tiistai 31. toukokuuta 2016

Helsinki International Porsche Horse Show

hyvässä seurassa


En ole vielä ihan varma, mikä on sijaintini tai missä seurassa olen kolmen viikon päästä juhannuksena, kalenteriin kun on tullut rustailtua liika ihania vaihtoehtoja. Sen sijaan neljä kuukautta keskikesästä eteenpäin, lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna suunnitelmat ovat selvät - ei ole montaakaan asiaa, jotka menisivät yli Helsinki International Porsche Horse Shown. 20-23.10 nautitaan hevosista Helsingin jäähallilla aamusta iltaan, sillä tänä vuonna myös minut on valittu mukaan Porsche Horse Shown yhteistyöbloggaajaksi, hyvään seuraan on helppo liittyä ja täältä voit tutustua muiden yhteistyöbloggaajien blogeihin.

Vuosien saatossa Porsche Horse Showsta on kertynyt paljon hyviä muistoja. Pikkutyttönä oli niin superjännittävää päästä seuraamaan isojen luokkien hyppyjä tai hypistellä expo-alueen ihanuuksia. Olen myös aivan varma, että olen nähnyt vanhojen valokuvien joukossa otoksen, missä poseeraamme siskoni kanssa (aika nuorina) ihka oikean Pollen vieressä. Vaikka näin vanhempana pääpaino onkin hieman enemmän niissä aidoissa hevosissa ja niiden ihastelussa, olen ollut myös menemättä tapahtumaan muutamina vuosina. Se on aina jälkikäteen vähän harmittanut, sillä  kotiin viemisiksi  saa aina muutakin kuin hyvää mieltä ja fanikuvia. Wannabedressagekukkiksen sisäinen esteratsastaja herää henkiin katsellessa maailman huippujen taitavaa työskentelyä ;) Huippuratsastus on huippuratsastusta ja se on kiistatta Porsche Horse Shown ykkösjuttu, sitä ei samassa mittakaavassa muualla Suomessa näe.



Hyvällä seuralla tarkoitan tietysti bloggaajakollegoiden sekä Porsche Horse Shown väen lisäksi teitä lukijoita. Omalta puoleltani uskallan luvata teille haastatteluja, kurkistuksia kulisseihin sekä arvontoja - tähänkin yhteistyöhön olen saanut hyvin vapaat kädet ja päästää luovuuden valloilleen ;)
Sitä ennen olisin kuitenkin halunnut kysellä teidän omia Porsche Horse Show muistojanne - hyviä ja huonoja, viime vuodelta tai ensimmäisiltä show vuosilta, kirjoitettuja tarinoita tai vaikka kuvaviestejä. Hulvattomia ja ainutkertaisia kokemuksia, jotka jostain syystä ovat jääneet mieleen :) Muistoja saa jättää tähän postaukseen tai lähettää sähköpostiini (jilla.lappalainen(at)hotmail.com), ja olisi hienoa, jos saisin niitä täällä sitten myöhemmin julkaista, nimellänne tai ilman.


Porsche Horse Show on myös somessa;
tsekkaa uusimmat tarjoukset ja uutiset heidän Facebookista tai instasta ja kurkista kulisseihin snäpissä (helsinkihorses).

8 kommenttia:

  1. En oo koskaan ollu Helsinki International Porsche Horse Showssa, mutta olisi joskus ihan kiva mennä ja olisi ihana myös joskus nähdä sut <3 Tämänhetkinen ulkoasu on tosi upee, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta Mette sun kannattaa ehdottomasti seurata sitten kaikkia meitä yhteistyöblogeja, jos vaikka onni osuisi kohdallesi lippuarvonnoissa - Porsche Horse Show on kyllä aivan ainutlaatuinen hevostapahtuma ja kun sinne ensimmäisen kerran menee, ei halua missata enää yhtään vuotta :)

      Ehkä me nähdään vielä, kuka tietää :) Ulkoasusta tykkään minäkin, Tiia teki hyvää työtä! :)

      Poista
  2. Onpa hauskaa, kiva että mainitsit nuo muutkin bloggaajat, jos kaikki arpoo lippuja kasvaa mahdollisuus päästä osallistumaan.
    Miten muuten on, jos ostan lipun jo nyt tarjouksesta ja sattuisin voittamaan arvonnassa lipun niin onko lippu sellainen että voin lahjoittaa sen ystävälleni vai onko se nimetty sitten jotenkin minun mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kaikki varmasti arpovat lippuja joten ei muuta kuin seuraamaan :)

      Lippuja ei tietääkseni ole nimetty henkilölle vaan ihan normaaleja paikkalippuja ovat :)

      Poista
  3. Mulla olisi muistoja jo -80 luvun lopulta messarista, kun yleisö eli mukana niin että katsomon penkit notkuivat, kaikki hurrasivat, huusivat, taputtivat. Expo alue oli silloiseen suomeen legendaarinen ja etkot ja jatkot kisaajien kanssa hulvattoman hauskoja. Messarin jälkeen hihs on ollut varjo enitsestään, mutta oikeastaan se on meistä yleisöstä kiinni millaisen kilpailun katsomme. Vauhdikkaan ja äänekkään jännitysnäytelmän vai tylsän valitusvirren.
    Periaatteessa jäähalliin voisi tuoda messarin tunnelmaa helpommin kuin taannoin hartwall areenalle jossa ei oikeastaan ollut muuta hyvää kuin takkabaari ja silverstarin lehterit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kirjoitin tekstiin kommenttisi lauseen, että tapahtuma on pitkälle yleisöstä kiinni, tai se lopullinen fiilis ehkä, sen antaa kyllä katsomo. Toivotaan että tänäkin vuonna penkit notkuu ja hurraa, elää kisasuorituksissa mukana! :)

      Mä olen sitä ikäpolvea jolle Hartwall-areena oli "ensimmäinen" Porsche Horse Show, joten messariajoista en osaa sanoa mitään, mutta onhan siinä oma fiilis kun nykyisellä hallilla pääsee hieman lähemmäs hevosia - vaikka noita samaisia paikkoja edelliseltä hallilta ikävöinkin ;) Aika aikaansa kutakin!

      Poista
  4. Nuorempana tuli käytyä usein kavereiden kanssa ja jonkun äiti lähti kuskiksi ja turvaksi mukaan. Viime vuodet kyseinen tapahtuma on ollut yhteinen reissu oman äitini kanssa, jota tulee jossain määrin harvoin nähtyä pitkän välimatkan takia. Tuo viikonloppu on sellainen reissu jolloin viimeistään vietetään koko viikonloppu yhdessä - hienoja hevosia, ihana hotellin sänky ja aamiainen ja muuten vain keskustelut (viinilasin) ääressä.

    Yksiä mieleenpainuvimpia hetkiä/asioita on, kun vuosia sitten jo näin kimon hevosen estekisassa, jolla oli täysin valkea harja ja nuori nainen ratsasti sitä. Ei tullut täysin virheetöntä rataa, mutta ratsastaja oli todella tyytyväinen suoritukseen ja kehui hevostaan vuolaasti ja vilpittömästi radan jälkeen ja ihan pussasi hevosta kaulalle. Hetki on jäänyt silloisen nuoren ratsastajan mieleen ja nykyäänkin liikuttaa vielä. Hevonen oli Levisto Z ja ratsastaja taisi silloin olla Melchior.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania muistoja sinulla :) Melkein harmittaa, että asuu niin lähellä, hotelliaamiaiset kuulostaa ihanalta.

      Minulla on myös samankaltaisia muistoja ratsastajista, miten osa voi jäädä pitkäksikin aikaa mieleen. Se onkin omasta mielestäni tapahtuman parhaita puolia, elää kilpailijoiden mukana fiiliksessä :)

      Poista