torstai 10. maaliskuuta 2016

Pimeitä tunteja

 
Täällä on treenailtu vuorokauden pimeinä tunteina. Perustyötä, ei mitään kummallista - mutta sehän vasta rankkaa onkin ja hiksu on tullut joka kerta. Suoristamista väistöillä ja notkeutta vastataivutuksilla. Laukassakin ollaan pohjien mukaan tehty ympyrän pienentämis- ja suurentamistyötä. Siinä väistöaskeleiden tasapaino yllätti, ei ollut lainkaan vaikeaa! Nopeat siirtymiset ja liikkeelle lähtöjen kevyt kuolaintuntuma on myös ollut tarkkailun alla.
 
Jokseenkin tylsähköt treenit ovat tuottaneet tulosta, sillä eilen pellolla Torsten oli tasan molemmilla ohjilla, takapää melkein turhankin aktiivisena ;) Muutama päivänä näkynyt väsymyskään ei kantanut pellolle saakka. Huumoria sen sijaan riitti, Torstenilla oli paikoitellen mielessä ihan omat kuviot. Hyvä niin, huumori pidentää toivottavasti myös treeni-ikää!
 
Torstenin tasapaino on kyllä hämmästyttänyt positiivisella tavalla. Mietittiin että kykeneekö pellolla tekemään enää treenejä, lumikerros on ohut ja liukas, mutta Torstenia se ei tuntunut häiritsevän lainkaan. Tämä treeni jäi kuitenkin todennäköisesti talven viimeiseksi peltokerraksi, ensi viikoksi luvatut lämpimät tuulet tuovat toivottavasti kevään tännekin :)
 

 

 
 Torsten on niiiiin poni <3
 

 
 
 
Öööööh quasimodoratsastaja..... Mutta Torsten venyy!
 
Pimeitä tunteja on tänään edessä ihan valoisaankin aikaan - kaikki pakkaus ja silitys on vielä edessä, kääks! Mitä kummaa voi pakata mukaan, kun puolet vaatteista on heppavaatteita, ja kun ne on niitä mun parhaita vaatteita... :D Toisaalta konservatiivinen Dubai olisi varmaan ihan tyytyväinen, jos kulkisin kokopeittävässä ratsastusasussa kaupungilla ;)
 
Ennen pakkauskriisiä on kuitenkin pakko suunnata rentouttavalle maastokävelylle. Torsten on sen eilisen treenin jälkeen enemmän kuin ansainnut!

15 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja piristyy näistä teidän postauksista kun kipeänäkin on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että päiväsi piristyi - toivottavasti olet jo tervehtynyt! :)

      Poista
  2. Hei! Ihana, taas kerran hyvän mielen tuova postaus. Kiitos! Perustreenin tärkeys välillä unohtuu, joten tämä oli oikein hyvä muistutus. Torsten näyttää tyytyväiseltä tekemisessään ja istuntasi, jota olen aina pitänyt kadehdittavan hyvänä, on minusta entisestään parantunut. Joten hyvällä mallilla ajatellen tulevaa kisakautta!
    Oikein ihanaa matkaa - nauti! Laitan vielä viimeiset Dubain vinkit jos ehdin niitä ystävättäreltäni saada päivän aikana.
    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ihanasta kommentistasi - se perustyön tärkeys unohtuu kyllä aina säännöllisin väliajoin, onneksi on valmentaja siitä muistuttamassa ... Ainakin aina silloin kun valmennuksissa käydään ;) Kisakautta odotellessa!

      Ja loma oli kyllä ihan mielettömän ihana - onneksi ystävä oli niin konkari Dubain matkaaja, että oli helppoa käydä just oikeissa paikoissa :)

      Poista
  3. Muistan yksi yö lueskelleeni blogiasi aika pitkälle taaksepäin ja mieleen jäi se Torstenin piikkikammo ja video, jossa jalkoja hoidettiin iilimadoilla. Auttoiko tuo vai kehititkö sen jälkeen jotain muuta?
    Olette kyllä jotenkin niin toistenne näköiset, sovitte hyvin yhteen 😄
    Ihanaa Dubain matkaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo, sellainen hevonen kuin omistaja, vai miten se menee.. :D

      Iilimadoista oli varmasti apua tulehduksien poistamisessa - madot vaan ovat niin valitettavan vaativia, että enää joulukuussa ne eivät enää toimineet, oli liian kylmää solariuminkin alla. Onneksi jalat vaikuttavat nyt hyviltä!

      Ja kiitos, loma oli mahtava :)

      Poista
  4. Torsten on niin upea <3 kivoja kuvia jälleen ja hienolta näyttää teidän meno !

    VastaaPoista
  5. Ihana Torsten :) Me ollaan tehty vähän samanlaisia jumppia, ravissa etenkin ympyrällä avo-vastataivutus-sulku-kuvio toimii myös, vaikka on niin pirun hankalaa välillä mutta sen jälkeen kaikki onnistuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos treenivinkistä, ehkä me tehdään tuota viikonloppuna kun huomenna päästään takaisin töihin - tänään oli pakko vielä pitää lomapäivä ja vain rapsutella ponnia :)

      Ja hei, onneksi olkoon! ;)

      Poista
  6. Hienolta näyttää meno ja selvästi olette kisakauteen pian valmiita! Istuntasi on kahdehdittava, mutta aina silmääni pistää katse kohti hevosen niskaa/maata. Syyllistyn itse ihan samaan, mutta olisi kiva nähdä joskus katse kuvissa myös eteenpain :) Tosi hauska blogi, kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kisakautta odotellessa - onneksi oma niska pysyy edes kouluaitojen sisäpuolella ylhäällä, että näkee mihin kirjaimeen sitä yrittääkään ratsastaa ;)

      Poista
  7. Mä oon aina ihmetellyt, että miksi melkein kaikissa ratsastuskuvissa torstenin pää on taivutettuna ulkopuolelle??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei sentään ihan kaikissa :) Torsten pitää tosi herkästi turpaa vinossa, ja se on sellainen asia mitä pitää vain muistaa korjata nostavalla ohjalla, tällaisen ohjeen olen kaikilta Torstenin selässä käyneiltä valmentajilta saanut. Pitäisi vaan muistaa käyttää sitä nostavaa ohjaa vielä enemmän.

      Poista
  8. Sulla on hyvä istunta jolla pystyt ilmeisesti vaikuttamaan, mitä lihaksia käytät siirtymisissä kokoamiseen ja siitä ulos ratsastukseen? Oletat että teet sen keskivartalolla - hengityksellä kun jalkasi ei heilu pitkin hevosen kylkiä ja ylävartalosi näyttää stabiilille. Mitä jumppaliikkeitä suosittelet keskivartalon vahvistamisesi kun haluaa parantaa omaa ratsastusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, kuvat vaan hämää ;) Esimerkiksi näiden kuvien ratsastuksessa Torstenin laukka - ravi siirtymisten jälkeinen ravi oli niin isoa, että jouduin lopulta keventämään. Ei se siltä näytä mutta sitä se on :'D

      Olen tosi huono selittämään mitä milloinkin teen ja mitään jumppaliikkeitähän en tee... Mutta joo, yritetään :D Jos nyt ihan oikein kovasti pinnistelen, voin muistaa hengittää alaspäin siirtymisessä ulos, mutta käytännössä teen siirtymiset alaspäin puolipidätteillä ja istunnalla - paino hieman enemmän eteen ja pohje aavistuksen taakse, jotta takapää pysyy siirtymisissä mukana eli siirtyminen alas ei tarkoita liike-energian hidastumista, se vain muuttaa muotoaan pysyen yhtä aktiivisena koko ajan. (Saikohan tästä mitään selvää ... :D) Siirtymissä esim käynti-ravi pidän keskivartalon tiukkana ja avaan lonkkia, jotta liike lähtisi sekä (ensin) eteen (ja sitten) että ylös. Oikeasti pohkeita Torsten ei tarvitse ratsastuksessa kuin tukena, se tekee kaiken painon avulla. Pohje vain pysyy lähellä, tosin liikutan pohjetta kyllä eteen (lantio kääntyy eteen, hevonen menee eteen) ja taakse (lantio kääntyy taakse, hevonen jää odottamaan). Yläkroppa josta kykenen juuri ja juuri hallitsemaan lähinnä vatsalihakseni silloin kun muistan, se heiluu mukana ja aina vinossa... :D Mutta oikeasti Torsten kiitettävästi kokoaa itseään vatsalihasten rutistuksella, siinä saa vaan olla tarkkana että muistaa sitten kerätä sitä ohjaa mitä Torsten kokoamisessa tarjoaa ;)

      Suosittelen ehdottomasti kysymään keskivartalon vahvistamisvinkkejä joltakulta paljon paremmalta ratsastajalta tai vaikka valmentajalta :)

      Poista