On olemassa eräs tunne. Fiilis, minkä olen - valitettavasti - maininnut ennenkin täällä blogissa. Valittelusta huolimatta se ei ole huono tunne. Valitettavasti sana täytyy lisätä siksi, että usein tähän fiilikseen pääsee vain käymällä läpi hieman surullisia asioita.
Tunne on sekoitus tajutonta onnellisuutta, iloa, rakkautta ja turvallisuutta. Onnen kyyneleitä, naurua ja tärinää. Täydellinen hyvän olon tunne.
Minun tapauksessani kyse on tietysti Intosta. Siitä, kuinka monen kuukauden tauon jälkeen pääsee kiipeämään Herran tuttuun ja turvalliseen selkään. Mä luulen, että Intolla on sama fiilis kuin minulla. Vaikka se ei mitään onnen kyyneleitä harrastakaan, niin onnellinen se varmasti oli. Herra on päässyt jo kahtena päivänä reiluksi pariksikymmeneksi minuutiksi kävelemään. Eilen tehtiin vähän avojakin. Liike oli puhdasta, eikä niin jäykkää, mitä olisi voinut olettaa.
Into kyllä tarjoaa helposti rollkuria.
Sitten on toisenlainen tunne. Sellainen, että apua, mulla ja Torstenilla ei oikeasti ole yhtään valmennusta tällä viikolla :D Viimeksi näin hassusti on käynyt huhtikuun alussa!
Torsten tuntuu kyllä nauttivan tilanteesta. Maanantaina se sai viettää ansaittua vapaapäivää viime viikon työurakan jälkeen. Tiistaina kävimme metsätiellä laukkaamassa, muutaman kerran edes takaisin. Poni meni hurjan kovaa!
Eilen rento ote jatkui, ja me pidettiin lyhyt, alle puolen tunnin estetreeni. Muutaman kerran puomia, sitten ravissa ristikkoa ja lopuksi sarjana ristikko - pysty. Poni oli mainio. Ei kieltänyt kertaakaan, oli rauhallinen mutta imi esteelle. Viimeisellä kierroksella ponin laukka oli sen verran matkaa voittavaa, että T tuli melko lähelle pystyä, mutta korjasi tilanteen silti. Kaipa mun täytyy tosissaan alkaa opettelemaan välejä ja askelten laskemista.
Onneksi ponien kanssa on ollut näin kevyttä, kun omat päivät ovat olleet niin täynnä ohjelmaa. Tänään luvassa on niin tavallisen tylsä torstai työpäivän, maastoratsastuksen sekä iltatallin merkeissä, kuin voi vain olla. Ihanaa. Oikein tavallista torstaita myös sinne! :)
Mä niin tiedän ton ekan tunteen! Kun ekaa kertaa kiipesin 7 kk:n sairasloman jälkeen oman pappani selkään, niin oli kuin ois kotiinsa tullu! Tänne mä kuulun, tää on mun maailman paras paikka! Kyyneleet nousi silmiin ja samaan aikaan teki mieli huutaa ilosta :)
VastaaPoistaMaailman paras paikka, se kuvaa tunnetta kyllä hyvin! :)
PoistaYmmärsin heti mistä puhuit, se tunne on hieno. Tunne, isolla teellä <3
VastaaPoistaLämpimät välimerelliset terveiset täältä hispaanian yöstä.
Voi kiitos, terveiset täältä Espoon pölyisiltä mutta lämpimiltä kaduilta ;)
Poista