maanantai 9. toukokuuta 2016

Viikonloppuna

ja äitienpäivänä, muutama kuva
 
 
Ihanaa myöhäistä sunnuntai-iltaa! Täällä istutaan ensimmäisen kerran koneen ääressä sitten viime postauksen. Vanha läppäri olikin melkoisen hidas avautumaan näin vapaan viikonlopun päätteeksi. Vähän niin kuin allekirjoittanut, hidas siis. Ei kuitenkaan vanha ;)
 
Viikonloppu on ollut täynnä hömppää. Ei mitään vakavaa, vaan ihanaa, kevyttä olemista. Porvoon putiikkeja perjantai-iltana ystävän kanssa. Skumppaa ja mansikoita lauantain treffeillä. Täydellistä äitienpäivän viettoa - meidän äiti on vaan paras. Saimme siskoni kanssa astella valmiiseen herkkupöytään kun töistä kotiuduimme <3 Hillittömiä naurukohtauksia ja aurinkoa. Lämpimien iltojen kaupunkikävelyitä ja vaaleanpunaisia auringonlaskuja.
 



 

Aina yhtä kaunis Porvoo.
 





 
 
Niin hyvä, ja niin helppo jälkiruoka. Minipavlovat valmiisiin marenkeihin, kermavaahtoa ja mansikoita.
 
Ihan tosi vähän Torstenia. Illan pikaheipoilla poni näytti varsin selkeästi, että nyt sietääkin omistajan tuntea morkkista, kun ei tallilla viitsitä näyttäytyä normaaliin tapaan (eli mielellään useampia kertoja päivässä ilman kelloa). Töihinkin kuulemma lähtisi; huomenna sitten. Ja oikeasti, kyllä Torsten on laitumelle joka päivä päässyt. Hän on vain astetta vaativampi, hovipalvelijoiden kuuluisi oikeasti myös palvella eikä vain luistella töistä ;) Myöhään illalla kasvohoidosta nauttiessani kyllä vähän hävetti, pakko myöntää. Huomenna poni saa extrapaljon huomiota, sen lupaan.
 
Ja sen, että ensi kerralla palaan vähän vähemmän hömppäjuttujen kanssa. Sellaista vaan välillä tarvitsee elämään - niin, eikä äitienpäivä ole ollenkaan hömppää. Hyvää äitienpäivää kaikille, ja tietysti aivan erityisesti omalle äidilleni. Kiitos, hömppäilystä ja muusta <3 Kyllä sä tiiät. Äidit aina tietää.
 

16 kommenttia:

  1. Onpahan taas herkulliset kuvat ja kattaukset. Hienoja värejä.

    VastaaPoista
  2. Tää sun blogi on niin hyvän mielen blogi! Tuntuu, että elät luksuselämää, ilman huolta huomisesta. Kauniita, virheettömiä kuvia ja naurua postauksesta toiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, kiitos! Siitä luxuselämästä en ole ihan varma. Tai että kyllä viikonloppuun mahtui kaksi täyttä työpäivää ja nyt mulla on niin kipeä nenä kasvohoidon jäljiltä ettei ole tosikaan :D Ja mainitsinko jo morkkiksen huonosta hevosen omistajuudesta? Torsten on niiiiin taitava syyllistämään. Että minäpä suuntaankin nyt heti sinne tallille pusuttelemaan ponia :D

      Poista
  3. Missä kaupungissa sä asut? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, tämä on tällainen pieni kunta, olisikin kaupunki :D Kirkkonummella siis.

      Poista
  4. Tietää tietää. Tietää senkin että mulla on maailman parhaat tyttäret <3
    Kiitos. Kaikesta.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia kuten sulla aina.

    VastaaPoista
  6. Teil on kyl värisilmä kohillaan ja tyyli hallussa.

    VastaaPoista
  7. Taas kauniita kuvia ja osa tuttujakin täältä asuinkaupungistani!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, aivan ihana asuinkaupunki sinulla! Juteltiinkin siinä kun istuttiin ystävän kanssa terassilla joki edessä ja kauniit talot takana, että kyllä täällä olisi mahtavaa saada asua. Niin kaunista!

      Poista