Äitienpäivänä

chillailua

Herkuttelua, DVDmaratoonia, iloisten poikien laidunleikkejä! Siitä on hyvä sunnuntai - ja hyvä äitienpäivä tehty. 

Mutanaamio ja selkähieronta !

Tallikaveri kertoi pihaan saapuessamme ihanasta Setähevosesta - kuinka se rupesi hörisemään jo ennen kuin automme tuli näkyviin! Joka kerta Setä kyllä hörisee, kun autosta astuu ulos - niin kauan, kunnes hänen luokseen menee. On se vaan hevonen täynnä kultaa <3

Energistä alkavaa viikkoa! :)

Hannu Hanhi

alias Torsten

Torstenin nuoruusvuosina poni sai lisänimekseen Torsten the Hannu Hanhi. Torstenilla kun oli ihmeellinen voima vaikuttaa säähän - juuri silloin, kun ponilla oli vaara joutua töihin. Milloin kenttä lainehti tulvasta, milloin lunta oli niin paljon, ettei ratsastaminen ollut mahdollista. Tai pakkasta. Tai ukkosta. Milloin tulivuoret purkautuivat niin, ettei lentokoneet lentäneet - jännä juttu, että juuri silloin, kun olisimme päässeet (ratsastajan mielestä, joutuneet ponin mielestä) ulkomaalaisen huippuvalmentajan silmien alle.

Kun myöhemmin muutimme maneesilliseen talliin, ei sään herruudesta ollut enää hyötyä. Piti siis ontua, puolentoista vuoden ajan ;) Tehokasta valmennusten välttelyä, sanoisin!

Nyt kun olemme taas Sääherran armoilla, on selvää, että valmennuksissa käydään juuri silloin, kun Torstenille sopii. Minä olin sopinut treffit valmentajani kanssa - poni oli tehnyt diilin Sääherran kanssa. Puolisen tuntia poni kuitenkin joutui tekemään hommia valkun alla, mutta sitten luovutettiin, kun sade vain yltyi. Onneksi Torsten piti huolen siitä, että Setähevonen pääsi kärryttelemään ilman sadepisaroiden saattelua ! Setäheppa alias Into oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hevonen ole tosihevonen ollenkaan, jos tulee hiitiltä takaisin ilman hikeä pinnassa. Niinpä kiltti ja kiva eläkeläisheppa ihka ekaa kertaa otti ja ryösti :D No, ehkä se ei ollut varsinainen ryöstö, kun kuski nauroi vedet silmissä kykenemättä hidastamaan vauhtia, kun toinen laukkasi reippaassa tempossa, korvat hörössä ... Hikihän siinä lopulta pintaan tuli - kuskillakin ;)

Tyytyväinen ryöstäjähevonen ;)

Lupailin Torstenille kevyttä viikonloppua, joten mitä luultavammin saamme kaikki nauttia ihanasta auringon paisteesta. Toivottavasti - ihanaa viikonloppua teille :))

Kolme kirjettä

Palautteesta

Kun hevoset olivat kiltisti poseeranneet vappukuvissa, oli kiitoksen paikka.

Sain aamulla palautetta opettajakolleegalta hyvin tehdystä työstä. Se tuntui hienolta, se oli juuri sitä, mitä tunnuin tarvitsevan. Päivä sijaisena meni hyvällä sykkeellä. Päivän mittaan sain palautetta suoraan oppilailtani. Suullisesti - ja kirjeiden muodossa. Kaksi ensimmäistä, kahdelta tokaluokkalaiselta pojalta saatua lappusta meni jotakuinkin näin; Olet paras ope. Kolmas, näiden poikien yhteinen kirje meni puolestaan näin; Voitko soittaa musaa. Jos hypätään sen faktan yli, että ensimmäiset kirjeet saattoivat olla pehmittämistä jälkimmäiselle, "oikealle" viestille, en voi väittää, etteikö hymy olisi noussut huulille ja fiilis ollut korkea. Palaute tuntui jopa paremmalta, kuin aamun kehut. Palaute tuli heti - oikeaan aikaan, oikeassa paikassa.

Toisinaan sitä luulisi, että palautteen, etenkin positiivisen vahvistuksen antaminen muille olisi helppoa. Me ihmiset kun tunnumme janoavan palautetta jatkuvasti. Risuja ja ruusuja, mutta mieluummin tietysti ruusuja. Työpaikalla, kotona, vapaa-ajalla.  

Ei siis voi kuin ihmetellä, miten positiivisen palautteen antaminen työtä tekevälle hevoselle unohtuu niin helposti. Sen sijaan, heti muistetaan huomauttaa hevosta liian hitaasta reaktiosta, loivasta väistöstä tai jostain muusta puutteesta. 

Tiedän, että hevoselle työskentelyrauhan antaminen on paras kiitos, nopein palaute. Kun kaikki toimii, lakataan häiritsemästä, se on hevosen palkka. Kuitenkin, ainakin Torstenin kohdalla ääniavuin tuodut kehut oikealla hetkellä antavat moninkertaisen hyödyn - molemmille osapuolille. Hevonen pistää itsensä likoon vielä enemmän, lähestulkoon janoaa seuraavaa kehua ja kiitosta. 

Aika harva meistä tekisi töitä mieli korkealla, jos ei koskaan saisi muuta kuin negatiivistä palautetta ja korjausehdotuksia tekemästään työstä. Ja palkan. Miksi hevosen siis täytyisi?

P.s. Toissapäiväisessä ratsastussessiossa luulin olevani kaksin ponin kanssa kentällä. Olin väärässä. Tunne Hevonen oli selkeästi ollut paikalla. Suosittelen lämpimästi lukemaan!

Muisti

Aloin lukemaan viimeisenä iltana (eilen) ennen erästä pääsykoetta lasten työmuistista, sen kehittymisestä ja ylipäätänsä kaikesta siihen liittyvästä. Oli kamalaa lukea erilaisia lukemia, kuinka pitkään tieto pysyy muistissa minkäkin ikäisenä, kun tuntui, että omassa päässä pysyivät juuri juuri viisi viimeisenä luettua sanaa. Painotan sanaa sana, koska sillä hetkellä teksti oli pelkkää sananhelinää, ilman sisältöä. Tai sanotaanko, että mun työmuisti oli sillä hetkellä niin täynnä mielenkiintoisempia juttuja, etteivät sanat muistamisesta kertakaikkiaan mahtuneet mukaan. 

Tuli nimittäin mieleen, että miten pitkältä ajalta hevoset muistavat. 

Naakkasen perhe on palannut muutaman vuoden tauon jälkeen tuttujen ratsuruunien selkään.

Mitä olen vuosien saatossa ymmärtänyt hevosista ja niiden muistista, on se, että heidän muistinsa on rajaton. Hevoset muistavat kaiken. Paikat, ihmiset, eläimet. Kohtelun, opetetut temput. Hevoset varmasti muistavat myös tuoksut ja maut, asioiden tunnun. Onko varsavuodet edelleen kuin eilistä päivää vanhemmillakin hevosilla, onko joku tietty ikä milloin asiat jäävät erityisesti mieleen?
Ja ennen kaikkea; muistelevatko hevoset? Millainen entinen tarhakaveri oli, hevosen oman lajin kilpailut nuoruudessa, varsalaitumen ihanuudet? (Ihanuudet ainakin niillä, ketkä eivät olleet lauman nuorimpia!) Uskon, että erilaisten kimmokkeiden (esimerkiksi hevoselle tuttuun paikkaan palaaminen pitkän ajan jälkeen, tutun ihmisen tapaaminen vuosien jälkeen, ystävähevosen kohtaaminen sattumanvaraisessa paikassa) kautta hevoset muistelevat menneitä, mutta ilman mitään syytä; entäs silloin? Ilman ympäristön kimmokkeita on vaikea kuvitella, että hevoset ainakaan muistelisivat negatiivisia asioita menneisyydestään. Se on ehkä suurin ero ihmisen ja hevosen välillä. Hevosten anteeksiantavaisuus. Hevonen muistaa kaiken, mutta osaa antaa anteeksi, elää eteenpäin elämässään.

Täytyy toivoa, että pääsykokeeni tarkistajat ovat anteeksiantavaisella tuulella. Mietiskely omien hevosten muistista ja sen laajuudesta johti siihen, että asioita oli pakko raapustaa ylös. Näin postauksen muodossa. Olisi nimittäin voinut käydä niin, etten enää aamulla olisi muistanut asiasta yhtään mitään. 

Vetäjä vai vedettävä ?

Kärryttelyä

Torstenilla on tänään ansaittu vapaa, kunnon (kolmen päivän... ) työputken päätteeksi. Eilen pääsimme melko hyvään yhteisymmärrykseen kouluratsastuksesta - eipä siihen juuri muuta ratsastajalta taas vaadittu, kuin antaa hevoselle työrauha ... Less is more pätee lähes kaikessa - paitsi poikien nameissa. 

Into puolestaan pääsi kärryt perässä hommia tekemään. Eilisen maastolenkin takia Herraa ei voinut vaparille jättää - ja ajamista parempaa liikuntamuotoa Intolle ei taida ollakaan! 

Selässä ei ole painoa estämässä pitkienkin selkälihasten optimaalista käyttöä. Lavoilla on täysi liikkumavapaus y-rintaremmin ansiosta - ja käännöksissä Into joutuu tosissaan maksimoimaan lapojen liikkeen sivuttain, mikä tietysti avaa jumeja. Peppulihakset saavat vastusta ylämäissä. Niin, ja kyllähän Sedän mielellekin tekee hyvää päästä hänen lempiurheilulajinsa pariin ;) 

Kärryajo on liikuntamuotona sellainen, minkä toivoisi kuuluvan ihan jokaisen ratsun lukujärjestykseen, kaikkien sen hyvien ominaisuuksien vuoksi. Ja kyllä kärryttely tekee hyvää myös ratsastajalle. Paras stressinpoistomuoto ikinä!

Valitettavasti PoniTorsten on niin kovin epäluuloinen ja kaikkitietävä, ettei edes Inton legendaariset ravikuninkuus-tarinat saa ponia vakuuttuneeksi ajohommien hyödyllisyydestä. Kuitenkin kovin nokkelana ponipoikana Torsten on aina innoissaan menossa kärryyn - siitä kun on varmasti yhtä paljon hyötyä, kuin kärryjen vetämisessä ;)

Miten teillä, vetääkö hevonen kärryjä itse vai on vedettävänä? ;)

Iki-ihana innokas Into

maastoilua parhaimmillaan

Viimeinen kuukausi on ollut niin kiireistä aikaa, etten ole juuri Setähevosen selkään kerennyt. Sisareni on ratsastellut Intolla, ja totta kai liikutus on järjestetty jollakin muulla tavalla. Toisinaan on vaan niin rentouttavaa kävellä itsekin maastolenkillä !

Tällä viikolla olen kuitenkin noussut ihanan heppaseni selkään peräti kaksi kertaa - ja molemmilla kerroilla on ollut aivan mielettömän hauskaa ! Miten sitä voikaan unohtaa, miten loistava tapaus tuo hevonen on myös selästä käsin. Siis rasittava kyllä tietyissä tilanteissa, mutta pääasiassa vaan loistava. Tänään testasimme peltotietä kevyille raveille ja laukoille, ja sitten suuntasimme käymään vanhempien pihalla. Meitä ei kyllä tällä kertaa kutsuttu sisälle kahville, ja siitä Setähevonen oli vähän loukkaantunut ;) Onneksi Herra leppyi nopeasti, - viimeistään siinä vaiheessa, kun hän pääsi kotona harjoittelulaitumelle harjoittelemaan vihreän syömistä ;) Molempien poikien mielestä kyseistä taitoa on ensisijaisen tärkeää treenata, mahdollisimman paljon! 

Vihreitä hetkiä alkavaan viikkoonne, myös heppasillenne :))

Here comes the trouble

Ratsastusonkelmia ...

Oi ja voi, ei ole helppoa. Ei auttanut nukkua sormet ristissä toivoen parempaa ratsastusta seuraavalta päivältä (no okei, ei ne ihan koko yötä ristissä ollut), eikä erittäin onnistunut maastakäsintyöskentely ennen selkään kapuamista. We have a problem. Ratsastajaperäinen ... Problem number one, kokonaisvaltainen löysyys ja käsien vatkaus. Aika kammottavaa, että kaikki ongelmat hyökkää kimppuun kerralla. Yleensähän yhden ongelman ratkeamista seuraa toinen, mutta harvemmin kaikki mahdolliset virheet astuu kuvaan samaan aikaan ...

Onneksi näihin ongelmiin on olemassa ratkaisu. (Valitettavasti minulla ei vieläkään ole reseptiä täydelliseksi ratsastajaksi ryhtymiseen, mutta tällä kertaa vaikeudet saattavat kaikota muulla tavoin.) Torstenin viikkorahat käytetään järkevästi, maksulliseen ratsastajaan :)) Valmentajaa odotellessa, ajattelin keskittyä maastoiluun. Se kun ei koskaan mene hukaan ... ;)

Päivän kuvat ovat ratsastuksen parhaista hetkistä. Huonoimmat hetket on parempi jättää julkaisematta. Ei tule kenellekään painajaisia kilometrinpituisesta mäyräkoirasta, jolla näyttäisi olevan liian iso ratsastaja selässään ... (ainakin, jos miettii mäyräkoiran säkäkorkeutta !)

Viikonloppu on tuntunut kestävän jo vaikka ja kuinka pitkään. Ja huomenna on vasta sunnuntai ! Ihanan levollista, toivottavasti töistä vapaata päivää teille :)

Uusien tuulien toukokuu

Osa Hippolaa seuranneista on varmasti jo huomannut, että bloggaan toukokuun hippolan lipun alla. Ihana Voitto Kotiin bloginpitäjä Tiia oli valinnut meidät mukaan, joten en kertakaikkiaan voinut kieltäytyä, vaikka rehellisyyden nimissä tovin asiaa mietinkin. Tervetuloa uusille lukijoille, ja me vanhat (siis tosi vanhat, on taas se aika vuodesta jolloin pitää muistaa muuttaa allekirjoittaneen ikä blogiesittelystä ;)), toivottavasti jatketaan ihan samalla mallilla kuin ennenkin :)

Vappujuhlinnoista hengissä selvittynä - tosin allekirjoittaneen vappu oli rauhallisin moneen vuoteen, sillä aiempien vuosien vahingosta viisastuneena vältin muutaman tunnin pituiset taksijonot ja olin autolla liikenteessä - voi pikkuhiljaa alkaa arki. Ja mikäs sen parempaa, kuin aloittaa se perjantaista! ;) 

Poneilla arkielämä astui myös tänään kuvioihin. Alkuviikosta Torsten on hyppännyt irtona ja työskennellyt ravipuomeilla, pyhien aikaan molemmat hevoset saivat muutaman vapaapäivän, joten oli korkea aika palata takaisin koulukiemuroiden haasteisiin. Ja uskokaa, tänään niitä riitti - siis niitä haasteita ! Paikoitellen fiilis aktiivisista takajaloista oli hyvä, mutta muutoin sekä ratsastaja että hevonen oli vielä lomamoodissa, ja hyvin matalassa sellaisessa ... ;) 

  

Mitä luultavammin huomenna tuntuu jo helpommalta *fingers crossed* - ja myös jopa rasittavan virkeä, tänään vielä kuvausassistentin virkaa hoitanut Setähevonen pääsee hommiin :)) 

Nyt viimeisen banoffee piirakkapalan kimppuun ja viikonloppu moodiin. (Voihan viikonloppumoodissa ratsastaa, voihan? :D ) Hyvää perjantaita teille :)