Suomalainen tapiiri

positiivisuudesta ja sateenvarjosta ja kaikesta muusta yhtä tärkeästä

Viime aikoina täällä kommenttikentässä on puhuttu paljon positiivisuudesta. Ovathan ilo ja onni ja huonokin huumori paljon mukavampia asioita kuin suru ja itsesääli ja teiniängsteily (vaikka nimesä puolesta se ei tod rajoitu vain teineihin), eli kivoista asioista on helppoa kirjoittaa. Joskus olen vähän kliseisesti todennut, että jokaisella meistä on ihan varmasti omiakin ongelmia tarpeeksi, että ei kukaan halua vieraiden murheista lukea. Sehän ei tietysti toimi käytännössä, jos huonot uutiset ulottuvat myös blogin aihepiiriin, mutta onneksi niin surullisia asioita tapahtuu melko harvoin.

On kolme asiaa, miksi en kirjoita silloin kun en kirjoita (selkeää, eikö ;D)

Olen pois koneen luota

Olen nukkumassa koneen vieressä

Olen koneella mutta oikeasti katson televisiota ja kun olen kolme tuntia istunut kuuma läppäri sylissä totean että kello on liikaa ja ihan turha enää on edes yrittää mitään järkevää tai no, yhtään mitään.

Että vaikka täällä ruudun takana kirjoittaakin ihan peruspositiivinen ihminen, on yltiöpositiiviset ihmiset ärsyttäviä - ei kannata erehtyä luulemaan allekirjoittanutta sellaiseksi ;) Joskus tekee nimittäin hyvää ärsyyntyä pienistäkin asioista, olla huonolla tuulella ja tyytymätön milloin mihinkin. Sellaisina hetkinä ei vaan parane antaa näppiksen laulaa, ettei tekstejä joudu muokkaamaan uuteen uskoon myöhemmin. Uskottavuus kärsisi ;) Mutta joo. Tällä viikolla on ollut teiniängsti lähellä, kun olen joutunut kieltäytymään opettajien hommista - ja kääk, koko loppuvuosi pitäisi pärjätä ilman ainuttakaan sijaisuutta! Tänään ruokaa laittaessa nauratti niin hysteerisesti että melkein itketti, lievää yliväsymystä ilmassa siis. Jos en olisi ostanut extempore satulaa pitäisin viikon lomaa; mutta koska olen huono kaikessa järkevässä (säästäminen, miten tylsää!), joudun (saan) käydä töissä joka päivä, toisinaan viikonloppuinakin. Ja kun koko ajan sataakin - mutta ei näitä kannata miettiä liikaa, sillä äkkiä voisi joutua hakemaan eri värisiä pillereitä arjesta selviämiseksi. Sen sijaan keskityn muistelemaan romanttista viikonloppua Kämpissä. (Miten se onkin aina niin, että arki tuntuu entistä tylsemmältä jonkun erityisen ihanan ja odotetun tapahtuman jälkeen?!) Huippumaastoa Torstenin kanssa. Eilisiä olympia-fiiliksiä, kun Charlotten ja Valegron suoritusta katsoessa ei pystynyt hengittämään ja kaikki sormet ja varpaat pidettiin ristissä jokaisessa vaihtosarjassa ja kun ratsukko viimein pääsi lopputervehdykseen, ei kyyneleiltä voinut enää välttyä ja kun samana iltana istuimme ystävien kanssa meren rannalla katsellessa auringonlaskua Töölössä korvapuustit kädessä, saivat he varmasti yliannostuksen tuosta satumaisesta parivaljakosta - yleensä kun en puhu hevosista juuri mitään, mikäli toinen osapuoli ei niistä sen enempää perusta. Illalla sängyssä oli vielä pakko katsoa kaikki radat uudestaan ja siitä jos mistä jäi positiivinen mieli, että top kuutosen ratsukot esittivät kaikki toinen toistaan parempia ratoja. Kun missään ei tullut sellaista oloa, että ei, tätä en halua nähdä. Kun tuli lähinnä mieleen, että voiko nämä katsoa vielä kerran perään uudelleen - ja niinpä espanjalaisen ja hänen läsipää-tapiirin lopputervehdys oli pakko katsoa uudelleen. Siinä vasta pari, uskomattoman hienoa. Hirveä hinku päästä harrastamaan oikeaa kouluratsastusta!

Ja siksipä Torstenilla oli tänään syksyn ekat treffit opinto-ohjaajan kanssa; oli kuulemma vähän löysää ja hieman keskittymisvaikeuksia, eli treeniä treeniä. Puolipidätteitä pitäisi kuulemma tehdä, jotta keskiaskellajeihin saisi painon enemmän taakse, ja pohjettakin saisi käyttää, Torstenille oli hieman epäselvää mitä pohjeavut merkitsevät. Pääasiassa poni oli kuitenkin tosi hieno - ja koska katsomo otti täyden ilon irti ratsastavasta valmentajasta ja heilutteli sateenvarjoja pään yllä vaikkei ihan koko tuntia satanutkaan - eikä Torsten siis sanonut tästä juuri mitään, niin jatkettiin sateenvarjotreeniä vielä matkalla laitumelle.

Suomalainen tapiiri ;)

Nyt huomatkaa, jos olisin yltiöpositiivinen, olisin laittanut videon alkamaan vasta kohdasta 2:10 (ja ehkä pätkäissyt myös osan lopusta pois ;)) Mutta kun elämä on välillä tylsää ja toisinaan vaikeaa - sääli ettei oikeassa elämässä voi pikakelata tylsien kohtien läpi.

Mutta jos sitä nyt koko illan koneella istumisen - eli siis television katselun - jälkeen siirtyisi levittämään itsestäänruskettavaa niin Torstenkin uskaltaisi jatkossa tulla saman sateenvarjon alle kanssani, ja putsaisi törkeästi lohkeilleet kynsilakat pois sormista ja yrittäisi suunnata vällyjen alle kerrankin ajoissa. Ihanaa, positiivista viikkoa sinulle! :D

P.s. Jos joku harmittaa, niin joka tiistai-ilta Yle Femmalta tulee Allsång på Skansenia, missä kauniit ja iloiset ruotsalaiset ovat kokoontuneet laulamaan yhteislauluja sankoin joukoin ja ihan oikeasti, kaiken tämän lisäksi, niillä paistaa ihan joka viikko aurinko. Epäreilua - vaikka tästä tulee kyllä väkisinkin hyvälle tuulelle!