit työllistyneinä.

Kun hevosen eristää lajitovereista tulee lopulta ihmisestä, päivän ainoana aktiviteettina, hevoselle yhä tärkeämpi. Hevonen muuttuu mielestämme nöyremmäksi ja rauhallisemmaksi, mukavemmaksi käsitellä. Tai niin me haluamme asian nähdä. Aavistuksen passiiviseksi muuttuneen hevosen kanssa on helpompi tehdä töitä kuin sen riiviön, joka leikkii päivät tarhassa, kaverin kanssa. Sellaisen hevosen, jolla on sisäinen palo ja voima on huomattavasti helpompi ignoorata omistajansa toiveet kuin sellaisen joka rodulle tyypillisten aktiviteettien puutteessa hiljalleen opetetaan avuttomaksi.



Kun vuosia sitten jouduin koulutuksellisista syistä sijoittamaan hevoseni eri talleihin sain kahden yhdessä viihtyvän hauskan ja mukavan hevosen tilalle vain kaksi hevosta. Torstenin, josta kuoriutui melkoinen juro, ja Inton, joka vanhempana hevosena oli jo tottunut elämään aikasemmin elämässään yksin - ja silti sekin hieman passivoitui. Kesti hetken tajuta että hevoseni olivat masentuneita eläessään erossa ystävästään. Järjestin asiat pikaisesti niin että molemmat asuivat jälleen saman katon alla, ja loppu niiden ystävyyssuhteessa onkin historiaa.

Nykyhevosen vertaaminen villihevoseen on lähes yhtä kaukaa haettua kuin sohvaperunana viihtyvän kultaisenoutajan vertaaminen suteen. Evoluutio ei kuitenkaan ole poistanut perustarvetta niin hevoselta, koiralta kuin ihmiseltä. Kaipaamme lajitovereiden seuraa. Yksin ei ole hyvä olla. Kun kiellämme hevosiltamme ystävät, teemme sille henkiset rollkurit. Emme pakota hevosta kulkemaan avuttomana rankaa rasittavassa asennossa, vaan tuomitsemme uljaan laumaeläimemme luonnottamaan yksinäisyyteen, eristykseen. Opetettuun avuttomuuteen.

46 kommenttia:

  1. Nimenomaan! Allekirjoitan tekstisi täysin! :)

    On masentavaa nähdä aloillaan nuokkuvia, yksin tarhaavia hevosia, joita ei tunnu kiinnostavan oikein mikään.

    Jonkun tekosyynhän ihminen aina keksii, jotta hänen tekosensa olisivat oikeutettuja. Koska hevonen on vaikkapa rahallisesti arvokas, sitä pitää varjella, jottei se mene rikki - ja sijoituksen arvo romahda. Sitä ei kuitenkaan mietitä, miten hevonen vaurioituu henkisesti, jos siltä viedään mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, seuraan ja "omatoimisiin" aktiviteetteihin!

    - MadMagpie

    VastaaPoista
  2. Niin hyvä postaus!
    Oma hevoseni asuu lampaitten ja kolmen hevosen kera isossa metsätarhassa, pihatossa tietenkin. Tuo joutui tarhaamaan yksin noin kuukauden, ja se stressasi niin minua kuin hevosta. Kyllähän joidenkin mielestä olisi unelmien täyttymys, kun hevonen tulee täpinöissään tarhassa vastaan hirnuen ja höristen. Itse kuitenkin tajuaa, että ei asia ole ollenkaan hyvä.

    Melkein aina selitetään, että ei koko elämänsä karsinassa asunu hevonen voi kaivata ulos. Siinä vaiheessa kommentoin, että miksi sitten niinkin "tyhmä" otus kuin ihmisvauva rupeaa itkemään, jos se on joutunut olemaan kuusi tuntia rattaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. On niin surullista ajatella, että "oma ihminen" olisi hevosen päivän paras hetki - ja 22 h vuorokaudessa hevonen voi odottaa seuraavan päivän tapaamista ...

      Poista
  3. No juuri näin!

    Riku oli jalkavammansa takia reilun viikon yksintarhauksessa eläinlääkärin käskystä. Siinä vaiheessa, kun se hirnui mulle, kun ajoin autolla pihaan, meinasi tulla itku. Eikä liikutuksesta sen suhteen, että mun hevoseni on kaivannut mua, vaan surusta sen takia, että mun hevoseni elinpiiri on pienentynyt niin paljon, että parasta sen päivässä on se, kun mä tulen tallille. Eihän sen nyt niin kuulu olla. Normaalisti mun hevosen päivän paras hetki on se, kun se aamulla lasketaan kavereiden kanssa tarhaan leikkimään. Niin kuin sen kuuluu ollakin.

    Heti seuraavana päivänä laitoin Rikun sitten taas ryhmätarhaukseen. Siihen sen oikeaan laumaan, sillä mä en todella halua olla mun hevoseni lauma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen myös sairaslomilla huomannut samaa, etenkin jos on joutunut olemaan ihan karsinalevossa. Tällaisissa tapauksissa se on tietysti pakollista, mutta kyllä I & T laitettiin myös hetimmiten yhteen kun T sai ryhtyä tarhaamaan.
      Tosi hyvin kirjoitettu hevosen laumasta. Seuraavassa hetkessä paikkasi siinä hevosen laumassa saattaa nimittäin alentua ;)

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Mulla on kokemusta laumatarhauksesta iiisoissa aidoissa ja postimerkkitarhoista yksin. Hevonen on niin ihailtavan paljon tasapainoisempi ja iloisempi laumassa! Onneksi se saa olla siellä nyt yötäpäivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä hevosen koko olemus muuttuu kun se saa tarhata ystävien kanssa!

      Poista
  5. Todella hyvin kirjoitettu! Ihanaa, että joku kirjottaa asian ulos ja muille luettavaksi! :)

    VastaaPoista
  6. WORD ja niin ihania kuvia että mä en nyt saa klikattua rastista että menisin nukkumaan... :))

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus. Kiitos kun toit tämän asian esille. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pihattoon, mutta postimerkkitarhaus on kyllä niin surullista vaikka jonkun lähteen mukaan se ehkäiseekin vammoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista.

      Mä olen talliharrastaja, mutta hevoseni ulkoilee 7-21. Paitsi jos sataa kissoja ja koiria, silloin hepat tulee aiemmin sisälle. Pihatto ei kuitenkaan olisi mahdoton vaihtoehto - mutta kuten on erilaisia talleja, on erilaisia pihattoja, enkä itse ole vielä nähnyt yhtään sellaista pihatto/aktiivitalli toimintaa, mihin oman hevoseni veisin...

      Poista
    2. Sanos muuta, pihattotalleissa on kuulemma aikamoista kirjoa. Vuokraheppani on ihanalla pihattotallilla, mutta hoitotoimenpiteet teen tallin vesikarsinan puolella. Ainut mitä kaipailee silloin tällöin on maneesi ja hevonen, jonka löytää sen paksun talviturkin alta ;)

      Poista
    3. Nojoo, voin kuvitella :D Hyvä muistutus jälleen tallin helppoudesta ... :D

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus! Itse pidän myös todella tärkeänä että hevosella on lajitovereita joiden kanssa ulkoilla. Silloin kun omistin vain yhden hevosen, asui se sellaisella tallilla jossa kaikki hevoset tarhattiin yksin, koska se oli ihmisille helpompaa.. Hevoseni olemus muuttui todella selvästi kun se muutti talliin, jossa se pääsi ulkoilemaan isossa tarhassa neljän muun hevosen kanssa. Nykyäänkin hevoseni tarhaavat aina yhdessä.
    On tietysti niitäkin hevosia joita ei voi tarhata muiden kanssa, jos ei esimerkiksi siedä toisia, mutta ne ovat sitten asia erikseen. Pääsääntöisesti hevonen tarvitsee lajitoverin seuraa voidakseen hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä suunnatonta laiskuutta, että hevoset tarhataan poikkeuksetta yksin. Pitää nähdä vaivaa ja aikaa, jotta hevoselle saa tarhakumppanin, mutta lähes poikkeuksetta myös niille muita potkiville hevosille on löytynyt joskus yllättävienkin kaverikuvioiden kautta ystäviä! :)

      Poista
  9. Samaa mieltä! Minulle on ollut aina tärkeää se, että ponini saa olla samassa tarhassa muiden hevosten kanssa. Lauma olisi paras, mutta yksikin lajitoveri on parempi kuin ei mitään. Kun on nähnyt, mitä laumaelämä on parhaimmillaan, ei pystyisi laittamaan hevostaan postimerkkiin yksin seisomaan (sairaudenhoito erikseen).

    Onhan siinä aina toki loukkaantumisen riski, mutta sen riskin otan mieluummin kuin katselen onnetonta ponia. Minusta on parempi elää lyhyt ja onnellinen elämä kuin pitkä ja onneton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samaa mieltä kanssasi, niin paljon parempi olla elämän iloinen kuin kaikkeen passivoitunut.

      Lauma olisi kyllä paras, mutta toimivan lauman rakentaminen vaatiikin jo ihan extrapaljon työtä :)

      Poista
  10. Todella hyvin kiteytetty Jilla. Se on juuri näin:)

    VastaaPoista
  11. NÄin se menee. Loimitusohjeet katsotaan viereisestä karsinasta. Eri puolilla Espoota tuntuu tästä syystä olevan täysin eri ilmasto. ;-)

    VastaaPoista
  12. Hyvä kirjoitus! Itsekin mietin paljon tulevaisuuden kuvioita - miten yhdistää hevosen hyvä elämä hyviin tai edes kohtalaisiin valmennusmahdollisuuksiin, ilman omaa traileria jolla pääsisi reissaamaan "milloin vaan"..

    Ja loimituksessa on kyllä aivan valtavia kulttuurieroja eri tallien välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole helppoa koittaa sovittaa kaikkea mitä haluaa hevosen elämään ja omalle kukkarolle ja aikatauluihin ... Mä olen päätynyt siihen, että mieluummin iso ja hyväpohjainen tarha kuin savipostarit ja maneesi. Enkä ole katunut :) Toisaalta, voisin kyllä yökyläillä jossain maneesitallilla talven aikana parin viikon ajan ;)

      Poista
    2. Tämmönen viikon-parin yökyläily-leiri on mullakin vähän suunnitelmissa tälle talvelle jos aikataulut natsaa yhden tutun valkun kanssa :)

      Poista
    3. Kuulostaa hyvältä - mä en ole vielä keksinyt ratkaisua tällaiselle viikonloppuleirille, mutta kyllä se tekisi hyvää !

      Poista
  13. Ulkoilu on parasta, kunhan yöksi pääsee tallin suojiin ;)
    Kaikki on niin kiinni olosuhteista. Kaatosateessa mutakossa seisominen ei ole mikään itseisarvo, silloin ulkoilua riittäisi vähemmänkin, mutta jos voi pitää hevosta hyväpohjaisessa reilussa tarhassa kaverin kanssa, niin kyllä sen karsinassa vietetyn yön toivoo mahdollisemman lyhyeksi.

    Mittailin silmämääräisesti olohuoneen mattoa, joka on vain hiukan standardikarsinaa pienempi. Onhan se aika karua miten pieneen tilaan suljemme hevosia seisomaan tuntikausiksi. Onneksi hevosemme ei muni, nimittäin niitä munia ei miksikään onnellisen ponin muniksi kutsuttaisi, saati luomumuniksi. Häkkiponin munia ne olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus saisin oman tallin, laittaisin ponnyille jättikokoiset kimppakarsinat ;) Jossa ne voisivat levätä yönsä, että omistajakin saisi nukkua oman yönsä ;)

      Poista
    2. Olen aika onnellisessa asemassa hevosineni kun ne saavat asustaa isoissa bokseissa ja höpelöidä toisiaan ovien yli jopa öiseen aikaan jos eroahdistus iskee :D
      Ulkona päivittäin noin 12 h ja on tilaa temmeltää. Ja toki löytyy myös se märkä pläntti jossa saa rypeä ja toteuttaa sisäisen virtaheponsa luontoa. Muuten on kyllä ikävän kuiva tarha... :-)
      Tokihan tästä kotitallista on se riesa, ettei reissuun niin vain lähdetä mutta elämä on valintoja.

      En enää koskaan asuta hevostani tallilla jossa ulkoilua on 4 h/pv, yksin, postimerkissä niin kaltevassa rinteessä, että hevonen ei voi liikkua portilta lainkaan, muuten se liukuisi savista rinnettä alas toiseen tarhaan. Siihen loppuisi minun hevosenpitoni kyllä heti.

      Paljon pitää nähdä, että ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää. Ja mikä on reilua hevosta kohtaan.

      Poista
    3. Joo, saviset postimerkit on asia, missä yksikään hevonen ei enää minun harrastusurallani joudu päiviään tai tunteja siitä viettämään! Ei enää koskaan.

      Oma talli, ihana ihana haave johon voikin sitten loppuelämäksi sitoutua, koska kuka oman hoidon jälkeen osaisi enää missään täysihoitotallissa hoitaa omia mussukoita oikein? ;)

      Poista
  14. Erittäin painavaa asiaa, Jilla!!!!

    VastaaPoista
  15. Todella hyvä postaus! Viime kesänä kun oli mahdollisuus saada oma tamma kaverin kanssa ulos niin suostuin heti kunhan ne vain tulee toimeen. Se sai kaksi nuorta riiviötä kaveriksi joista toinen on jo lähtenyt. Ovat nykyisin kahdestaan. Kumminkaan hevosen käytös ja olemus ei ole muuttunut vaikka pääsikin kaverin seuraan. En koskaan ole nähnyt niiden leikkivän ja jos toinen tulee lähelle omani kävelee pois. En sitten tiedä onko kaveri ns. epäsopiva vai onko tammani vain erakkoluontoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kaipa hevoset ovat ihan samalla tavalla erilaisia kuin ihmiset. Toiset on yltiösosiaalisia ja toiset sitten vähemmän ;)

      Poista
  16. Mahtava postaus! Aihe oli hyvä ja todella hyvin kirjoitettu!

    VastaaPoista
  17. Hyvä postaus tärkeästä aiheesta! :)

    VastaaPoista
  18. Oli kyllä hyvä postaus ! Ja aihe on niin totta, pistää vihaks kun jotkut ei anna hevosten elää hevosen elämää. Tykkään sun kirjoiutstyylistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä kanssasi.

      Poista
  19. Erittäin hyvä postaus ja hieno juttu että otit asian näin suoraan esille! Oma hevoseni muuttui myös täysin epänormaaliksi sairastarhauksen aikana, ilostui ihan liikaa minun näkemisestäni, ja jopa yritti leikkiä hevosen leikkiä kanssani, mikä nyt tietenkään ei käy, kun en voi ottaa 500kg selkääni leikkimielisesti painimaan......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, kyllä hevosten kuuluisi saada leikkiä ja hengailla toisten hevosten kanssa - ei ihmisen kuuluisi olla leikkikaveri!

      Poista