lauantai 11. tammikuuta 2020

Laatuaikaa

Torstenin selässä ♥️


Upea tunne päästä pitkästä aikaa oman ponin selkään, sitä ei voita mikään! Voi että, rakastan kyllä Torstenia ihan älyttömästi. Heppailu on elokuun jälkeen ollut vähintäänkin haastavaa. Kaksi hevosta kotitallissa on ihan ehdottomasti huonoin kombo ikinä. Kun Torsten ei jää yksin enkä raaski Clancyakaan yksin jättää talliin tai tarhaan vaikka se saattaisikin ottaa hieman rauhallisemmin kuin Torsten. Näin ollen aina on oltava kaksi käsittelijää, jos mielii esimerkiksi kentälle lähteä. Ja Clancy ei ole ollut kaikista suosituin kenttädeitti :D Se kun on sellainen helikopteri, että pitäisi pitää kypärä päässä maastakäsittelyissäkin sen kanssa, oikeasti.

Niinpä koko syksyn ja talven aikana ollaan tehty Torstenin kanssa töitä kaksin ehkä kymmenen kertaa, kun äiti on pidellyt rasavillivarsaa. Varmasti tähän ponitilanteeseen joskus tulee muutos, mutta koen että harrastuksen täytyy antaa enemmän kuin se ottaa. Siksipä en jaksa nyt stressata asiasta.

Eikä näytä Torstenkaan stressaavan. Aina se tietysti puuhailee kentällä kun minä teen Clancyn kanssa töitä ja maastossa käydään kävelyillä ahkerasti. Aivan vihreänä kateudesta katselen kun äitini saa kulkea Torstenin rinnalla joka vetää koko lenkin aina korvat hörössä pitkällä narulla ja itse saan leikkiä helikopteri Clancyn kanssa. Mutta eipä Torsten aina ole ollut niin lunki kuin nyt - niinpä Clancyllakin on pakko olla toivoa. 

Mutta eilen, auringonlaskun aikaan, ekaa kertaa tänä vuonna, pääsin Torstenin kyytiin! Siinä ei muuta tarvittu kuin ohjat pikkurillille ja jalat pörröponin ympärille - ja sitten mentiin. Torsten on vaan niin super upea, sen työmoraali ja miten se aidosti nauttii työnteosta, se on kyllä aivan erikoislaatuista. Vai onko suomenhevosten upea ominaisuus? 

Kuvatulva, olkaa hyvä. 

















Näillä hetkillä elää vaikka koko talven. Ja koska pelto oli tänäänkin jäässä (varovasti siellä toki pitää kulkea koska on myös hieman liukas), pääsin tänäänkin ratsastamaan! Parasta. Että ehkä mä sittenkin vähän toivon oikeaa talvea, niin pääsee harrastamaan Torstenin kanssa. Ja Clancy voi ottaa tarhasta mallia :) 

Ihanaa lauantai-iltaa, just sulle! ♥️

2 kommenttia:

  1. Suomenhevosen perusominaisuus. Hyvä suomenhevonen on melkein kuin palveluskoira: "Mitä tehdään? Kiva tehdä! Tätäkö haluat? Ai et. No tätäkö? Kiva juttu. Nyt suoritetaan. Kato ku osaan. Onpa kivaa. Ai uudestaan? Mennään ihmeessä." Parasta ❤️

    VastaaPoista