keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Keskiviikon iloittelut

Mä olen - yhdessä Torstenin kanssa - leijunut korkeuksissa ja hyppinyt vaaleanpunaiselta pilveltä toiselle sunnuntaisen supervalmennuksen jälkeen. Maanantaina fiilisteltiin vielä koulutuppauksen merkeissä, tosin Torstenille on kehittynyt viehättävä tapa näin kevään kynnyksellä kytätä, kiemurrella ja tuijottaa koko toisen pitkän (joka on kyllä oikeastaan aika lyhyt ;)) sivun ajan viereistä ojaa ... Pääasia ettei vieraissa paikoissa tätä harrasta, mutta olisi se kiva kotonakin ratsastaa rennolla hevosella ihan koko kierroksen ajan ;)


Eilen ponit pääsivät vähän pidemmälle käyntilenkille ihmettelemaan kylän meininkiä, ja tänään Torstenilla oli vuorossa irtohypytystä. Koska meidän yhteiset hyppelöt ei suju kuten Strömsössä, haluaisin kuitenkin tuoda treeniin mukaan sen hyödyn, mitä hypyistä saa. Irtohypytyskään ei ole aina ollut ihan piece of cake, mutta tänään homma sujui kuin vettä vaan, poni käveli nätisti riimussa kujaan ja laukkasi kujan läpi tyytyväisenä pysähtyen viimeisen hypyn jälkeen kauraämpärille :)

Toisaalta, olen mä Intoakin aikuisena hypyttänyt - noin muuten, miksiköhän aikuisia hevosia hypytetään irtona melko vähän? Ehkä se on turhaa, mutta kyllä hepat nauttii :) 








Torsten esitteli sellaisia kissahyppyjä, että ei sen hyppyura kyllä tyyliistä kiinni ole. Jonain päivänä, kun aika ja paikka on sopiva, T lähtee aivan varmasti opettelemaan esteratsun hommia ammattilaisen oppiin - voi olla, että myös minä suuntaan lähimmän ratsastuskoulun alkeisestekurssille ;) 

Iloista keskiviikkoiltaa :)

Ja P.s. Muutama postaus alaspäin löytyy arvonta, kannattaa käydä kurkkaamassa !

10 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä niin mahtava! Tulee niin hyvä mieli, kun saa lukea kuinka touhuat "aikuisten" pollejesi kanssa kaikkea "lapsellista" ;) Ei aina tarvitse otsa rutussa suorittaa..
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä meillä tehdään kaikki lapsellisetkin jutut nuttura tiukalla ja otsat rytyssä ;))

      Poista
  2. Toi sun noutaja on kyllä kanssa niin ihana! Meidänkin menossa on aina noutaja mukana, tosin labbis sellainen :) viimeksi yhteisellä maastoreissulla capo innostui haastamaan A laukkakisaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihanaa, että voi olla maastolenkithän koira mukana. Ei onnistuisi täällä. Liikaa liikennettä ja liikaa koiraa kiinnostavia asioita ympärillä ;) Mutta on se kiva, kun tallilla Pätkis on aika auttamassa. Se niin tykkää hepoista! Mutta mun koira se ei ole, vaan äitin ;)

      Poista
  3. Aikamoisia loikkia :D

    VastaaPoista
  4. Torstenhan voi näyttäytyä ensi kesän tyyliluokissa, ainakin tekniikan osalta poniini voittaa varmasti :D taas kerran ihania kuvia ja fiilis välittyy ruudun toiselle puolen :)

    VastaaPoista
  5. Kauraämpäri on hyvä motivaattori esteponiinille :)

    VastaaPoista