sunnuntai 4. lokakuuta 2015

52 viikkoa vuodessa

Eläinten viikko, 4-10.10.
 
 
Tämä eläintenpäivä alkoi aamu-unisen blondin, jäniksen ja eturenkaan törmäyksellä. Ei sille jänikselle mitään käynyt, mutta mondeon rengas otti väistöliikkeessä kanttikivestä sen verran hittiä, että tyhjäksihän se suhisi. Loppu hyvin kaikki hyvin, matka aamutalliin jatkui toisella autolla ja astetta äreämpi iskä jäi tienposkeen vaihtamaan uutta rengasta alle... Mutta hei, mieluummin se rengas kuin jänöjussi!
 
 
Torstenille eläintenpäivä tiesi niinkin mukavaa asiaa, kuin Eevan valmennustuntia. Eilisen 10 km maastolenkin jälkeen alkuveryttely meni vähän puskailumoodissa, mutta hienosti se ponny vaan kaivoi vatsalihakset esiin tunnin edetessä ja suoritti varsin mallikkaasti. Itsestänikin olen ihan ylpeä, ei se puskailumoodi pelkällä ponilla ollut päällä ;) Ja silti selvittiin, eikä edes rimaa hipoen. Torsten väläytteli Eevan sanoja lainaten tarmokasta käyntiä, lennokasta ravia ja parempaa laukkaa kuin ennen. Ehkä ne eiliset hiittisuorilla tehdyt reippaat laukat tuli juuri oikeaan paikkaan ;)


Linkki lauantainmaastoon, aiheena lähinnä lähikuvaa Torstenin korvista.
 

 


 
Valmennuksen jälkeen Torsten pääsi suihkun kautta syömään vihreää ja sitten rentoutumaan solariumin alle ennen iltapuurolla herkuttelua. Tuskin hevonen osaa arvostaa solariumia niin korkealle, kuin me ihmiset, mutta kieltämättä Torsten näytti nauttivan olostaan lämpölamppujen alla. Tai sitten se nautti siitä kaksin käsin harjaamisesta...
 
Joka tapauksessa, oli eläin sitten hevonen, koira tai jänis, se tarvitsee paljon muutakin elämäänsä, kuin solariumin, jos ne nyt tarvitsevat sellaista ollenkaan. Eväät hyvään elämään kun tulevat jostain aivan muualta. Asiallisista elinoloista, oikeasta ruokinnasta ja reilusta kohtelusta. Vain sinä päätät, millaista elämää eläimesi elää, vuoden jokaisena viikkona.
 
Reilua eläinten viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Onpas mukava tunnelma kuvissa. Millaiset maastot Torstenin uudella tallilla on? Kuvista päätellen hyväpohjaista pikkutietä riittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin mahtava, lämmin ja aurinkoinen syysilta tuona lauantaimaastolla, että oli pakko ikuistaa puhelimen rulla täyteen kuvia :D

      Mä pelkäsin, ettei täällä ole senkään vertaa maastoja mitä edellisellä tallilla, mutta onneksi olin väärässä. Lyhyitä lenkkejä ei juuri ole, mutta pidempiä kyllä riittää. Ja jos uskaltaisi ratsastaa 2 km Kävelytien vartta, pääsisi Espoonkartanon maastoihin... Se on kuitenkin vielä jäänyt tekemättä. Nyt äkkiseltään tulee mieleen kolme kivaa maastolenkkiä, mutta tämän nyt mennyn lenkin parhaus on ehdottomasti nuo hiittitiet, missä voi huoleti antaa sitten mennä vähän kovempaa. Noita teitä on varmaan yhteensä sellainen pari-kolme kilsaa, ja sitten on ihan metsäteitä missä voi päästellä. Muuten mennään sellaisella normaalilla hiekka-autotiellä, missä me ollaan vielä vain kävelty.

      Poista
  2. En voi kun taas ihailla upeita kuvia ;)
    Huomaa että välität Torstenista paljon♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitti Mette! On Torsten kyllä aika ihana :)

      Poista
  3. Ihania fiilistelykuvia, rapsutuksia Torstenille <3

    VastaaPoista
  4. Ootko löytäny jo hyvän laukkasuoran täältä päin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noi hiittisuorat on aika perfectit laukkaamiselle! Vai olisiko sulla antaa vinkkiä jostain muustakin laukkatiestä? ;)

      Poista