perjantai 22. marraskuuta 2013

Terassilla





Onneksi on perjantai! Viikko on ollut tosi täysi - vaikka se onkin sisältänyt maanantaisia glögi-iltoja (Tarvitsetko sä kaupasta jotain? En mä usko, mulla on täällä meille pullo kirkasta ja toinen glögiä. Aaa, no siinä tapauksessa!), hienoja aamupaloja ja kaikkea muuta mukavaa. Muutaman päivän olen ollut ala-asteella opettamassa ja loppupäivät tehnyt edellisen työpaikan duuneja. Ei käy elämä tylsäksi :) Tänään sain olla maailman ihanimman kolmosluokan opena ja eilen opeteltiin ekaluokkalaisten juttuja. 

Ponnyt ovat viettäneet beaty salong-päiviä. Molemmat pojat on nyt pestu ja puunattu, ja Into klipattu. Edellisestä klippauskerrasta on vierähtänyt reilu kuukausi, ja karva oli kasvanut vähintään sentin pituiseksi. Torsten puolestaan pääsee karvoistaan eroon huomenna. Hurraa, ei enää kuivatteluhetkiä hiestä märkien ponien kanssa ! Etenkin parin viime päivän ajan on ollut melko tiuha tuo kuivatusloimien vaihtamistahti ;) Ja jottei tallikeikat ole olleet liian nopeita, niin toki pojat ovat päässeet myös liikkumaan. Torsten löysi raviin eilen aika kivaa svengiä. Torstenin mielestä liitoaskeleet kuuluu kuitenkin tehdä reippaassa tempossa, eikö se ollenkaan kuunnellut mun ideoita astetta hitaammasta liikkeestä. Seuraavan ratsastushetken teema on siis harvinaisen selvillä; luvassa on odottelua :) 

Viikonloppu starttaa niin rennoissa tunnelmissa, kuin vain olla ja voi. Kämppikseni on tullut lomalta takaisin, joten edessä on varmasti kotiviikonloppu kera lomakuvien ja -tapahtumien. Täytyy nauttia myös terassin valaistuksesta, katsella leffoja ja syödä liikaa :) Joulukuun viikonlopuista jokaiselle löytyy omat hippalot, joten rento viikonloppu tähän väliin kuulostaa juuri sopivalta. Chilliä viikonloppua sinnekin! :)

2 kommenttia:

  1. Tunnelmalliset terdekuvat.

    Mulla on kamalan huono omatunto kun en ole tallille kerennyt, mutta onneksi sä olet ihanan ahkera. Saat vaihtarina tallivapareita sitten kun suhun iskee kodin suursiivous vimma ;)

    VastaaPoista