tiistai 25. huhtikuuta 2017

Magical Monday





















Maanantain maagiset

* Tasan vuosi sitten kävimme ensitreffeillä Tn kanssa. Neljän tunnin tindertreffeillä oli rento tunnelma mutta seuraaviin treffeihin meni yli viikko, vapun alla oli niin paljon kiireitä. Toiset treffit pidettiin allekirjoittaneen synttäripäivänä ja siitä se sitten lähti! Rakkauden suhteen viimeisin vuosi on ollut elämäni paras. Melkein jopa liian hyvä ollakseen totta ;) Aamulla keittiössä odotti sydämenmuotoinen I love you vappupallo ja Arnoldsin donitsit (siis kaksi kappaletta, minulle.) Pelkkää lovea! ♥

* Töihin ei tullut kutsua mutta ei maanantaivapaa huono idea ollut. Hitaat kahvit ja landelle ponia moikkaamaan, kyllä siihen kahdeksan tuntia saa kulumaan! Poni olikin supermagea, välillä vei ja välillä tanssi. Tietysti Torstenilla ei ollut parhaat mahdolliset eväät peltodressagelle, sillä päiväunet jäi kesken juuri parhaassa kohdassa, alkukäyntien aikana sataneet rakeet tuntuivat inhottavalta kesäturkkia vasten ja kaiken lisäksi, peris oli löydyttävä vaikka viimeksi sitä ei kaivattu. Onneksi poni selvisi ;) Pitkää pinnaa ja huumoria vaaditaan varmaan molemminpuolin toisiltamme. Kymmenessä vuodessa sen on oppinut!

* Aamupäivän rae- lumi- ja räntäsateet väistyivät iltapäivän auringon tieltä. Illan vietimme Tokyo 55 ravintolassa pitkällä kaavalla, lukuunottamatta jälkiruokaa. Jälkkäri nautittiin Kaivarissa, kesän ensimmäiset jätskit kruunasivat illan. 

Onnekas, sitä olen ja tiedän sen. Nyt vielä yksi kuppi kahvia ennen seuraavaa oppituntia. Rakkautta viikkoosi ♥

12 kommenttia:

  1. Sulla on käynyt hyvä tuuri T-eiden kanssa. Onnea. Torsten on mahtava näissä kuvissa.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Positiivisuus lisää positiivisuutta, toivottavasti :)

      Poista
  3. Sun postaukset ovat mukavaa luettavaa, mutta koska Torsten on todella upea kiinnostaisi lukea teidän treeneistä. Millä tuollainen lihaskunto rakennetaan, kuinka usein on hikitreeni ja mitä Torsten syö. Koska kisakausi käynnistyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jaa-a, Torstenin lihaksisto on varsasta asti ollut täysin oikeinpäin rakentunut, joten ratsastuksella on oikeastaan vain vahvistettu näitä lihaksia. Haluaisin sanoa että töitä tehdään mahdollisimman monipuolisesti mutta se ei tällä hetkellä pidä (valitettavasti) paikkaansa, kun koko talvi on menty lähinnä kentällä ilman pitkiä ja rentoja maastoja tai estetreeniä apuna. Tietysti säännöllisesti pyrin tarjoamaan Torstenille mahdollisuuden pitkäjaksoisempiin laukkavetoihin yms, meidän kenttä kun on sen verran pieni että kovin isoa laukkaa siinä ei mahdu ottamaan. Onneksi nyt on taas pelto käytössä!

      Hikitreeniä koulutyön parissa tehdään oikeastaan vain kaksi-kolme kertaa viikossa, Torsten tuntuu paremmalta kun töitä tehdään ehkä vähän keskivertohevosta vähemmän. Neljäs hikitreeni voi tietysti olla just sellaisia intervallitreenin tyylistä laukkaa ja sitten pidetään kävely- ja vapaapäiviä. Torsten syö litran kauraa päivässä, pellava-mash puuron mikä sitten sisältää kaikki lisärit, tänä keväänä saatiin testiin Chian hamppuöljy joka on saanut ainakin Torstenin karvan kiiltämään! Ruokinnasta tulee siis postausta ihan piakkoin.

      Kisakaudesta en osaa sanoa. Pienten kisaharjoitusten kiertäminen olisi hauskaa (tosi monet seurat tuntuvat pitävät ennen 1-tason kilpailut tänä vuonna ihan vain harjoitusnimellä) mutta ainakin nyt on ollut aika kiire kaiken muun kanssa. Enää ei ole myöskään mitään tarvetta laittaa kaikkea rahaa kilpailumaksuihin, 30 euroa osallistumismaksuun ja 45 euroa trailerivuokraan tuntuu turhan suurelta summalta kun paperiin kirjoitetaan kuitenkin etumatala ;D No, katsotaan mitä keksitään jahka toukokuun koulukiireet helpottaa!

      Poista
  4. Onnea teille!❤ Aivan upeita kuvia - jälleen!! Ja ihanat ratsastushousut😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja kiitos ja kiitos <3 nuo ridahousut on vaan pirun liukkaat kun niissä on vain kangaspaikat, muuten ovat kyllä ihanat päällä!

      Poista
  5. Wautsi mitkä housut! Millaiset ovat, mistä ostit? Ihanan pirteät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne on kyllä ihanan kevyet päällä ja aika pirtsakan värisetkin :D Ovat siis Kingslandit ja ostettu pari vuotta sitten Lohjan K-Maataloudesta.

      Poista
  6. Taas kerran hymyn aikaansaava postaus! Kiitos!

    Aurinkoisia hetkiä!
    Maarit L. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ja ihanaa aurinkoista päivää myös sinulle! ☀️

      Poista