Eniten pelkään kaikkea

Ja ainakin mielipiteitä.

 

 

Siellä missä kaksi hevosharrastajaa tapaa, kohtaa mielipiteiden kirjo. On meillä oma tai liisaripeli, harrastamme yksityistallilla tai ratsastuskoululla on jokaisella mielipide, aina yhtä oikea ja joskus jopa perusteltu. Se miten hevosharrastaja voi selvitä mielipiteiden ristitulessa tervepäisenä jää mysteeriksi. Toisaalta, hevoshulluiksi meitä kutsutaan joten...

Home sweet home

Asuu hevonen sitten tallissa tai pihatossa, on hevosen koti valittu vain ihmisen tarpeita varten.

Karsinassa hevoselta riistetään oikeus hevosenelämään ja pihaton mutavellissä seisottaa hevostaan vain välinpitämätön ja laiska ihminen. Hevosmaailma on sen verran mustavalkoinen, että mitään välimuotoa näiden kahden vaihtoehdon välillä ei voi olla. Karsinan kaltereiden takana muhii käytöshäiriöt, tuki ja liikuntaelinten sairaudet, tylsyys, lihavuus ja tietysti mahahaava. Tallissa käytetään kuivikkeita jotka pilaavat maailmanlaajuisesti ympäristön ja lähiongelmana hevosen terveyden - jos kaviot eivät kärsi turvekuivituksella, keuhot pilaannu kutterilla ja ähky vie pellettikuivitetun karsinan asukkia. Tai ainakin tallissa on liian kylmä tai kuuma, kostea tai kuiva. Niin tai näin, talli-ilma tappaa. Ja vesiautomaatista tulee väärän lämpöistä vettä, kesät, talvet.

Pihatossa on aina kylmää, märkää, mutaista ja vaikka hevosille olisi rakennettu moderni makuuhalli superilla olkipedillä niin varmaa on että pihaton ovensuuhun on juurtunut pihaton omistajan oma lellihevonen, koviskarju joka pitää muut hevoset pois makuuhallista sekä juoma- että ruokintapisteiltä tehokkaammin kuin paraskaan portsari karkoittaa kestojanoiset kallion kuppiloista. Pihattohevosen mutaan raaputettu kurja kohtalo on hiljalleen riutua  hengiltä. Muita vaihtoehtoja ei ole.

  

Kuis tarhattais

Kokopäivä, puolipäivä, osapäivä. Maapohja, hiekkapohja. Postimerkki, laidunpelto. Virikkeitä vai ei? Yksin vai yhdessä? Tai ehkä kuitenkin kokonaan tallissa, hevoseni  niin viihtyy karsinassa! Ainakaan ei isoon tarhaan, ettei se juokse ja väsytä itseään, tai irrota kenkää, tai saa jännevammaa tai lihasrevähtymää ja ehdottomasti yksin ettei se riehu kaverin kanssa tai kaveri peräti potkaise. Tiedättekö muuten mitä Bucaksen loimet maksavat, tarhakaverit voi ilkeyksissään repiä loimia. Ei mitään virikkeitä, en halua että hevoseni kompastuu aktivointioksiin, hinkkaa jouhia ja loimia puunrunkoihin tai tonkii turvallaan maaperää. Ulos 500g toppis koska melkein pakastaa, neljään jalkaan suojat ja kuonokoppa. Aurinkorasvaa ja örkkimyrkkyä. Kaikki hevosemme hyvinvoinnin tähden ja mieluiten samaan aikaan.

 

Mitä ylle

Fleecee, villaa, puuvillaa, teknistä kuosii, nailonii. Vuoretonta, kesämallii, talvimallii, syysmallii. Vanut loimiin punnitaan kuin kultahippuset tillanderilla. 50,80,100,150,200,250,300g jne, Standard neckii, highneckii, fullneckii. Just name it. I`ll probably have it ;) Koska ponini on joka loimen arvoinen. Ja kun olet päivittänyt karsinan oveen loimitusohjeet viiden asteen tarkkuudella, raivannut kaikille loimille paikan, nimikoinut ne ja opastanut tallityöntekijää kädestä pitäen miten sinun hevosta loimitetaan, tulee aika klipata hevonen ja koko paletti menee uusiksi, tietenkin.

 

Mitä tänään ruuaksi

Korsirehuun perustuu koko ruokinta, mutta tulee ymmärtää että heinän kanssa kuolleisuus on korkeampi kuin Midsommerin murhissa. Annat tai et, aina se on yhtä väärin. On se sitten kuivaa, latokuivaa, esikuivattua, säilöttyä, suomalaista, ulkomaista tai vaikka pellosta suoraan suuhun nyhdettyä laidunta, on sen ravintoainesisältö jollei tappavaa niin ainakin väärä juuri sinun hevoselle. Tulee heinävatsaa, ähkyä, kaviokuumetta, lihasrappeumaa, ripulia ja huonoja kisatuloksia. Heinästä otetaan analyysejä joita vertaillaan netissä, koska analyysien tulkitseminen viitearvoineen on avaruusfysiikkaa vastaavaa toimintaa. Jokainen ymmärtää sokerin, mutta sitten alkaa iloinen sekamelska ja vain harva jaksaa ymmärtää d arvoa, srv arvoa, valkuaisarvoa ja ennen kaikkea niiden eroa. Ja tarkoittaako muka se sokerin 250 sitä että kuiva-aine kilossa heinää on neljännespurkki Pulmua? Uppoudumme hoptiin, ruokinnalla tuloksiin opuksiin ja turvaudumme naapurikarsinan viisaisiin, sillä on tärkeää saada ruokinta pilkulleen jotta pollemme jaksaa suorittaa koko kolmen vartin valmennustunnin, joka viikko.

Hyvän heinän lisäksi hevonen tarvitsee väkirehuja. Vai tarvitseeko? No tarvitsee, koska kaikki raskasta tai keskiraskasta työtä tekevät hevoset tarvitsevat energialisänsä. Ei ne lihakset tyhjästä synny! Ja keskiraskas työ, hmm, no kyllä neljä kertaa viikossa tunnin hölkkä on raskasta... Ja sitäpaitsi, ihan kuin hevonen tuntuisi työn jälkeen hiukan lämpimältä useamman ratsastusloimen alla, onkohan se ihan kunnossa? Väkirehujen määrää pitää kenties nostaa ja varmuuden vuoksi kannattaa pyytää eläinlääkäri ottamaan veriarvot. Puhe rautakuurin tarpeellisuudesta alkaa yleensä puolitoista viikkoa laidunkauden päättymisen jälkeen, suunnilleen niihin aikoihin kun arki ja syyssateet alkavat väsyttämään omistajaa.

Kauraa, myslii, energiapellettii, lightmyslii, varsarehuu, tammarehuu, orirehuu, coolmixii, massarehuu, hengitystiemyslii, westernmyslii, kylmä-kuumaverismyslii. Jokaiselle jotakin. Ja jos epäilyttää saako hevosressu kaiken tarvittavan specialsäkistään niin ei ole hevoskauppaa jossa ei olisi tarjolla hyllymetreittäin lisäravinnepurkkeja. Samalla kun omistajan lompakko tyhjenee saa hän mielenrauhan. Nyt kaikki on hyvin, yhdentoista eri purkin ansiosta. Voiko poniaan enempää rakastaa? Seuraavaan kriisiin saakka.

(Itse syömme matkalla talliin jotain pikamättöä ja huuhtelemme suumme automaattikahvilla tai light colalla. Meidän tiimeissä hevonen on se urheilija... ;))

 

Ootas Torsten katon voiko hevonen syödä jäätynyttä vihreää...

 

Treeniä, treeniä

Siinä missä hevosen omistaja yleensä yrittää kestää viisi päiväisen työviikon, ei hevonen siihen pysty. On esteheppoi, kouluheppoi, harrasteheppoi, kenttäheppoi (ja monia, monia muita) ja kaikkia niitä yhdistää se että kolme päivää treeniä peräkkäin on jo riistoa, ainakin jos on menty koulua ja vielä maneesissa. Hevonen kaipaa vaihtelua ja vapaata. Hevosen viikkolukkariin tulee kuulua pari treeniä, monta vapaata, muutama laukkamaasto, pari kävelypäivää, esteitä, kavalettitreeniä, ohjasajoa (koska on vääryys istua joka kerta hevosen selässä) ja irtojuoksutusta.. Nopealla laskemisella huoma että hevosen viikossa on enemmän päiviä kuin omistajan viikossa, mutta mikä estää omistajaa käymästä useamman kerran päivässä tallilla? Aamulla treenit ja illalla palauttavat kävelyt. Ai työ ja perhe-elämä haittaa harrastustoimintaa? Olisi suotavaa miettiä hetki ennen kuin hankkiutuu työelämään tai perustaa perheen. Hevosihmiselle hevoset ovat nro 1.

 

 

Amattilainen apuun

Hevosala työllistää. Hevosharrastelija tarvitsee listan ammattilaisia avukseen. Useimpia säännöllisesti ja joitakin ainakin silloin kun tili piippaa punaisella. Top 1 inhokki, pyhäpäivystys klinikalla maksaa helposti saman verran kuin viikko auringossa kaukomailla, juomineen. Klinikalta saa laskun mukaan vaikka hevonen ei selviäisikään.

Mutta jos kaikki menee hyvin ja niinhän on uskottava, sillä luoja hevoshulluista huolen pitää,

tarvitaan kotivalmentajaa, tarvitaan vierasvalmentajaa (second oppinion on välttämätön silloin kun kotivalmentaja ei osaa tai tajuu) tarvitaan tallinpitäjää, tallityöntekijää, tarvitaan varustekauppiaita, tarvitaan eläinlääkärii, hierojaa, kraniohierojaa, otehierojaa. Tarvitaan joku joka parantaa hevosen nahan kaiken hieromisen jäljiltä. Tarvitaan satulakauppiasta ja sitten satulansovittajaa ja sitten taas kauppiasta koska se eka myi väärän satulan. Olisin halunnut koulupenkin ja sainkin estesatulan.Tarvitaan kengittäjää jonka tärkein kriteeri on ettei kengät irtoile, jonka jälkeen tarvitaan nivelpiikityksiä. Tarvitsemme kirjallisuutta, nettisaitteja, blogeja ja keskustelufoorumin jotta voimme anonyymisti avautua ammattilaisista; kuka ymmärtäisi hevosharrastajaa paremmin kuin toinen hevosharrastaja? Hullu hullun tuntee, vai miten se nyt menee :))