Neljässä päivässä kouluratsukoksi

tällaiset viitteelliset ohjeet by truekoulutuuppari

 

 Talvikelejä odotellessa, kuvitus viime vuodelta
 

Okei, Torstenin kevyet kuukaudet loppui sunnuntaina. Siihen mennessä se oli ollut kokonaan ilman ratsastusta lähes kaksi viikkoa, rokotusloman ja (ratsastajan) pikkujoulujen merkeissä.

 

Sunnuntaina aloitimme treenikauden irtojuoksutuksella. Sehän on melkein kuin kouluratsastusta :) Torsten hölkkäsi mun ympärillä, piehtaroi ja yritti pukitella. Se on vaan pikkasen pläskissä kunnossa, niin ei ollut ihan helppoa. Sen sijaan namitaskulla käyminen on ponin bravuuri, se tulee hakemaan palkkansa vihellyksestä ja no, aina silloin kun se on omasta mielestään palkkansa ansainnut. Siis melkein joka kierroksella ;)

 

 

Maanantaina kiipesin Torstenin selkään. Koska sillä ei ole ollut kuolaimia suussa sitten viime raspauksen, koko ratsastus perustui lähinnä tunnustelemaan tuntumaa ja että Torsten liikkui siinä tahdissa kuin halusin. Muodolla ei ollut niin väliä, kuhan meno ei ollut etupainoista. Mitään muita vaatimuksia ei ollut. En tiedä kumpi meistä oli puolentunnin maneesihölkän jälkeen enemmän kuollut, mutta omasta puolestani voin sanoa, että ne kohdat missä joskus oli lihaksia mutta nykyään enää läskiä, huusi kuorossa hoosiannaa.

 

Eilen tiistaina oli sitten vuorossa takapään aktivointia ja notkistelua erilaisten väistöjen avulla. Halutessani Torstenin takapään tehokkaasti hereille (ei me joka kerta takajaloille painoa raaskita laittaa, mutta aina silloin tällöin!), teen sillä pohkeenväistöä käynnissä uraa pitkin, turpa seinää kohti. Yleensä yritän pitää sisäohjan koskemattomana tässä, sen kiskominen kun kuuluu perisynteihini, mutta se nyt varmaan on ihan hevoskohtaista mistä on eniten hyötyä kenellekin. Pointtina ei ole tehdä mitään poikittaisväistöä pitkä sivu toisensa jälkeen, vaan joka pitkällä sivulla aloitan ja lopetan loivassa väistössä ja kun hevonen on avuilla pyydän sitä tuomaan sisätakajalan niin syvälle kuin se vain kykenee. Tässä merkin annon oikea aikaisuus on tärkeää, sillä siinä vaiheessa kun sisätakajalka on laskeutunut maahan on turha naputtaa raipalla tai pyytää pohkeella.

 

Tälläkin kertaa erittäin tehokkaan väistötehtävän jälkeen alkuraveissa ravasi niin tasapainoinen ja aktiivinen hevonen, että melkein rupesi itkettämään pimeä maneesi - ja se, ettei kukaan ollut tätä näkemässä :D Ravissa notkistelin pohkeenväistöjä aina lävistäjällä kulmasta kulmaan, niin että ravin tahti säilyi ja pysyi sujuvana. Torstenille olenkin todennut hyväksi notkistamiseksi loivat mutta suht reippaat ja pitkät väistöt, jotka aloitetaan reilulla etuosan johtamisella. Harjoitusraviin istuessa Torsten sladitteli jo siihen malliin, että hyvä ettei jaloissaan seonnut kun etujalat (ja poikkeuksellisesti myös ne takajalat) sohi ristiin - tässä vaiheessa meillä oli jo tietysti yleisöäkin. Tein ravissa myös avotaivutuksia vaihtaen asetuksen aina puolessa välissä pitkää sivua, siinä saan lyhennettyä Torstenia ulkopuolelta. Laukassa ainoa työ oli isot askeleet reippaasti eteenpäin.

 

 

Tänään keskiviikkona sitten lähinnä nautiskelin työni tuloksista. Työskentely painottui pikkuraviin, kokoamiseen, takaosakäännöksiin ja laukka-käynti siirtymisiin. (<-- okei, siis tein ainakin kuusi nostoa. Joojoo yhteensä, tottakai.) Torsten kulki niska selkeästi korkeimpana kohtana (tätä en tietenkään ole edes vaatinut aiempina päivinä), takajalat vähän jopa turhan aktiivisena (tulee "virheaskeleita", Torsten on kuumaa kamaa ;)) ja niin hyväntuulisena, että nyt sitä taas muistaa, miksi kouluratsastus on parasta just nyt. Ja jostain utopistisesta syystä oli jopa helpon tuntuista vain lyödä se takapuoli sinne penkkiin ja pitää ohja riittävän lyhyenä. Miettiä kevyttä kättä ja etenkin lähellä olevaa jalkaa, sillä vain herkällä ratsastuksella pystyy herkistämään hevosta ja saamaan siihen sellaisia vaihteita lisää, mitä ronskin ottein ratsastamalla ei vain ole mahdollista löytää.

 

 

Ja hitostako minä tiiän, johtuiko superTorsten ollenkaan näistä mun hyväksi todetuista tehtävistä, vai siitä, että se sai juosta ekana päivänä irtona vai siitä etten ole viime aikoina sitä jumputtamisellani pilannut, tai ehkä jopa siitä, että se on suorastaan juossut maneesiin ovenkarmit kaulassa roikkuen "Yes vihdoin takaisin töissä!" Ja oikeastaan, ettehän tekään ihan oikeasti tiedä, menikö meillä superhyvin vai hengailtiinko me vaan peilin edessä napsimassa selfieitä. Kun ei niitä kuvia ole.