sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ihanat pojat

Hevosten täyteinen päivä jälleen takana. Rauhallista aamutallia, hienoja omia ratsuja. Eilenhän kävi niin, että Herrasmies Into ei ollut lainkaan herrasmies särkiessäni sydämeni. Vein Torstenin kisojen jälkeen takaisin laitumelle, enkä ottanutkaan Intoa töihin vaihdossa, niin kuin hän oli selkeästi suunnitellut. Sen suuret, lempeät ja töihin janoavat silmät jäivät tuijottamaan hirveää omistajaansa, kun kävelin pois päin laitsalta ... Kamala tunne! On se vaan niin taitava manipuloimaan ihmisiä. Samalla katseella Herra saa niin minut kuin äitinikin kävelemään vielä viimeisen kerran tallilta lähdön yhteydessä ulko-ovelta tallin toiseen päähän sen karsinan luo antamaan namia ja rapsutuksia. Joskus jopa useammin kuin kerran ;) 


Joten, tänään Into sai paljon hemmottelua. Kiillotusta, extrapaljon nameja sekä töitä. Into vaikutti tyytyväiseltä :) Joskin liikutuksessa ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia laahustimme yhdessä ympäri kenttää vailla minkäänlaista päämäärää. Minä pidin silmät kiinni ja Into päätti suunnan. Se oli niiiiin rento fiilis, ei ollut nukkumatti kaukana ... Lopulta kuitenkin ryhdistäydyin ja otettiin hieman laukka- ja ravityöskentelyä. Ravissa oli havaittavissa pientä tahditusta ... :( 

Into näyttää ihan ponilta!






Torsten pääsi tänään vielä töihin. Hyppyhommiin, nimittäin! Ja vaikka Torsten varmasti pitäisi pukkihyppelystä, tarkoitan nyt kuitenkin ihan sitä basicia, eli estehyppelyä. Ponny oli mahtava! Tallille päin hypätessä imua oli hieman liikaakin, mutta muuten meno oli tasaista ja muutaman kerran tultiin useampi kuin yksi este kerrallaan ;) 




Viimeiseksi ylitin vielä itseni, ja pyysin äitiä nostamaan lankkuestettä hieman. Tulimme esteelle ilman minkäänlaista apupuomia, laukassa, poni ponnisti hyvästä paikasta, ja pääsimme puhtaasti yli. Fiilis oli uskomaton!! Mä olen kerran aiemminkin päässyt tuollaiseen selkä pyöreänä-hyppyyn ponin kanssa - ne on vaan niin mahtavia. Ja okei, esteellä oli korkeutta hurjat 70 cm, but still, awesome!! :D Hyppäsinkin saman tien alas ja kiittelin ponnya miljoonasti. Vieläkin kropan valtaa sellainen hyvä fiilis kun ajattelee hyppyä; mä uskalsin, ja poni luotti muhun kerrankin sen verran, ettei mennyt ohi, vaan lähestyikin estettä ilman mitään kiemurtelua. 

Paras poni <3 

Näihin treeneihin loppuu ponnylta hetkeksi työt, sillä seuraavat viisi päivää Torsten saa ihan satulatonta aikaa. Tehdään me varmaan jotain pientä, kuten maasta käsin kävelyitä, mutta ei mitään sen kummempaa :) Kyllä me ollaan molemmat - vaikka mulla tietysti on talleja sekä Inton liikutus - pikku loma ansaittu :) 

Jeps, että sellaisia hyviä fiiliksiä tänään. Huomenna klo 21.00 arvon muuten ihanan KL nallen kaikkien Arvonta-postaukseen kommentoineiden kesken, eli siihen vielä kerkiää mukaan! Nyt vähän leffaa ennen kuin heitän aivot totaalisesti narikkaan ja siirryn nukkumaan. Ihanaa uutta viikkoa teille! :)

10 kommenttia:

  1. Onko Into purru noissa kuvissa kieleensä tai johonkin kun vaahto on tuommoista punertavaa? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ;) Se vain rakastaa pajua, eikä omista minkäänlaisia käytöstapoja sen suhteen, ettei kuolaimet suussa saa syödä ;) (paju siis värjää kuolan punaiseksi)

      Poista
  2. Mun suokki on kans hulluna pajun ja koivun varsiin,värjää kivasti kisavaatteet,tahrat ei lähe pesus pois jos päästää sen kisapaikalla syömään herkkuaan. Mikähän nois varsis himottaa hevosia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa se vaan maistuu niin hyvältä :) Tai sitten siinä tosissaan on jotain kotidouppinkia !

      Poista
  3. Seniori-ikäinen Into tietää että pajunkuori sskä maistuu hyvälle, että sisältää kolotuksiin auttavaa salisylaattia ja flavanoideja. Kotidouppinkia :)
    Extrabonuksena saa pysäyttävän värisen huulivaahdon :)

    Mut on noi sun suomipoijat niin hienot <3

    Torsten oli ihan liekeissä eilen. Ehkä se on löytänyt sisäisen esteponinsa. Tai sitten sä olet löytänyt sisäisen esteratsastajasi ;)


    VastaaPoista
  4. Todella komeat ratsut, hyvän näköistä menoa.
    btw, aiotko joskus tehdä kysymys tai varustepostauksen, pojillasi on taas kuvissa ihanat huovat, saako kysyä mikä tuo Inton huopa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat kiittävät kehuista :)

      Mä olen tosi huono tekemään kumpiakaan, mutta kysymyspostauksesta voisin olla melko varma, etten sellaista koskaan tee; mun mielestä aina, kaikissa postauksissa saa kysyä mitä ikin mieleen juolahtaa! :) Varustepostaus sen sijaan on jo työn alla, ehkä ensi vuonna saan sen valmiiksi asti ;) Intolla on kuvissa Shockemölen huopa :)

      Poista
  5. Into on kyllä upean näköinen <3 Ja Torstenkin vaikutti jo hieman rauhallisemmalta ennen estettä :D

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into on <3
      Kiva että hieman rauhoittunut meno näkyy myös ruudun toiselle puolelle, sillä kyllä me joskus ollaan paaaaaljon kovempaakin menty ;)

      Poista