keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Treenistä

Treenijuttuja ei tässä "ratsastus"blogissa ole hetkeen nähtykään ...


Meidän talvikausi on aloitettu Torstenin kanssa astetta löysemmin rantein. Hyvä jos kerran tai kaksi viikossa ollaan tehty koulutöitä ;) Ja mikäs siinä, ponny on vähäisistä maneesijumppauksista huolimatta mennyt kivasti eteenpäin - eikä maastoilua voita mikään! Poni on kuitenkin kerännyt melkoisen määrän energiaa viime viikkojen aikana, joten seuraavat pari viikkoa yritetään keskittää kaikki pöhköily kunnon työntekoon :)


Treenit aloitettiin tänään. Olen vihdoin joutunut myöntämään itselleni, ettei ainakaan kevyen liikutusjakson jälkeisinä työpäivinä voi saada kaikkea. Niinpä työstämme simppeleitäkin asioita osissa. Iltapäivän ratsastuksessa keskityimme kahteen asiaan; siihen, että Torsten vastasi tarpeeksi nopeasti pohkeelle ja oli menossa eteen, sillä meille se on ratsastuksen tärkein edellytys. Torstenia ei pysty työstämään missään askellajissa saatikka liikkeessä, mikäli moottori ei toimi. Kun ajatus on eteen, voin seuraavaksi pyytää ponia odottamaan minua. Se olikin päivän toinen tsekattava asia. Pieniä käynti- ja raviaskeleita, takaosan väistätystä ulos ja sulkumaisia askeleita ympyrällä. 90 asteen etu- ja takaosan käännöksiä. Loppuun maximaaliset sivulle venytykset reippaassa kevyessä ravissa, jottei ponille jää mitään jumeja töistä ja saataisiin kaulaa vähän paremmin avattua. Torstenilla on sen verran paksu niska ja kaula, ettei siihen pääse käsiksi millään, ellei se ole rento. 


Töiden jälkeen itseensä tyytyväinen ja hieman ehkä väsynytkin ponny taisi kyllä aavistuksen huijata ratsastajaansa. Ratsastin myös Intoa maneesissa, ja Torsten sai hengata vapaana mukana. Sälli esitteli sellaisia pukkilaukka kohtauksia, että huomisen päivän vaatimustaso taisi juuri niiden pukkien aikana pikkasen nousta  ;) Teemana huomenna siirtymiset ja eritysesti niiden pehmeys ja nopeus. Loppuviikosta katsotaan vielä raviin enemmän pomppua ja niskaa pikkaisen korkeampaan muotoon - ensi viikolla treenataan enemmän sitten laukkaa.


Kun Torstenilla työjärjestys on eteenpäinpyrkimys - pidätteet, menee Intolla treenit toisin päin. Into olikin yllättävän hyvä ratsastaa; eipä ole sitäkään maneesin seinillä juuri viime aikoina rasitettu ... Työskentelimme pääasiassa käynnissä; alkuun pitkiä, rentoja käyntiaskeleita pidemmällä kaulalla ja matalemmalla niskalla. Kun käynti tuntui selkään riittävän hyvältä - tai oikeastaan, kun tiesin olevani Inton kapasiteetin äärirajoilla, oli aika siirtyä seuraaviin tehtäviin. Samoja pikkuaskeleita ja väistättämisharjoituksia kuin Torstenin kanssa - Into teki ne vähän paremmin ;) Ravissa treenasimme siirtymisiä ja laukassa hulluttelimme reippaassa tahdissa ympäri uria; sitä ei ole Into päässyt hetkeen tekemään :) 



Kiitoksena Intokin pääsi hetkeksi Torstenin seuraksi vapaasti riekkumaan; yhdessä pojat olivat melkoisen hurjia ;) 



Whoops, ei ollut tarkoitus astua sun varpaille...! 

O-ou, suunta vaihtuikin !




Helmalla koreasti vai miten se meni?

Onnistuneita treenejä ja humppailupäiviä :)

2 kommenttia:

  1. Iloisia hevosia, mutta miksi loimi maneesissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsten niin kovasti halusi tarhasta tulla mukaan maneesiin, ja kun siellä ei sattunut ketään muuta olemaan, niin tokihan poni pääsi :) Vaan hikisenä en viitsi pitää loimetta, kun maneesissa on sama lämpötila kuin ulkona :)

      Poista